ANSSI KIILASI LISTANELOSEKSI

29.10.2005

Anssin Rakkaus on murhaa -levy singahti ensimmäisellä listaviikollaan maamme albumimyyntilistan neljänneksi. Kärjen järjestystä pisti uuteen uskoon myös Depeche Mode -uutuus, joka pudotti Nightwishin kokoelman ykköspaikalta.

Levylaulaja vieraili TOP40-ohjelmassa Jennifer Aniston -videonsa kanssa ja oli tyytyväinen levynsä listastarttiin, joka oli kuulemma hieman parempi mitä hän oli itse veikkaillut. Anssi kertoi aiemmin foorumilla, että uskoo ihmisten löytävän levyn ajan kanssa.

Levyarvosteluissa on suhtauduttu vähintäänkin suopeasti Anssin uutukaiseen; tähtiä on annettu kolmesta viiteen. Tärkeimmät kriitikot, eli levyn ostajat, ovat jaelleet runsaskätisesti kehuja foorumilla. Artisti itse on hyvillään erityisesti siitä, että hänen musiikkinsa koskettaa kuulijoita.