ANSSIN MUSIIKKI MENESTYI VUONNA 2003

Tammikuu 2004

Anssin Suuria kuvioita -albumi oli radioiden musiikkitoimittajien mielestä vuoden 2003 kolmanneksi paras levy. Korkeammille sijoille äänestettiin vain Yön ja Vesa-Matti Loirin levyt.

1972 oli radiosoittoon perustuvalla Suomen Radiolistalla kahdeksas ja 50 hittiä -listalla sijoitus oli 13:s. Vuoden 2003 kotimaisten miesartistien joukossa Anssi listattiin kolmanneksi ja on ainut miesartisti, joka viihtyi kärkikymmenikössä (6.) myös viime vuonna. Edelle kirivät nyt Petri Munck ja Samuli Edelmann. Koti- ja ulkomaiset esiintyjät sisältävällä Hitintekijät-listalla Anssi löytyy sijalta 21.

Vuosi 2003 todisti epäilijöillekin sen, ettei Anssi Kela ollut ohimenevä tähdenlento, vaan hän jatkaa menestyksellä uraansa musiikin parissa.

Kommentit

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.