Anssi Kela

♠     ♠     ♠

Haku

Satunnaisgeneraattori

"Keskusteluohjelma"

Arkisto: elokuu, 2009

Ennakkokuuntelun jälkilöylyt

31.8.2009, 23:18 | Tagit: , | Aiheet: Internet, Musiikki

Semifinalin ennakkokuuntelutilaisuus saatiin alkuvaikeuksien jälkeen lopulta vietyä onnistuneesti maaliin. Valmistautumisaikaa paikan päällä oli liian vähän, eikä streamausta ehditty kunnolla testata. Niinpä h-hetkellä täällä blogissa näkyi tietysti vain klassinen musta ruutu. Vähän aikaa näytti todella pahalta, mutta kulissien takana tapahtuneen helvetillisen säädön jälkeen katsojat saatiin kuitenkin ohjattua sivulle, joka välitti elävää näkymää Semifinalista. Ohjelman aloitus viivästyi jonkin verran, mutta saipa neuvokas ylläpitäjämme lopulta lähetyksen toimimaan täällä blogissakin.

Nyt olo on helpottunut ja onnellinen – ensi kerralla lienemme tällaisen operaation järjestämisessä paljon viisaampia. Sulimmat kiitokset kuuluvat joka tapauksessa Olli-Pekka Komoselle, joka rehki pyyteettömästi illan teknisen toteutuksen eteen. Tattis OP!

Semifinaliin saapuneet saivat täytettäväkseen kyselyn, jossa tiedusteltiin heidän mielipidettään seuraavasta sinkkubiisistä. Kansalaiset kuulivat Aamun lisäksi singlepotentiaalia seitsemässä muussakin kappaleessa. Seuraavassa kannatusta saaneet biisit ja niiden prosenttiosuudet annetuista äänistä (niin siistiä, kun pääsen taas vähän tilastoimaan):

1. Albin Stenman, 33%
2. Huuto, 15%
=  Paluu, 15%
4. Romahdus, 12%
5. Kaivos, 9%
=  Haaveilua, 9%
7. Ihme, 6%

Kansa on puhunut. Nämä tulokset otetaan ehdottomasti huomioon tulevia strategioita laadittaessa.

Seuraavassa vielä otanta kuulijoiden tiedustelulomakkeeseen kirjoittamista ensivaikutelmista kuuntelun jälkeen. Mainittakoon, että kaikki olivat luonteeltaan positiivisia, en ole vain poiminut parhaita päältä. Luultavasti negatiivisia arvioita ei kehdattu kirjoittaa – tai sitten Aukio on vain niin hyvä!

♠    ♠    ♠

“Olipas surullinen tarina! Mutta kaunis toki… Tykkäsin siitä, että tarinan miljöö oli niin tavallinen vaikka itse tarina olikin sadunomainen.”

“Hieno levy ja hienoja tekstejä.”

“Mykistävää, onnittelut!”

“Hyvä levy! Hienoa, että ‘albumiraidat’ eivät jääneet ensimmäisen sinkkubiisin varjoon, päin vastoin. Tarina toimi hyvin, tuli mieleen vähän vastaavan tyyppinen, Absoluuttisen Nollapisteen ‘Suljettu’-levy. Riimittömyys hämäsi välillä, mutta toisaalta eniten sellainen biisi, eli ‘Albin Stenman’ oli ehkä kovin biisi levyltä.”

“Mahtavan levyn olette tehneet.”

“Loistava! Osuu napakymppiin juuri tähän ajankohtaan!”

“Erittäin onnistunut kokonaisuus, ehkä Anssin paras albumi tähän mennessä. Anssi on hyvin onnistunut tekemään erityylisiä kappaleita (hitaampia ja menevämpiä) ja ne kuulostavat kaikki tosi hyviltä.”

“Ensikuulemalla levy on koskettava. Löytyi monia kohtia, jotka olivat kuin omasta elämästä. Kiitos!”

“Loistava! Useampikin potentiaalinen singlebiisi, toimivat hyvin omillaankin.”

“Huima tarina – hieno kaari. Jotenkin elokuvamainen fiilis.”

“Levy vaatinee useamman kuuntelukerran ennen kuin siihen osaa syvällisemmin ottaa kantaa. Yleensä hyvät levyt eivät aukea heti.”

