Perjantai-ilta ja astumme juuri Jyväskylään bussilla saapuneen siskoni kanssa Revolutionin ovesta sisään. Anssin soolokeikan on määrä alkaa noin neljää tuntia myöhemmin, mutta olemme saapuneet paikan päälle ajoissa varmistaaksemme pääsyn keikalle. Tänään on tiedossa ilmainen Iholla-ilta, joten on hyvin todennäköistä, että ravintola tulee olemaan tupaten täynnä. Pieni tankkaaminen ennen keikkaa on myös tarpeen – onneksi Revolutionin ruokalistalta löytyy sopivaa evästä.

Lauantai-ilta, helmikuun kuudes vuonna 2016, ja lunta sataa taivaan täydeltä. Matkamme kohti Laukaata, tarkemmin sanottuna Peurunkaa, alkaa useamman kilometrin mateluvauhtisella etapilla, jotta pysymme varmasti tiellä. Onkohan tässä reissussa mitään järkeä? Alkuvuodesta saimme siskoni kanssa idean lähteä ensimmäistä kertaa Anssi Kelan keikalle. Jos emme olisi ostaneet lippuja jo etukäteen, niin emme varmasti olisi viitsineet edes lähteä matkaan tällaisessa kelissä. Spotify soittaa taustalla levylaulajan hittejä ja keskityn ajamiseen. Mitähän tästä illasta oikein tulee?

Ruokaa odotellessamme moikkaan paikalle eksyneitä fanituttuja. Ilmainen keikka on saanut ihmisiä liikkeelle niin Kuopiosta, Lahdesta kuin pääkaupunkiseudultakin. Pohdimme porukalla, miten Anssi tulee asettumaan ilmeisestikin keikkapaikaksi suunniteltuun nurkkaansa, sillä näkyvyys ravintolasalin puolelle on aika heikko. Jäämme odottelemaan mitä tuleman pitää, ja siirryn nauttimaan falafel-burgeriani.

Viimein ravintolan nurkasta aletaan purkaa pois pöytiä ja rakentaa Anssille esiintymisfasiliteetteja. Käymme vuorollamme ihmettelemässä rakennelmia – ai, tähän ei tule lavaa? Öö, mihin te Anssin laitatte? Hmm, miten yleisö tähän eteen asettuu? Suunnitellun esiintymiskohdan eteen alkaa kerääntyä ihmisiä tuoleineen, joten päätämme tässä vaiheessa lähteä pienellä porukalla miehittämään ”lavan” vierustatolppaa ajatuksella, että katsotaan tästä sitten joku sopiva kohta, jossa voimme keikkaa seurata. 

Puolta tuntia ennen ilmoitettua showtimea taivallamme hiljaisen kylpylähotellin käytävää pitkin kohti jumppasalia. Tunnelma ei ole kovinkaan railakas, vaikka olemme onnistuneet viihdyttämään itseämme taivastelemalla karaokebaarin meininkiä. Olemme selvästi bileissä keskellä outoa porukkaa… Lavan eteen saapuessamme eturivin paikat on tässä vaiheessa jo viety, joten parkkeeraamme kakkosriviin aika lailla keskelle lavaa.

Teeman mukaisesti – iholla

Showtimen koittaessa pieni seurueemme on edelleen saman tolpan juurella. Olemme pohtineet, missä vaiheessa meidät ohjattaisiin ystävällisesti sivummalle, mutta ilmeisesti saamme jäädä seuraamaan keikkaa aivan lähietäisyydeltä. Tänä iltana ollaan selvästi iholla!

Kas, sieltähän se Kela itse on nousemassa lavalle. Pohdiskelen mielessäni, että tuoltako se nykyisin näyttää – kunnes totean lopulta kyseessä olevan joku muu pitkätukka. Keikan aikana selviää, että Anssiksi luulemani hahmo olikin bändin kitaristi Tuomas Wäinölä. Olenkohan lähtenyt liikkeelle hieman puutteellisilla ennakkotiedoilla?

Anssi saapuu kitaransa kanssa lavalle täsmällisesti showtimen koittaessa, eikä tunnu olevan lainkaan hämillään siitä, että olemme ryhmittyneet käytännössä katsoen hänen lavalleen. Mies ja kitara ovat alle metrin päässä, ja soolokeikka lähtee käyntiin tuttuun tapaan Kahdella sisarella. Toiveita ei ehditä vielä tämän jälkeen esittää, kun biisi vaihtuu melkein lennosta Millaan. Höh, juuri tätä olin luvannut toivoa tänä iltana, tylsää että toiveet toteutuvat pyytämättä. Muutamaa biisiä myöhemmin toiveeni tosin kuullaan (olisi huolestuttavaa, jos ääneni ei kuuluisi tältä etäisyydeltä suht’ koht’ kovaa) ja jälleen kerran tarkastellaan sydämien toimintaa.

Tanssilattialla-biisi alkaa soida ja Anssi keinuttelee lavalla lanteitaan sen tahtiin. Huomaan miettiväni, onko tämä nyt se sama mies, joka on piirtynyt mieleeni vakavanaamaisena, hi-taas-ti laulavana lyhyttukkaisena artistina istumassa vanhan bemarin takapenkillä parin gorillan keskellä? Tuossa se nyt heiluu edessäni ja vihjailee taikasauvan käyttämisen näyttämisestä. Ei oo todellista!

