Keikkarapsa: Muuttolintuja nään, viekää mut etelään

Anssi Kela & bändi pe 18.10.2019 Fugefest, Fuengirola Espanja

Eletään kevättä. Edessä on pitkä, kuuma kesällinen festareita ja muita keikkoja, mutta ei lomaa (koska uusi työsuhde). Tässä ei vielä kannata miettiä syksyä, siihen on vielä niin paljon aikaa enkä edes tiedä, missä olen silloin duunissa. Jaa kas, Anssi Kelalla olisi keikka Espanjassa Fuengirolan Fugefestissä joskus lokakuussa ja mainitsen tämän kotona ääneen samalla kun kerron kavereiden kokemuksia Fugesta. Lämpimästä Fugesta, jossa on meri ja hyvää ruokaa… Fast forward pari tuntia ja meillä on näköjään keikkaliput, hotelli ja lennot hankittuna.

Junassa Malagan lentokentältä Fugeen tutustun festareille matkalla olevaan mieheen. Junakaverini on ollut paikkakunnalla jo monta kertaa ja festareillakin kerran aiemmin, joten hän osaa kertoa niistä. Junassa on runsaasti muitakin suomea puhuvia, samoin kuin kaupungilla ja hotellissakin. Juttujen perusteella aika moni on suuntaamassa kohti Fugefestiä. Tapahtumaan on vielä pari päivää, joten tässä ehtii ensin katsella kaupunkia ja polskia hotellin uima-altaassa.

Perjantaina olemme festarialueen portilla noin varttia ennen sen aukeamista. Täällä hengailee muutakin jengiä, mutta varsinaista jonoa ei ole. Keikkapaikalta kuuluu yksinäisen rummun jytke, joten joku kai vielä tsekkaa siellä. Portti raottuu ja ohitsemme kannetaan siivoustarvikkeita ja paalikaupalla vessapaperia. Joku toteaa että hyvä, viime vuonna tuo tärkeä tuote loppuikin kesken. Yksinäinen rumpu muuttaa rytmiä ja pari muutakin soitinta yhtyy siihen hetkeksi. Hei, tuohan oli Bumerangin alku, eli onko Anssin porukoitten sound check tosiaan siellä edelleen käynnissä?

Lopulta portti aukeaa ja pääsemme festarialueelle. Turvatarkastuksen jälkeen suuntaamme suoraan rakennukseen sisälle, sillä lava on jossain siellä. Sound checkin ääni kuuluu läheltä ja kun ison keskitolpan kiertää, lava onkin suoraan edessä. Bändi on lavalla aivan kesken sound checkin. Äänentarkastusten aikataulu on selvästi pettänyt pahasti, eikä tsekki vieläkään suju ongelmitta äänentasojen ollessa mitä sattuu. Lavalla on havaittavissa pientä kireyttä, vaikka basisti Antti Karisalmi tervehtiikin meitä lavan eteen ryntääviä.

Osalla ääni kuuluu vain toisesta korvamonitorista, osalla rummut on ihan liian alhaalla tai kiipparit kovalla. Anssi poistuu välillä lavalta, jolloin äänimies tietysti päättää, että haluaa nyt Anssin kitaraa, ja Anssi ilmestyy kiltisti takaisin soittamaan valkoista Gretschiään. Hänellä näkyy olevan vain kaksi kitaraa mukana tällä keikalla, eli Gretsch White Falcon ja EVH Stratocaster. Tuomas Wäinölällä on vain sininen Novonsa, ja Ville Kelalla taitaa olla lainarummut. Saara Metsbergin edessä on tutunnäköiset koskettimet, lienevätkö ne aina Suomen keikoillakin nähdyt?

Lopulta äänen kanssa päädytään jonkinlaiseen kompromissiin, ja bändi vetää yhdessä pätkän Nostalgiaa ennen kuin poistuu lavalta ja jättää äänimiehelle hommaksi huolehtia korvamonitorien kanavat ja muut jutut kuntoon ennen keikkaa. Jäämme lavan edustalle pohtimaan, ehtiikö bändi 20 minuutissa vaihtaa esiintymiskuteet niskaan ja rauhoittua ennen keikkaa. Nyt on myös ensi kerran aikaa katsella kunnolla tätä keikkapaikkaa, Palaciola Pazia eli Rauhanpalatsia. Keikkalava ja katsomoalue on sen sisällä. Kaikki oheisjutut kuten baarit, istuskelupaikat ja bajamajat ovat ulkona, eikä sieltä näe lavalle vaikka jonkun verran kuuleekin. Lava on rakennuksen korkeassa keskiosassa, jossa on myös suurin osa katsojista. Reunoilla on matalaa aluetta, ja sieltäkin näkee lavalle joten kuten. Korkeaa aluetta kiertää parvi, mutta se on varattu pelkästään henkilökunnalle.

