Ghanassa, osa III

| Tagit: | Aiheet: Matkailu | Kirjoittaja:

19. helmikuuta 2008

Aikainen nousu. Ohjelmassa on tänään lento Ghanan pohjoisosaan Tamalen kaupunkiin. Kentällä on oltava jo ennen kuutta, joten yöuni jää melko hinteläksi.

Huomaan perillä, että kun katsoo kauemmaksi, näyttää ilmassa olevan jonkinlaista usvaa. Se on pölyä: ollaan jo lähellä Saharan eteläreunaa ja tähän aikaan vuodesta tuulet puhaltavat aavikolta hienoa hiekkaa. Ghana on suuri maa ja pohjoisessa ilmasto on erilainen kuin etelässä: siinä missä Accrassa on kuumaa ja kosteaa, on Tamalessa kuumaa ja kuivaa. Ilman kuivuus tuntuu kuitenkin miellyttävämmältä kuin Accran trooppinen kosteus.

Rocky Dawuni Tamalen lentokentällä.
Rocky Dawuni Tamalen lentokentällä.

Rocky Dawuni on nyt siis mukanamme ja matkalla kentältä hotellille jututan häntä hiukan. En ole kuullut hänestä aikaisemmin, mutta miehellä tuntuu olevan melkoisia meriittejä: Rocky on julkaissut kolme menestysalbumia ja nauttii afrikkalaisen supertähden statuksesta. Hän asuu puolet vuodesta Los Angelesissa, jossa on esiintynyt Stevie Wonderin kanssa, hengaillut Princen kämpillä ja tuntee hyvin Ben Harperin, Jack Johnsonin ja Elle Macphersonin. Hän on esiintynyt tv-sarjoissa Weeds, Teho-osasto ja Dexter. Ei hassumpaa. Kyselen musiikkibisneksestä Afrikassa. Levymyynti on kuulemma vähäistä, suurin osa musiikista leviää piraatteina ja kasettikopioina. Mikäli osuu Ghanassa kultasuoneen ja tekee todella menestyneen levyn, niin myyntimäärät jäävät parhaimmillaankin vajaaseen kahteenkymmeneentuhanteen (Suomessa kultalevyraja on 15 000). Suhteutettuna määrä Ghanan 22:n miljoonan väkilukuun, voidaan siis todeta, ettei täällä varmaankaan pääse rikastumaan ainakaan musiikkia tekemällä.

Rocky esiintyy Ghanassa vain kerran vuodessa, itsenäisyyspäivänä. Tällöin hän järjestää suuren stadionkonsertin, johon tulee kymmeniätuhansia kuulijoita. Itsenäisyyspäivää vietetään 6. maaliskuuta, joten harmillisesti missaamme Rockyn konsertin parilla viikolla.

Kirjoittauduttuamme hotelliin on kello vielä sen verran vähän, että nautimme aamiaisen hotellin terassilla. Paikalle singahtaa kaksi apinaa makupalojen toivossa, ensimmäiset näkemäni afrikkalaisen eläimistön edustajat. Apinat pitävät omituista ääntä, kuin kissojen mouruamista. Eivät ne Tarzan-elokuvissa kuulosta tuolta.

Maittavan aamiaisen jälkeen lähdemme liikenteeseen. Päivän ensimmäinen rastimme on keskus, jossa ruokitaan aliravittuja lapsia. Ghanassa ei podeta varsinaista nälänhätää, mutta köyhyydestä ja olosuhteista johtuen useat lapset eivät silti saa riittävästi ravintoa. Tähän ongelmaan on kehitetty uusi tuote nimeltä Plumpy Nut. Kyseessä on maapähkinätahnaan perustuva, erittäin ravinto- ja vitamiinipitoinen valmiste. Sitä jaetaan keskuksessa Unicefin toimesta pienille lapsille, joita äidit kantavat paikalle kymmenienkin kilometrien takaa. Plumpy Nut on todellinen ihmeaine: viikon kuurin jälkeen pahastikin aliravittu lapsi pullistuu normaaliksi taapertajaksi. Tidi uskaltautuu maistamaan: kuulemma makeaa ja erittäin hyvää.

Seuraavaksi vierailemme koulussa. Ghanassa kouluakäyvien lasten määrä on viime vuosina ollut nousussa. Unicefin toimet ovat osaltaan auttaneet tätä kehitystä: se on hankkinut oppilaille polkupyöriä pitkiä koulumatkoja varten ja pitänyt huolta siitä, että kouluilla on saatavilla puhdasta vettä.

Opinnot saattavat joskus uuvuttaa.
Opinnot saattavat joskus uuvuttaa.

Ensimmäiseksi menemme luokkaan, jossa pidetään lastentarhaa. Pulpetit ovat täynnä nelivuotiaita lapsia. Näky on melko liikuttava kymmenien pyöreiden nappisilmien tuijottaessa vakavina omituisen värisiä vierailijoita. En yhtään ihmettele Madonnaa, joka kävi adoptoimassa Afrikasta yhden tällaisen. Luokassa piirrellään. Myös minä haen itselleni paperia ja kynän ja piirrän lapsille muutamat elefantit. (Jostain syystä osaan piirtää vain elefantteja.)

