Kulttuuripuntari

Tämä blogi on jo pidemmään ollut kesannolla kirjan kirjoittamisen vuoksi. Päätin kuitenkin varastaa kirjalta hiukan aikaa ja tarjota muutaman suosituksen.

♠    ♠    ♠

Van Halen: A Different Kind Of Truth (levy)

Tämä albumi tarjosi yhden elämäni suurimmista yllätyksistä. Van Halenin edellisestä hyvästä levystä on yli kaksikymmentä vuotta. Sittemmin David Lee Roth on palannut solistisiin tehtäviin, mutta toisaalta basisti Michael Anthony on potkittu pois ja korvattu Eddie Van Halenin Wolfgang-pojalla. Kyseessä ei siis enää ole se alkuaikojen klassinen kokoonpano. Uudesta albumista on liikkunut huhuja jo parin vuoden ajan, mutta suoraan sanottuna odotukseni olivat nollassa. Kun sitten ensimmäinen single, Tattoo, näki vuoden alussa päivänvalon, odotukset levyn suhteen putosivat pakkasen puolelle. Biisi oli surkea.

Päätin kuitenkin antaa albumille mahdollisuuden, onhan kyseessä sentään Van Halen – yksi kovimmistä bändeistä ikinä.

Ja arvatkaa mitä: LEVY ON MAHTAVA! Jollain käsittämättömällä logiikalla singleksi on valittu levyn huonoin kappale, muilta osin ei ole moitittavaa. Bändi on hienossa iskussa. Männävuosina huolestuttavaan kuosiin itsensä päihteillyt Eddie Van Halen soittaa kuin herran enkeli. Veljensä Alex on edelleen oma tunnistettava itsensä, eli hard rockin svengaavin rumpali. Diamond Dave on tietysti aina Diamond Dave. Ennakkoon kaipasin Michael Anthonyn panosta, mutta levyn kuultua on pakko myöntää, että Wolfgang hoitaa bassotontin oikein mallikkaasti. Lavalla Mad Mike ei kuitenkaan taida mitenkään olla korvattavissa.

Levyllä kuullaan paikoitellen yllättävänkin verevää rutistusta. Esimerkiksi China Town, Bullethead, As Is ja Outta Space eivät välttämättä kuulosta kuusikymppisten setämiesten tekeleiltä. Kertalaakista takaraivoon jysähtävät hittibiisit puuttuvat, mutta biisimateriaalissa hienointa on se, että se kuulostaa aivan Van Halenilta. Viimeistään hupaisa Stay Frosty palauttaa mieleen sen mikä bändissä on aina ollut parasta ja mikä erottaa Van Halenin muista raskaamman rokin taivuttajista: se on hauska. Van Haleniin on aina kuulunut auringonpaiste, elämänilo ja pilke silmäkulmassa. Upeaa, että nämä ovat vielä vanhoillakin miehillä tallella. Näillä eväillä he ovat tehneet levyn, jota on ilo kuunnella.

Todella kova comeback. Yhtye on palannut onnistuneesti viiden ensimmäisen albuminsa maisemiin. Sanoisin, että A Different Kind Of Truth on Van Halenin viiden parhaan levyn joukossa. Ehkä jopa kolmen. Tervetuloa takaisin!

♠    ♠    ♠

Mama Africa (dvd)

Mama Africa on Mika Kaurismäen ohjaama dokumentti eteläafrikkalaisesta laulajasta, Miriam Makebasta. Monelle suomalaiselle nimi ei sano paljoakaan, mutta afrikkalaisesta vinkkelistä Miriam Makeba on yhtä merkittävä hahmo kuin Elvis Presley angloamerikkalaisesta näkökulmasta nähtynä. Elokuva on hieno kulttuurityö ja tarjoaa yleissivistävän katsauksen musiikkiin, joka ei ole pahemmin soinut hittilistoilla, mutta joka on muuttanut maailmaa.

Miriam Makeban tarina on kertomus poikkeuksellisesta rohkeudesta. Dokumentti nostaa esiin naisen, joka puhui ihmisoikeuksien puolesta aikana, jolloin sellaisilla puheilla saattoi helposti päästä hengestään. Rasismin vastaisen työnsä vuoksi Makeba karkoitettiin 30 vuodeksi kotimaastaan ja hänestä tuli koko Afrikan ääni muuhun maailmaan. Elämäntarina isolla E:llä. Katsoessa alkoi hiukan hävettää, että olen parhaillaan kirjoittamassa kirjaa, joka kertoo omasta elämästäni. Se ei ehkä kuitenkaan ole sen arvoinen. Miriam Makeban elämä sen sijaan on vähintäänkin tämän elokuvan arvoinen. Ja sen, että se tulee nähdyksi.

♠    ♠    ♠

Rahkaletut ja veriappelsiini (ruokakulttuuri)

Viikonloppuna tuli tehtyä todella kingi aamiainen. Hesarin Kauhaa ja rakkautta -ruokablogista löytyi rahkaletturesepti, jonka otin kokeiluun. Tulipa hyviä plättyjä! Varsinainen sensaatio kuitenkin oli lettujen päällä: kokeilin nimittäin bloggaajan suosituksesta laittaa normaalin hillon sijasta veriappelsiinia ja vaahterasiirappia. Toimii. Lettujen päälle on aina tullut lyötyä vakioasetuksena hilloa, mutta veriappelsiinihan on paljon nerokkaampi päällyste. Mehukkaampaa ja raikkaampaa. Vanhaan klassikkoon löytyi aivan uusi kulma. Tätä kirjoittaessa alkoi valua kuola.

