Paluu
Vedän ulko-oven auki
Astun eteiseen
Olet varmaan nukkumassa
Et osaa odottaa
Laitan valot
Huomaan että olet hankkinut
Valkoisia tulppaaneja lasimaljakkoon
En milloinkaan
Enää milloinkaan
Lähde luotasi pois
Älä sure, kulta pikkuinen
Olen tullut kotiin
Älä sure, kulta pikkuinen
Kaikki on taas hyvin
Olen aina luonasi
Valvomassa untasi
Siis ethän sure, kulta pikkuinen
Uusi kirjahylly
Outo sohvakalusto
Hyllyn päällä kehystetty kuva minusta
Katseeni osuu kalenteriin seinällä
Vuosi on väärä
Kolme vuotta edellä
En milloinkaan
Enää milloinkaan
Lähde luotasi pois
Älä sure, kulta pikkuinen
Olen tullut kotiin
Älä sure, kulta pikkuinen
Kaikki on taas hyvin
Olen aina luonasi
Valvomassa untasi
Siis ethän sure, kulta pikkuinen
Kuulen askeleita
Olohuoneeseen kävelee
Pieni poika
Tukka unen jäljiltä sekaisin
Hän katsoo suoraan minuun räpytellen silmiään
Tunnen nuo kasvot:
Minun silmäni
Sinun suu
Ja katson uudestaan valokuvaa hyllyssä
Näen mustan surunauhan
Älä sure, kulta pikkuinen
Olen tullut kotiin
Älä sure, kulta pikkuinen
Kaikki on taas hyvin
Älä sure, kulta pikkuinen
Olen tullut kotiin
Älä sure, kulta pikkuinen
Kaikki on taas hyvin
Olen tullut kotiin
♠ ♠ ♠
Julkaistu ’Aukio’-albumilla vuonna 2009.
”Minun silmäni
Sinun suu”
Sinun suu? Onko possessiivisuffiksi jätetty tarkoituksella pois? Silmissä se kun vielä on.
Suusi kuulostaa omituiselta!
Niin kuulostaa, mutta olisiko ollut sitten parempi laittaa: ”Minun silmät, sinun suu”?
Pilkun viilaamistahan tää on, mutta se on toisinaan ihan terveellistä.
Tuo on kieltämättä hiukan ongelmallinen kohta. ”Sinun suusi” ei mahtunut kyseiseen paikkaan, siinä oli yksi tavu liikaa. Päädyin lopulta puhekielisempään ilmaisuun. On kuitenkin totta, että olisi tietysti ollut loogisempaa kirjoittaa myös ”silmät” samaan tyyliin.
Nämä ovat aina näitä juttuja, joita on mukava makustella jälkeenpäin: olisi pitänyt tehdä näin ja noin. Lopullisia päätöksiä joutuu kuitenkin levytysprosessissa usein lukitsemaan melko pienillä harkinta-ajoilla. Siksi tällaisia pieniä kauneusvirheitä yleensä aina päätyy levylle riivaamaan itseä ja kuulijoita. Tämäkään ei ole suinkaan ainoa tällä albumilla…
Kaunis laulu, ja musiikki vie taas tarinaakin eteenpäin. Mutta mutta; yritän olla provosoitumatta sanonnasta ”kulta pikkuinen” koska se on varmasti tunteella sanottu. En edusta kiihkofeministejä mutta henkkoht tuohon ilmaisuun sisältyy sellasta *mitensennytsanoisnätisti* holhoamista ja mitätöimistä mikä saa poistamaan varmistimen. Olen siis muutenkin allerginen parisuhteessa kaikelle sellaiselle kommentoinnille mistä tulee olo että ei olla samalla viivalla. Vältän tietoisesti sanaa tasa-arvo, koska sitä en tässä nyt ollenkaan aja takaa. Naisella ja miehellä on tietyt roolit parisuhteessa, erilaisia ollaan ja hyvä näin. Mutta pitääkö miehen edelleenkin, 2000-luvulla olla se huolenpitäjä ja sankari kokeakseen olonsa miehekkääksi?