Vaikka sound checkien aikataulu oli mitä oli, itse keikka näyttää alkavan ihan ajoissa. Tuolla onkin jo Ville, joka hakee Anssin laulumikin lavalta avauskappaletta varten. Jostain takaa tönäistään selkään ja kas, siellä parin rivin päässä nyt jo sopivasti tiivistyneessä porukassa on tuttuja. Seuraavaksi joku tunkee viereeni ja sehän on junakaverini parin päivän takaa! Juu, käy siihen vain, kyllä tässä on tilaa vielä yhdelle.

Tässä vaiheessa Ville on jo takomassa rumpujaan. Kohta Tuomas ilmestyy kitaroineen omaan reunaansa. Antti herrasmiehenä saattaa ensin Saaran koskettimien ääreen ennen kuin ottaa paikkansa basson varressa. Kun biisin pohja on valmiina, Anssi singahtaa lavan takanurkasta heittämään Bumerangia bändinsä keskelle. Ja hämmästyttävää kyllä, jotain on tosiaan tapahtunut ja sen sound checkin hankalan tasapainottomuuden sijasta äänet ovat nyt suunnilleen okei. Anssin laulu kuuluu ylimpänä ja kaikki soittimet erottuvat. Hyvä keikka tästä tulee!

Bumerangin jälkeen yleisöstä kuuluu vain muutama vähän varovainen taputus, mutta seuraava biisi on Milla ja nyt porukat heräävät kunnolla mukaan. Yhteislaulukin lähtee jo, ja lähinnä Tuomaksen eteen kerääntyneet tytöt kunnostautuvat tässä. Puistossa Anssin ei tarvitse kuin nostaa kätensä ekan kertsin aikana, ja porukat lähtevät mukaan heiluttamaan radallaan matkaavalle maailmalle, jossa mikään ei muutu milloinkaan.

Espanjan auringon alla kaikki tulee tehdä kiihkeämmin, joten Anssi yllyttää katselijoita olemaan erittäin levottomia seuraavan kappaleen aikana. Taputukset irtoavat hieman epätahdissa, mutta useampi laulaa mukana. Ville jatkaa rumpujen takomista vaikka biisi on päättynyt ja Antti vääntää naamansa yrmeäksi, ottaa vauhtia ja lyö bassokompin käyntiin. Ai niin, Battle! Anssin ja Tuomaksen kitaraleikittelyä on tosiaan ollutkin jo ikävä. Koska olen Tuomaksen nähnyt viimeksi, oliko se joskus toukokuussa?

Battlen aikana tähän asti selvästi äreänä ollut Tuomas alkaa vähitellen lämmetä ja osallistua kunnolla lavan tapahtumiin muutenkin kuin vain soittamalla. Uuden Battlen koreografiat ovat parissa kohdassa vielä hiukan hakusessa, mutta kitarat soivat kuten kuuluukin. Battlen päätteeksi Anssi esittelee bändin ja kertoo, että haluaa esitellä vielä yhden hahmon, Ilveksen, jonka tarina kuullaan seuraavaksi.

Nyt Anssi pyytää Fugen yleisöä pitämään salaisuuden, sillä seuraava kappale on varastettu Sannilta. 2080-luvulla yleisön kädet nousevat komeasti kohti palatsin kattoa. Anssi on välillä luopunut kitarastaan ja kulkee pitkin lavaa pelkkä mikrofoni kädessään. Pikku päissään kesäiltana -kohdassa Anssi käy bassoonsa keskittyneen Antin takana ja ampuu sormellaan niskalaukauksen lähietäisyydeltä. Ei, älä ammu Anttia! Basisti on tarpeen vielä loppukeikalla! Junakaverini näyttää myrtsiltä ja sanoo minulle kappaleen jälkeen, että hän olisi halunnut mieluummin kuulla pelkkiä Anssin omia kappaleita, koska arvostaa niitä enemmän kuin tätä lainaa.

Anssi huudattaa hetken yleisöä, väittää meitä musikaalisiksi ja Nostalgia käynnistyy Tuomaksen ja Antin laskiessa yhdessä naureskellen tahtia. Tänään mennäänkin mopolla Fuengirolaan! No siinä onkin matkaa pappatunturilla köröteltäväksi, mahtaisiko onnistua moneltakaan? Meno lavalla kiihtyy ja Anssi pyyhkii hikeä kasvoiltaan pitkän keikkatakin helmaansa, sillä lavalla ei taida olla pyyhkeitä. Nostalgia vaihtuu lähes saumatta seiskakakkoseksi, jonka sanoituksessa Miss Fuge -finaali saa yleisön hihkumaan. Miehet pomppivat tasajalkaa pitkin lavaa, pyörivät piruetteja ja lakoavat lavalle peräti Suomesta saakka saapuneen kertosäkeen voimasta.

