Keikkarapsa: Put on your red shoes and dance the blues

| Aiheet: Yhteisö | Kirjoittaja:

Anssi Kela + bändi pe 15.2.2019 Tullikamarin Klubi, Tampere

Torstaina meni myöhään Tuusulan Krapin pajan keikalla, ja perjantaina oli varhainen aamuherätys ja täysimittainen työpäivä. Huh, miten tässä nyt jaksaa lähteä ajelemaan Tamperetta kohti? Joku ääliö oli unohtanut, että etelän hiihtolomat alkavat nyt, parhaat junat olivat menneet täyteen jo ajoissa ja siksi on pakko autoilla. Nyt illat ovat kuitenkin jo niin valoisia, että ruuhkan sekaan sujahtaminen onnistuu hyvin ja Tampereelle on leppoisaa ajella sulalla tiellä ja yllättävän hiljaisessa liikenteessä.

Kirjaudumme hotelliin, haukkaamme pikaisesti päivällistä ja sitten onkin jo aika suunnata kohti Tullikamarin aukiota ja sitä reunustavia vanhoja punatiilisiä teollisuusrakennuksia. Klubille pääsee rakennuksen päädyssä olevasta ovesta, ja ovi onkin jo avoinna. Jätämme takkimme narikkaan ja siirrymme salin puolella, ja vasta kun näen esiintymislavan, tajuan että tämähän on tuttu paikka, olen ollut täällä kerran ennenkin keikalla joskus useampi vuosi sitten. Asetumme lavan eteen, ja kun seurueemme kasvaa muutamalla kaverilla, osa miehistä siirtyy sivupöytään muiden jäädessä juttelemaan lähinnä edellisen päivän keikasta ja sen parhaista hetkistä. Käydään läpi myös kevään muita keikkoja ja tarkkaillaan, löytyisikö seurueemme nuorimmalle jotain silmäniloa pääosin keski-ikäisen yleisön seasta.

Anssi esiintyy tänään myös Iskelmä-gaalassa Tampere-talolla, mutta koska bändin kamat ovat täällä Klubilla, arvaamme että hän on siellä ilman bändiään. Emme tiedä sen keikan aikataulua, mutta yksi kavereistamme kertoo kohta nähneensä miehen Klubin aulassa, joten hän on siis jo talossa. Seuraavaksi Antti kapuaa lavalle suorittamaan bassorituaalinsa tarkalleen puoli tuntia ennen keikan alkua, joten tiedämme nyt varmasti, että soittoaika tosiaan on tänä iltana kymmeneltä, kuten ennalta on ilmoitettu. Me vilkutamme hänelle iloisesti ja Antti ilmoittaa ensin, että ei tunne meitä, mutta jää sitten hetkeksi juttelemaan ennen kuin häipyy bäkkärille.

No nyt taitaa olla aika aloittaa. Ville kiirehtii lavalle ja muita bändiläisiä erottuu tuolta lavan toiselta puolelta. Ville käynnistää Bumerangin taustanauhan, odottaa hetken ja alkaa takoa rumpuja sen päälle. Villen tehdessä biisiä eläväksi Tuomas nostaa jo kitaraa kaulaansa tuolla lavan taemmalla reunalla, Saara kävelee lavan halki kohti koskettimiaan, jotka ovat tänä iltana kunnon korokkeen päällä ja Antti tulee hänen perässään bassonsoittopisteeseensä. Bändi liittyy täydentämään Villen ylläpitämää biisiä, ja parin kierroksen jälkeen Anssi astuu lavalle ja antaa äänensä kuulua. Eilen Krapilla istuttiin mutta tänään Tampereella seistään, joten Bumerangi saa käsissämme kyytiä tehokkaasti.