Toivottavasti olen ainut ja outo saadessani tälläisen typerän negalatauksen tuosta termistä…
Miksi ihmeessä pitäisi olla jotenkin toisin kuin on (”minun silmäni, sinun suu”)?
Eihän puhekieli tai elämä ylipäänsä ole loogista, miksi laulun sanojen pitäisi olla ”loogisia”? Runouden – mukaan lukien laululyriikan – rikkaus on juuri siinä, että sen ei tarvitse olla loogista tai kieliopillisesti oikein.
Ja eikös loogista nimenomaan ole se, että jos ”henkilö” näkee poikansa ensimmäistä kertaa (?), niin siinä tunnekuohussa ei sanoja tule asetelleeksi loogisesti tai oikein.
Tuossa kohtaa on myös tietty tekstillinen taitekohta, joten on ihan paikallaan, että ”vika rivi” jää tavallaan kesken (= siitä puuttuu omistusliite, joka oli edellisellä). Toimii hyvin.
Minusta ”minun silmäni, sinun suu” kuulostaa esillä olleista vaihtoehdoista parhaalta. Ja sen pitäisi mielestäni olla ratkaiseva kriteeri – mikä kuulostaa hyvältä.
Kauneusvirhe – miten niin???
Kun pilkkua viilaa tarpeeksi, siitä tulee piste.
Minun mielestäni sanat ”kulta pikkuinen” kuulostaa todella kauniilta juuri tässä nykymaailmassa. Se, että joku pitää huolta toisesta on kerrassaan ihana ajatus.
Ps. Tällä viestillä Kikka ”lopettaa” ja Noora jatkaa.
Riippuu mun mielestä tilanteesta ja tavasta kuinka asia sanotaan. Jos esim. töissä käyttäisi alentavasti termiä ”kulta pikkuinen” työkaverilleen, niin ei varmaankaan ok. Toisaalta parisuhteessa ns. hellittelyterminä taas aivan ok. En tämän laulun yhteydessä kokenut termiä mitenkään alentavana tai mitätöivänä.
Johnny ja Noora,
Olette varmasti molemmat aivan oikeassa. Jäin oikein miettimään, miksi mokoma ilmaus ärhäköitti niin kovasti. Oma reaktio paljastikin minulle jotain itsestäni… jääköön yksityiskohdat, mutta sanotaan näin, että on aika surullista jos ei parisuhteessa uskalla asettua siihen ”hoivattavan” asemaan, koska jokainen on kuitenkin joskus hoivan tarpeessa – olipa nainen tahi mies.
Kaikkea se hyvä musiikki tekee. Älköön siis muut provosoituko aiemmasta viestistäni.
Sami:
Itselleni tuo kohta on kauneusvirhe siksi, että lähtökohtana tämän levyn tekstittämisessä oli orjallinen pyrkimys oikeakielisyyteen. Pari kertaa jouduin kuitenkin tästä tavoitteesta joustamaan, sisällön niin vaatiessa. Olet kuitenkin kommentissasi ihan oikeassa: juuri noilla argumenteilla perustelin itsellenikin tämän pienen muotovirheen.
Lii:
Yhdyn edellisiin kirjoittajiin. Minulla ei käynyt mielessäkään, että ”kulta pikkuinen” voitaisiin kokea jotenkin naisia mitätöivänä ilmauksena – sen on tarkoitus olla vain parisuhteeseen kuuluva hellittelynimi.
Juu ei tullut kiesejä tästä… 🙂 eikä muutakaan kulkupeliä. Ehkä kottikärryt joista pyöränkumi puhki. Ei siis aloiteta mies-nais-keskustelua täällä; sitä riittää tylsistymiseen asti joka foorumilla. Levy kokonaisuudessaan puhuttelee IHMISTÄ, joka sopukkaa.
Anssi perhana. Olen kuunnellut Paluun ehkä 20 kertaa, ja itken vieläkin… Ilkeää tehdä näin kauniita kappaleita.