Nyt tiivistä festarikeikkaa on jäljellä vain yksi kappale, mikähän se on? Nolla kolme sata! karjaisee miesääni jostain keskeltä ja Anssi vastaa, että juuri niin. Itsekin entisenä joulupostin lajittelijana muistan toki, että Nummelan postinumero on juuri tuo 03100. Biisin käynnistyessä junakaverini kuiskaa minulle, että hän on vihtiläinen ja muistaa, kuinka Pro Fide ja Juha Kela tulivat hänen kouluunsa aikoinaan esiintymään, ja täällä kaukana kotoa tuo pieni tarina antaa tänä iltana tälle tutulle kappaleelle ihan uusia ulottuvuuksia. Tänä iltana se kertookin myös koti-ikävästä. Nummelan pitkä loppuhuuto saa yleisön aluksi hämmästelemään hiljaa ja sitten huutamaan ja hurraamaan mukana. Kylläpä kuulostaa hienolta!

Bändi alkaa kerääntyä loppukumarrukseen. Anssi on jo nostanut valkoisen kitaran kaulastaan, kun tajuaa, että tarvitsee mikrofonia. Täkäläisen mikin jalka on tiukka ja Anssi tarvitsee kahta kättä mikin irrottamiseen, joten hän tyrkkää kitaransa Saaralle. Saara hämmästelee White Falconia ja selvästi pohtii, mitä ryhtyisi soittamaan sillä. Bändinjohtajansa mallin mukaisesti Tuomas nostaa saman tien oman kitaran kaulastaan ja ojentaa sen Villelle, joka esittää hakkaavansa arvokkaan Novon paskaksi lattiaan. Loppukumarrukset saadaan aikaiseksi vasta, kun Anssi komentaa porukat lopettamaan kitaroilla leikkimisen ja laittamaan ne telineisiinsä.

Settilista

Bumerangi
Milla
Puistossa
Levoton tyttö
Battle
Ilves
2080-luvulla
Nostalgiaa
1972
Nummela

Anssi lopetti oman osuutensa aivan aikataulun mukaisesti, ja seuraavaksi lavalle on noin puolen tunnin roudaustauon jälkeen nousemassa Arttu Wiskari. Siirrymme ulos pientä juomatuokiota varten, juttelemme parin tutun kanssa ja yritämme löytää täpötäydeltä alueelta istumapaikat. Onnistumme tässä lopulta ja koska lämpimässä alkuillassa on mukava istuskella, annamme Artun aloittaa oman settinsä kaikessa rauhassa ennen kuin vaihdamme taas sisälle.

Katsojat ovat pakkautuneet lavan edustalle tiiviiksi massaksi, jonka yli on vaikea nähdä lavalle saakka. Vaihdamme pari kertaa paikkaa ja toteamme, että lavan sivulla on kohtalaisen ok olla, sen sijaan kohtisuoraan lavasta poispäin matalan katon alueella musiikki soi epämiellyttävän kovaa. Hoilaamme mukana Tuntematonta potilasta, mutta lähdemme taas ulos ennen kuin Arttu on lopettanut. Nyt siellä varmaan on istumapaikkoja ja lyhyet vessajonot?

Istumapaikat löydetään, vaikka ulkoalueellakin on jo melkoisen ahdasta. Bajamajassa piipahdus paljastaa, että vessapaperia kyllä on, mutta säiliöiden kapasiteetti on jo äärimmillään, tuonne ei myöhemmin enää uskalla mennä. Mutta katsotaan nyt ainakin Pyhimys vielä, vai mitä? Hei, hänenhän olisi pitänyt jo aloittaa joku aika sitten, mutta Wiskari veti niin kauan yliaikaa, että tuolla kai edelleen roudataan. Mutta mennäänpä taas sisälle.

Pujottelemme aika hyvään paikkaan miksauspöydän luokse, mutta lavalla senkun roudataan edelleen ja selvästi ihmetellään jotain eli nyt on joku tekninen ongelma. Tässä tosiaan kaipaisi jotain juontajaa kertomaan, mistä on kyse mutta täällä ei ole mitään tiedotuksia. Pyhimys pääsee lopulta aloittamaan oman settinsä noin 40 minuuttia myöhässä aikataulusta. Lavalla on nyt jännä koostumus porukkaa, sillä siellä on peräti neljä laulajaa! Yksi soittaa myös kitaraa ja toinen jotain padeja tai efektivehjettä. Lisäksi lavalla on DJ tai kosketinsoittaja, ensin mainittua veikkaan. Mut joo, puhemusiikkia ja sillai, ei ihan meidän juttu ja johan täällä on oltu. Poistumme muutaman biisin jälkeen ulos ja siellä hetken pohdittuamme lähdemme hotellin suuntaan. Matkan varrella meitä ilahduttaa kadulla harjoitteleva lasten flamencoryhmä.

Aurinkoa (puoli naamaa paloi jossain vaiheessa), lämpöä, merta, ruokaa ja juomaa! Ja hyvää musiikkia vielä päälle, kyllä meidän kelpaa. Lomaakin on jäljellä vielä useampi päivä, vamos a la playa!