Jo Millan aikana voi huomata, että Tampereen Klubilla on erinomainen yleisö, kuten täällä hiljattain keikoilla olleet kaverit osasivat kertoa. Paikka on selvästi todellinen musiikkiklubi eikä satunnainen kapakka, jossa turhan isolle osalle yleisöä on aivan samantekevää, onko lavalla heiluva pitkätukka Eini, Sanni vai Anssi. Täällä koko etualalla olevan katsomon rintamasuunta on tiukasti lavaa kohti ja yleisö seuraa kiinnostuksella, mitä estradilla tapahtuu. Juomia toki löytyy (ja kohta isompi sellainen kaadetaankin lavalle Anssin ja Tuomaksen välistä, ja teknikko Pave saa siivota nestejälkiä parin pyyhkeellisen verran), mutta kukaan ei töni tai häiriköi, vaan bilettää sopivasti ja moni laulaa antaumuksella mukana.

Keikka etenee hyvin samaan tahtiin kuin Krapilla eikä ihme, sillä nythän tietysti mennään tämän kiertueen vakiosettilistan mukaisesti. Levottoman tytön jälkeen mieltämme ilahduttaa kovasti SOS, joka ei ollut mukana edellisen päivän setissä. Keikkakaverikin jo avaa tukkansa, jotta se lentäisi paremmin. Näinkin pienellä settilistan varioinnilla jo tulee hyvä mieli niille, jotka käyvät peräkkäisillä keikoilla. Tässä muistellaan nyt yhdessä Ruisrokkia (miksei vaikka Tammerfestiä?) ja katsotaan isojen laivojen seilaamista. Noh, tuossa ihan nurkallahan on rakennus nimeltä Telakka eikä Tammerkoskikaan nyt niin kaukana ole, joten kai tässä jonkinlaisen vesiväylän äärellä ollaan. Ainakin henkisesti.

Seuraavassa biisissä ollaan paitsi fyysisesti myös henkisesti erittäin Tampereella, sillä Ilvekseksi kutsutun pojan pipa oli peräisin tästä kaupungista. Yksi eturiviläinen kuvaa keikkaa kännykällä, jonka kuoressa irvistelee tuo samainen lätkäjoukkueen logo. Ja silti se mokoma menee taas loikkaamaan sieltä parvekkeelta, vaikka me olimme niin valmiita rakastamaan häntä. Entä jos hän olisikin kantanut Tapparan logoa, minne kohtalo olisi silloin hänet kuljettanut? Olisiko hän ollut yksi niistä, joista tuli osia koneiston rattaisiin, mutta hänellä olisi ehkä silloin ollut rivitalonpätkä, rakastava puoliso ja lapsi tai koira?

2080-luvulla on yhtä käsien heiluttamisen juhlaa. Sen jälkeen pohdimme syksyisellä automatkalla elämäämme ja tien laidalla toljottavaa hirveä. Onneksi edes huoltoaseman kahvi on lämmintä. Ennen tätä kappaletta Anssi kertoo, että se on hänen uusimmalta eli seitsemänneltä levyltään, ja hän ilman muuta laskee tuon levyn kuuluvan oman tuotantonsa top seiskaan. Ville: badabada-bum! Antti Villelle: Älä nyt yllytä sitä! Anssi luonnollisestikin hukkaa juonen spiikissään tämän jälkeen. Kyllä, Tampereella kaikki on todellakin kohdallaan tänä iltana.

Petri Ruususen tarina kulkee tuttua latuaan, kunnes Tuomas meinaa aloittaa kertsin liian aikaisin. Anssi tyytyy vain mulkaisemaan kitaristiaan pikaisesti ja virhe korjataan heti, mutta siis oho, eihän Tuomas tee ikinä virheitä! Saattaako hän olla etäisen kitarajumalan sijasta sittenkin ihan inhimillinen olento?