“Tarina kulkee ja on hyvin ajankohtainen. Hieman surullinen syksyyn. Mutta toisaalta ehkä juuri siksi sopii surumieliseen vuodenaikaan…”

“Ei pysty näin äkkiseltään sanoa muuta kuin että tykkäsin tosi paljon. Tarinasta sai musiikin ohella hienot fiilikset. Levy ylitti kaikki odotukset. HIENO!”

“Varmasti levy, josta vielä sadannenkin kuuntelun jälkeen löytää uusia syvyyksiä. Naisen korva tykkää kovasti, kun miesäänet laulavat kauniita stemmoja.”

♠    ♠    ♠

Suuret kiitokset kaikille, jotka jaoitte tämän kokemuksen kanssani, niin Semifinalissa kuin kotona tietokoneiden äärelläkin. Olen vilpittömän onnellinen palautteestanne, se valaa uskoa minun ja yhtyeeni tekemään työhön. Nähtäväksi jää, miten albumi lopulta otetaan vastaan, mutta ainakin tällaisista lähtökohdista on mukavaa lähteä ponnistamaan. Kiitos!

Suora lähetys

31.8.2009, 13:11 | Tagit: , , , | Aiheet: Internet, Musiikki

Säätämiseksihän tämä näköjään meni… Jos alla näkyy vain musta laatikko, niin kokeile seuraavaa linkkiä, siellä oli ainakin hetki sitten toimivaa kuvaa:

http://www.floobs.com/channel.html?id=14003

Suora lähetys Semifinalista on päättynyt

Streaming-palvelun tarjosivat Floobs sekä ZZOPMUSIC.

Studiopäiväkirja, osa 20: Lääke

31.8.2009, 12:00 | Tagit: , , | Aiheet: Musiikki, Videot

Studiopäiväkirjan osassa 20 Kelly helpottaa tarkkaamossa nousevaa kuumetta paukuttamalla lehmänkelloa Paluu-kappaleen höysteeksi. Lehmänkello päivässä pitää lääkärin loitolla.

Katso kaikki tähän mennessä julkaistut studiopäiväkirjat YouTube-kanavani soittolistalta.

Se laulaa oikeasti!

30.8.2009, 17:44 | Tagit: , | Aiheet: Huomiot, Musiikki

Juttelin pari päivää sitten kavereiden kanssa mistäs muusta kuin musiikista, kun puheeksi tulivat ns. nykynuorison suosimat artistit. Minä myönsin pudonneeni traagisesti kelkan kyydistä jo hyvän aikaa sitten: luen kyllä lehdistä asioita vaikkapa Lady Gagasta, mutta en usko koskaan kuulleeni ainuttakaan hänen lauluistaan. Artistin ulkoinen habitus on tuttu, mutta itse musiikki täydellinen kysymysmerkki. Tunnustettuani asian eräs seurueeni jäsen muisteli nähneensä taannoin live-esityksen, jossa tämä Gagan Lady oli kuulemma laulanut ihan kivasti ja soittanut vielä pianoakin varsin kelvollisesti. Tämä kirvoitti ryhmästämme äännähdyksiä, jotka kielivät positiivisesta yllättyneisyydestä.

Hetken päästä puhe kääntyikin omaan reaktioomme. Musiikkibisneksessä on tultu tähän: sitä yllättyy, kun osoittautuu, että suosittu muusikko osaakin oikeasti soittaa ja laulaa. Pop-genressä ulkomusiikilliset seikat ovat nousseet niin suureen rooliin, ettei artistin ammattitaitoon enää välttämättä katsota kuuluvan hyvän laulu- tai soittotaidon – ne ovat vain extraa. Tärkeämpiä ovat laulajan ulkonäkö, imago, vaateparret, tanssitaito, esiintyminen mediassa, vauhdikas lavashow, musiikin tuotanto ja sellainen biisi, joka sisältää helposti rallateltavan kertovärssyn. Studiossa täydellisestä apuristakin voidaan junailla säällisen kuuloinen solisti. Livenähän kukaan ei taida pop-tähtien keikoilla enää edes odottaa kuulevansa oikeaa laulua.

Itseäni esim. Britney Spearsin tempaukset eivät jaksa pahemmin hetkauttaa. Sen sijaan olisin luultavasti shokissa jos joskus esiintyessään artisti Spears istahtaisi koreografioidensa lomassa alas akustisen kitaran kanssa, ja pelkästään soittaisi ja laulaisi kauniisti. Se olisi jotain täysin odottamatonta.