Toisessa luokassa isommille lapsille tehdään HIV/AIDS-valistusta. Opettaja vertaa ihmiskehoa jalkapallojoukkueeseen, josta immuunikato hävittää puolustuksen ja maalivahdin. Ghana on jalkapallohullua kansaa, joten vertaus on osuva ja menee varmasti perille. Opettajan kysyessä kysymyksiä, palkitaan oikein vastannut oppilas aina koko luokan toimesta rytmikkäin taputuksin.

Koulun jälkeen on lounaan vuoro. Keskustelen Robin Girin kanssa, hän on mukana seurueessamme Ghanan Unicefin edustajana. Robin on kotoisin Nepalista ja ihmettelee suuresti kerrottuani, että Helsingissä on varmaankin yhtä paljon nepalilaisia kuin intialaisiakin ravintoloita. Hetken päästä osoittautuu, että sekä minun, Robinin että Rockyn suosikkisarjakuva lapsuudessa on ollut Tintti Tiibetissä. Suomalainen, ghanalainen ja nepalilainen – Tintti yhdistää kaikkia. Taas pieni esimerkki siitä, kuinka samanlaisia me loppujen lopuksi olemme.

Seuraavaksi tutustumme puhtaan juomaveden puuttumisen aiheuttamiin ongelmiin. Ghanassa vettä on yleisesti ottaen melko hyvin saatavilla, mutta joillain alueilla puhdasta juomavettä on vain viidellä prosentilla kyseisen alueen väestöstä. Tämä saattaa johtaa seurauksiin, jollaisia puhtaaseen veteen itsestäänselvyytenä suhtautuva pohjoismaalainen ei osaisi edes kuvitella.

Meidät viedään nimittäin keskukseen, jossa hoidetaan tulimato-tartunnan (guinea worm) saaneita lapsia. Tulimato on loiseläin, joka tarttuu ihmiseen likaisen juomaveden kautta. Sen toukka kaivautuu ihmisen kudoksiin ja alkaa kasvaa pitkäksi madoksi. Vuoden kuluttua tartunnasta mato työntyy esille jostain kehon osasta, tavallisesti jalasta, johon syntyy märkivä haava. Tulimato saattaa tässä vaiheessa olla jopa metrin mittainen. Ainoa hoitokeino on nyhtää se varovasti ulos. Ulosvetämistä voidaan tehdä vain parin sentin päivävauhdilla, muuten mato katkeaa ja loppuosa mätänee kudosten sisään tehden rumaa jälkeä. Niinpä kokonaisen madon saaminen ulos kehosta kestää useita viikkoja.

Baobab-puu.
Baobab-puu.

Näemme käytännössä, mitä tämä tarkoittaa. Pienten lasten jaloista puskee esiin riisinuudelin näköistä matoa, jonka ulosvetäminen on selvästi hyvin kivuliasta – jokaiselta lapselta pääsee matoon koskettaessa itku. Näky on kuin suoraan jonkinlaisesta tieteiselokuvasta, osa ryhmästämme ei edes pysty katsomaan toimitusta. Kun kotona väännämme vesihanaa auki, niin harvalla varmaankaan tulee mieleen, millainen ylellisyystuote puhdas juomavesi oikeastaan on.

Puhdas vesi onkin yksi Unicefin toiminnan painopisteistä. Käymme vesipadolla, jonka likaiseen ja bakteereja kuhisevaan veteen on Unicefin tuella rakennettu pumppaamo, joka suodattaa vedestä juomakelpoista. Ajamme tämän jälkeen kylään, jonka laidalle on vastikään avattu vesipiste, josta saa laskettua hanasta tällaisen pumppaamon vettä. Vesihanoilla on valtava jono erilaisilla astioilla ja ämpäreillä varustautuneita naisia ja lapsia.

Noustessamme takaisin autoon eräs kylän lapsista huomaa auton lattialla olevan tyhjän muovisen vesipullon (olemme nauttineet pitkin päivää runsaasti pullovettä). Lapsi pyytää pulloa. Saatuaan sen hän juhlii tyhjää muovipulloaan kuin suurtakin aarretta. Automme paikallinen kuljettaja saa tästä loistoidean: hän käy hakemassa auton perältä pahvilaatikon, joka on täynnä tyhjäksi juomiamme hylsyjä. Kuljettaja heittää laatikon maahan. Samassa sen kimpussa on kymmeniä huutavia lapsia monessa kerroksessa. Laatikko revitään riekaleiksi ja pulloista tapellaan verisesti. Mylläkän alimmat lapset jäävät muiden jalkoihin, seassa on myös äitejä, jotka läiskivät lasten päitä. Tilanne näyttää hetken aikaa todella pahalta, mutta lopulta siitä selvitään vain pienillä ruhjeilla.

Tässä oli varmaankin konkreettinen ruohonjuuritason esimerkki siitä, miten pohjimmiltaan hyvät tarkoitusperät saattavat aiheuttaa myös ongelmia.

Päivä on ollut raskas, joten hotellilla kevennämme sitä kunnon jameilla illallisen jälkeen. Rockylla on akustinen kitara ja hakkaamme eilen torilta ostettuja rumpuja. Taivaalla loistaa afrikkalainen täysikuu.

Seuraava osa
Edellinen osa

Linssiluteita.
Linssiluteita I
Linssiluteita II
Linssiluteita II

Kommentit

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.