Nyt muistan jälleen miksi musta on nättii

Ravintola on tupaten täynnä, ja ulkona on epätoivoinen, koko Kauppakadun poikki ulottuva jono. Keikan edetessä lämpötila nousee hetki hetkeltä kuumemmaksi ja Anssi viihdyttää yleisöä raportoimalla aivojensa lämpötilaa, joka tuntuu nousevan hieman huolestuttaviin lukemiin ollen tällä hetkellä noin 160 celsiuksen paikkeilla. Huomaan itse pukeutuneeni iltaa varten hieman epäsoveliaasti, sillä hien virtaaminen räikeän harmaalla paidalla ei näytä hyvältä. Toivottavasti lavan kirkkaasti kuumottavat valot ovat sokaisseet Anssin ainakin jo tässä vaiheessa keikkaa niin, ettei paitani aiheuta hänelle migreeniä. Viimeistään Musta tuntuu multa-biisin muistutukset mustiin pukeutumisesta saavat toivomaan, että olisinpa sittenkin laittanut mustaa päälle… Seuraavalla keikalla sitten taas, lupaan.

Yleisöä on vähänlaisesti liikkeellä, ja vaikka minulla ei olekaan aiempaa kokemusta mihin verrata huomaan silti ajattelevani, että tämä bändi vetää aivan täysillä. Huh mitä meininkiä! Biisit vaihtuvat tutuista hiteistä vähän tuntemattomampiin, ja tunnelma lähestyy jo suhteellisen korkean jumppasalin kattoa. Puolivälissä keikkaa siskoni olkapäähän koputetaan, ja eräs miespuolinen henkilö pyytää häntä tanssimaan. Siskoni kiittää kohteliaasti kunniasta ja toteaa, että taitaa nyt keskittyä keikan katsomiseen. Ehkä säästämme poskivalssit hieman myöhäisemmäksi… 

Varsinainen keikkasetti alkaa olla lopuillaan. Toiseksi viimeisenä biisinä kuulen itse ensiesityksen Murhaballadista, jota yleisön joukosta toivottiin. Anssi tosin kertoo biisin päättyessä muistaneensa sanat noin 60-prosenttisesti, joten ehkä palaan tähän vielä myöhemmin jonkinlaisen tallenteen muodossa saadakseni paremman kuvan kokonaisuudesta. Aivojen lämpötilan saavuttaessa 390 asteen lämpötilan on aika vaeltaa Nummelan harjuille viilentämään oloa hetkeksi. Encore venähtää peräti neljän biisin mittaiseksi, ei kai tää nyt voi jo olla ohi? Mutta totta se on, pari tuntia on mennyt taas kuin siivillä.

Keikan jälkeen lavalla tiiviisti Anssin rinnalla pysynyt sidekick-järjestyksenvalvoja valmistautuu johdattamaan levylaulajamme bäkkärille, mutta mitään kiirettä ei sinne tunnu olevan. Aikaa riittää taas kerran jokaiselle, joka haluaa tulla kiittämään keikasta. Tämä on jotain sellaista, mitä olen kuluneen vuoden aikana ihmetellyt useaan kertaan. Ehdottoman ihailtavaa toimintaa. Kiitos keikasta – ja kaikesta! On niin vaikea löytää sanoja sille kaikelle, mitä viimeisen vuoden aikana on tapahtunut, joten kiitos riittäköön.

Tuntuu, että olen menettänyt ajantajun lähes kokonaan, mutta noin kaksituntiseksi venähtäneen keikan jälkeen Anssi kiittää yleisöä, ja huudahtaa vielä tulevansa kättelemään eturivin. Mitä ihmettä, eikö kiittihei ja bäkkärille kuulukaan tämän artistin agendaan? Viimein Anssi saapuu kohdallemme ja bongaa eturivistä selkeästi jonkun tutun kasvon, koska kättelyn sijaan päätyy halaamaan tätä. Tästä innostuneena huomaan hihkaisevani spontaanisti, että hei, mä haluan myös halin! Eikun siis mitä ihmettä, minkä? Minä, joka pidän tuntemattomien ihmisten (ja jopa toisinaan tuttujenkin ihmisten) halaamista epämiellyttävänä, olen juuri ehdottanut että halattaisko? Olenko menettänyt järkeni lopullisesti? Tilanne on selkeästi hyvin hämmentävä molemmille osapuolille, mutta nopeasti Anssi ehdottaa että otetaanpa ryhmähali. Ai kun kiva, tässä mä olen halailemassa kivaa pientä joukkoa uppo-outoja tyyppejä siskoni ihmetellessä vieressä. Taidan just nyt liueta johonkin nurkkaan…

Revon keikan settilista:

Kaksi sisarta

Milla

2080-luvulla

Kevät tulee

Puistossa

Petri Ruusunen

Miten sydämet toimii

Musta tuntuu multa

Mikan faijan BMW

Kaveria ei jätetä

Levoton tyttö

Hetken laulu: Vietnam

1972

Murhaballadi

Nummela

—

Jennifer Aniston

Karhun elämää

Nostalgiaa

Matkalla Alabamaan

—

Kursiivilla olevat lainaukset ovat kokemuksiani ensimmäiseltä Anssi Kela-keikaltani 6.2.2016. Revolutionin keikka oli omalla listallani sarjassaan 25., joten vuoden aikana on tullut käytyä keikalla jos toisella eri päin Suomea. Fanitukseni on siis nyt tullut kypsään naisen ikään – tästä eteenpäin määriä ei lasketa, eikä niitä ole soveliasta kysellä. Nähään keikalla siis!