Virheitä tai ei, ei se mitään sillä nyt mennään jo Nostalgiassa, tanssitaan ja katsellaan lavalla hurjasti sinkoilevaa bändiä. Lava on erikokoinen kuin eilen, joten miehet menevät aivan eri versiolla vakiokoreografiasta. Kyllä heitä kelpaa katsella, tämä on niin älyttömän hauskaa ja itsellä alkaa olla jo hieman hiki! 1972:ssa kaunis Jasmin kertoo osuvasti, kuinka pääsi Miss Manse -finaaliin, ja yleisöstä kaikki, jotka ehtivät kuulla ja tajuta tämän, hihkuvat innoissaan. Tällä kertaa 72:n ”Oli kiva nähdä” saa lopettaa pääsetin. Viime aikoina 72:n perään on yleensä vedetty saman tien Nummela ja sitten vasta poistuttu lavalta, mutta kyllä tämän biisin tässä kohdassa on se ehdottomasti paras encoretauon paikka. Tämä tulee niin mainiosti, aivan täydestä vauhdista pysähdytään yllättäen kuin kiviseinään.

Ne keikkakaverit, jotka eivät olleet edellisen päivän Krapin keikalla, ovat olleet selvästi eniten kateellisia siitä, että eivät kuulleet Let’s Dancea ja ennen keikkaa arvailtiin yhdessä, voisiko se soida tänäänkin. Kun bändi lyhyen tauon jälkeen palaa lavalle, heidän soitinvarustuksestaan näkee, että toden totta, se muuten tulee nytkin. Tönäisen vasemman puolen kaveria ja kuiskaan korvaan ja näytän peukkua oikean puolen kavereille, nyt tarkkana! Ja niin se mahtava intro taas lähtee Anssin muuntautuessa David Bowieksi ja kertoessa meille, kuinka tällaisten sointujen tahdissa kuuluu tanssia kuun valaistessa. Hienon hienoa, vielä tiukempi veto kuin eilen! Ah, ihanaa!

Encore jatkuu Kahdella sisarella, ja vasta sen jälkeen tulee Nummela, jonka arvelin jo pudonneen pois settilistalta jostain syystä. Hyvä että se tulee, sillä olihan tässä jo aika lähteä yhdessä harjulle kävelemään. Pispalanharjulle kenties tänä iltana? Tämän jälkeen bändi pitää taas taukoa yleisön taputtaessa, mutta ei tässäkään erityisesti lypsetä yleisöltä pitkiä aplodeja, sillä Anssi palaa lavalle jo hetken päästä. Hän pistää porukat äänestämään päätetäänkö keikka tähän (Ville ja Antti katsovat toisiaan ja pohtivat, uskaltaako äänestää tätä vaihtoehtoa) vai jatketaanko sitä vielä yhden biisin verran (JOOO!). Tuo biisi on tietenkin Bemari, jonka surulliseen tarinaan tämäkin ilta saadaan päättää.

Tampereen Klubin loistava yleisö on hyvällä tuulella, ja kun Anssi haluaa vielä kätellä kaikki, lavan edustalla on hetken päästä tungosta. Parilla kaverilla on jo kiire lähteä paikalta, mutta loppujen kanssa jäämme vielä seisoskelemaan paikalle ja katselemaan lavan suuntaan. Taustanauha on niin kovalla että juttelu on hankalaa ja vaikka tekisi mieli mennä vielä pikaisen kättelyn jälkeenkin höpisemään Anssille jotain, tässä metelissä ei viitsi ja nimmarijonokin on edelleen pitkä. Seuraavaan Anssin keikkaan taitaa olla nyt aikaa useampi viikko, mutta näistä kahden peräkkäisen illan keikoista tuli kyllä paljon hyvää energiaa, jolla tuon tauon jaksaa.

Settilista

Bumerangi
Milla
Miten sydämet toimii?
Puistossa
Levoton tyttö
SOS
Ilves
2080-luvulla (Sanni cover)
Jotain on poissa
Petri Ruusunen
Nostalgiaa
1972

Let’s Dance (David Bowie)
Kaksi sisarta
Nummela

Mikan faijan BMW

Kommentit

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.