Kun ottaa huomioon, että Britney Spearsinkin konserteissa kyse on kuitenkin periaatteessa musiikista, niin tämä on jotenkin surullista. Vai onko? Olenko vain onnettoman vanhanaikainen odottaessani kuulevani konserteissa hienoa, elävää musisointia? Pitäisikö keikkoihin alkaa suhtautua enemmän teatteriesityksinä, joissa musiikki on vain yksi tehokeino muiden joukossa?

On joka tapauksessa kornia huomata yllättyvänsä, kun osoittautuu, että pop-tähti osaakin laulaa! Tämähän on melkein sama kuin yllättyisi siitä, että taksikuksi onnistuu pitämään ajopelinsä tiellä. Tai siitä, että kirurgi osaa leikata. Ajatella: Reiskalta leikattiin umpisuoli – ja hän jäi henkiin!

Studiopäiväkirja, osa 19: Muusikoiden pikkujoulut

30.8.2009, 12:00 | Tagit: , | Aiheet: Musiikki, Videot

Studiopäiväkirjan osassa 19 on äänitetty Aamu-kappaleeseen rytmikästä taputusta. Tämä kirvoittaa allekirjoittaneelta pienen anekdootin ja demonstraation siitä, miltä kuulostaa, kun sata muusikkoa saa päähänsä taputtaa rytmikkäästi.

Katso kaikki tähän mennessä julkaistut studiopäiväkirjat YouTube-kanavani soittolistalta.

Studiopäiväkirja, osa 18: Ville pantsettaa

29.8.2009, 12:00 | Tagit: , , | Aiheet: Musiikki, Videot

Osassa 18 nähdään Ville soittamassa Aamu-kappaleeseen ns. pantsetusta.

Katso kaikki tähän mennessä julkaistut studiopäiväkirjat YouTube-kanavani soittolistalta.

Studiopäiväkirja, osa 17: Stemmaharjoitukset II

28.8.2009, 12:00 | Tagit: , , | Aiheet: Musiikki, Videot

Taustakööri jatkaa harjoituksiaan studion sohvaryhmällä.

Katso kaikki tähän mennessä julkaistut studiopäiväkirjat YouTube-kanavani soittolistalta.

Kuvausfinni

27.8.2009, 13:46 | Tagit: | Aiheet: Huomiot, Jumittelu

Vanhenemisessa on ainakin se hyvä puoli, että kamppailu aknea vastaan alkaa näin neljänkympin lähestyessä vihdoin kääntyä voitokkaaksi. Nuorempana tilanne näytti lohduttomalta. Finnit hyökkäsivät ensin otsalle, tämä tapahtui n. 15-vuotiaana. Otsalta ne valuivat alemmaksi, suun ympärille: lukioaikoina naamani oli rujon näköinen taistelutanner. Parikymppisenä akne kaivoi poteronsa leuan alle ja kävi sieltä käsin sissisotaa vielä monien vuosien ajan.

Viime vuosina tilanne on kuitenkin rauhoittunut, yksittäisten partisaanien attentaatteja lukuunottamatta. Näillä terrori-iskuilla on eräs yhdistävä piirre: ne tapahtuvat juuri silloin, kun minun pitäisi näyttää naamaani julkisuudessa. Esimerkiksi albumin julkaisuun liittyvä promootio on aina omiaan houkuttelemaan pari verevää aknesoturia esiin koloistaan.

Katsokaapa tätäkin komistusta: hänet voitte lähiaikoina bongata lehtikuvissa ja ehkä televisionkin ruudulla.

Finni

Studiopäiväkirja, osa 16: Kassu Halonen

27.8.2009, 12:00 | Tagit: , , | Aiheet: Musiikki, Videot

Osassa 16 Saara soittaa Hammondia Kaivos-kappaleeseen ja kuulee tarkkaamosta soittajanuransa epämääräisimmän pyynnön.

Katso kaikki tähän mennessä julkaistut studiopäiväkirjat YouTube-kanavani soittolistalta.

Studiopäiväkirja, osa 15: Larssia tarkkaamoon

26.8.2009, 12:00 | Tagit: , , | Aiheet: Musiikki, Videot

Studiopäiväkirjan viidennessätoista jaksossa orkesteri soittaa studion puolella Kaivos-kappaletta, mutta tarkkaamossa Tommi kaipaisi rumpuihin enemmän Lars Ulrich -tyyppistä poljentoa.

Katso kaikki tähän mennessä julkaistut studiopäiväkirjat YouTube-kanavani soittolistalta.