Ja siis nimenomaan tuo ”kulta pikkuinen” koskettaa tätä naista, ihanan lämmin ilmaisu.
Onko tämä nyt sellainen ”faijan haamu” juttu vai…? Kukaan tuskin pystyy elämään kolmea vuotta kaivoksessa loukussa, mutta miten pikkupoika sitten näkee isänsä?
rabies: Juu, isä palaa haamuna ja näkee vielä lapsensa kolme vuotta myöhemmin. Sinä aikana lapsikin on jo kasvanut. Tuo lyhtyä kantava mies, joka ”pelastaa” isän, on Albin Stenmanin haamu. Tämä antaa mahdollisuuden päähenkilölle kurkistaa tulevaan. Näin ainakin minä tämän ymmärsin. 🙂
Mina tulkitsisin albumin lopun niin, etta paahenkilo kuolee ’loukussa’ -biisin aikana ja sitten Stenmanin haamu vapauttaa ph:n ’ihmeessa’ kaivoksesta, kuitenkin vasta ’paluussa’ ph ymmartaa kuolleensa muttei halua ’paastaa irti’ ennen kuin varmistuu, etta ph:n nainen ja lapsi voivat hyvin (joka taasen tapahtuu ’aukiossa’)
Tuo loppu on mielestäni hienosti rakennettu. Tarina ylipäätänsäkin on koskettava ja lopun kuultuaan ensimmäisiäkin kappaleita kuuntelee aivan eri tavalla. Siinä ehkä tämän albumin hienous juuri piileekin. Kappaleet tukevat niin hyvin toisiaan ja avaavat niihin uusia näkökulmia. Nyt kun noita muutamia kriitikoiden arvosteluja on lukenut, niin välillä on tullut sellainen olo, että onkohan arvostelijat loppujen lopuksi edes ymmärtäneet tarinan päätöstä. Ainakin itse jos kirjoittaisin tästä levystä arvostelun, kiinnittäisin enemmän huomiota juoneen. Osa arvostelijoiden kommenteista ihan outoja.
Anssin kappaleet on yleensä niin surullisia, ei oo oikeen yllättävää että tässäkin tarinassa kuollaan. Olisi voinut tapahtua vaikka niin että päähenkilö selviää 3 vuotta syömällä kynsiä ja juomalla hikeään tai jotain. 😉 Mutta toisaalta sittenhän tarina olisi ihan eri ja varmaan huonompikin. Olisi ollut Anssilta jotenkin erikoisempaa jos päähenkilö olisikin selvinnyt hengissä…
Kadonnut possessiivisuffiksi ilmaantui paikalleen tähän kappaleeseen Ryhmäteatterin keikalla 19.9.2009.
”Kulta pikkuinen” nosti minulle mieleen ex-mieheni usein käyttämän hellittelynimen Pieni. En ole kuuna kullan päivänä osannut ajatella, että pikkuiseksi tai pieneksi nimittäminen voisi olla vähättelevää. Pyhä yksinkertaisuus. Niin kuin Anssi yllä toteaa, ihminen kaipaa hoivaa. Kulta pikkuinen osoittaa hoivaa hellimmillään. En sitten muuten ole mikään nössö vaan mm. feministi, muttei teleketjusellainen.
Tuhannet kiitokset Anssille ja kumppaneilleen fantastisesta levystä. Aukio kolahti kuin metrin halko. Kaverit nauroi perjantaina pubissa kun pitkin iltaa hyräilin hiljaa mielessäni milloin mitäkin biisiä ja olin omissa maailmoissani.
What fun purchases. Yes, atuqine shows are generally pretty expensive places to find things, but their convenience and item quality can make them worth a little extra.I used to have some grape-bunch earrings just like yours but in pearly pale pink plastic. They looked terrible on me! So I sold them at a yard sale. However, I now have some that are made from real amber; the metal in them is brass. So I think they are 1940s.Enjoy your sparklies. 🙂