Rahkalettujen resepti löytyy täältä.

En omista lettupannua, joten räiskäleistäni tuli hiukan robustin näköisiä.

♠    ♠    ♠

Teppo Vapaus: Herra Ylpön sydän (kirja)

Ostin tämän sillä olin huolissani: olenko itse kirjoittamassa liian samanlaista kirjaa? Huoleni oli turha. Teppo Vapauden kirjoittama opus kertoo nimittäin Herra Ylpöstä, jota puolestaan oma kirjani ei käsittele. Eiköhän molemmille ole markkinoilla tilaa.

Aluksi Herra Ylpön sydän ärsytti minua. En tunne lainkaan Ylpön musiikkia, sen paremmin Maj Karmaa kuin Ihmisiäkään. Mietinkin ensimmäisillä sivuilla, että onko Ylpöllä riittävästi meriittejä siihen, että hänestä kirjoitetaan tällä tavoin henkilökulttia pönkittävä kirja?

Sitten ymmärsin relata. Aloin suhtautua lukemaani enemmän romaanina ja Ylppöön sen henkilöhahmona. Tämän omien korvieni välissä tapahtuneen kalibroinnin jälkeen kirja alkoi toimia aivan eri tavalla. Herra Ylppö on nimittäin varsinainen persoona, hänen edesottamustensa seuraaminen on kiinnostavaa. Lisäksi Teppo Vapaus kirjoittaa vallan mainiosti. Ilman paikoittaisia biisianalyysejä tai Maj Karman diskografian läpikäyntiä kirja voisi hyvin olla fiktiivinen romaani kirjailijan kaveruudesta vinksahtaneen taiteilijasielun kanssa. Kirjan kannessa Ylpön kädelle on laskeutunut kärpänen. Tuo kärpänen on lukija, joka pääsee katosta käsin tarkkailemaan päähenkilön sekoilua.

Henkilökohtaisella tasolla kirja on hassua luettavaa siksi, että huomaan Ylpön olevan koko lailla täydellinen vastakohtani. Ainoastaan pukeutumisemme on lähes identtistä, muilta osin emme luultavasti voisi olla erilaisempia. Ylppö on taiteilija, minä viihdyttäjä. Ylppö on terävä, minä tylsä. Ylppö on sekaisin, minä järjestyksessä. Ylppö on äänekäs, minä hiljainen. Ylppö on keskellä, minä sivussa. Lähestymme maailmaa hyvin erilaisista kulmista, mutta pyrimme kuitenkin samaan: tekemään täysillä sen mitä palava sydän käskee.

Oikeastaan tuleva kirjani tulee muodostamaan Herra Ylpön sydämelle vastakappaleen. Se sijoittuu samaan maailmaan, mutta kamerassa on toisenlainen linssi. Oman kirjoitustyön lomassa oli joka tapauksessa piristävää hypähtää hetkeksi Ylpön maailmaan. Teppo Vapauden laatima kirja on ansiokas teos erilaisten henkilöhistoriikkien joukossa, ehdottomasti sieltä paremmasta päästä.

Mitä tulee kysymyksiini Ylpön omien meriittien riittävyydestä. En tiedä – pitäisi varmaankin joskus kuunnella hänen musiikkiaan. Mielenkiinnon siihen tämä kirja kyllä herätti.

Kommentit

  1. Kokeiles joskus lettujen päällä beurre d’orangea, täällä resepti http://www.foodnetwork.com/recipes/tylers-ultimate/crepes-suzette-au-beurre-dorange-recipe/index.html Vähän on ehkä työläs perinteiseen mansikkahilloon verrattuna, mutta lopputulos on onnistuessaan makunystyröitä järisyttävä. Erityisen tärkeä osa on hauduttaa räiskäleitä hetki appelsiinivoissa ennen tarjoilua. Quel régal!

    Tämä toimii myös: http://www.nigella.com/recipes/view/ricotta-hotcakes-229

  2. Noin puolet Van Halenin albumin biiseistähän on tehty joskus vuosina 1975-77 tai sinne päin, mikä selittänee kappaleiden musiikillista yleisilmettä. Todella hyvä levy, bändin top vitosessa on ja pysyy!

  3. Uusi levy on tosiaan rakennettu vanhan perustan päälle, ja sitä on siksi kritisoitukin. En ymmärrä kritiikkiä. Hyvä levy on hyvä levy – samantekevää minä vuonna biisit on kirjoitettu.

  4. Makuasioista ei voi kiistellä, mutta mielestäni Tattoo aloittaa levyn varsin mallikkaasti. Levy on minunkin mielestä todella hyvä
    ja samalla lailla pelotti itseäkin että mitäs kuraa Van Halen -nimen alla julkaistaan.

    Michael Anthonyn taustalaulut ovat olleet merkittävä osa Van Halen taikaa, mutta nyt on pakko tulla toimeen ilman niitä. Tosin meillä on nyt myös Hagarin ja Anthonyn Chichkenfoot, joka julkaisee myös hyvää settiä eli best of both worlds tilanne…

  5. Oletkos kerennyt kuunnella uutta Bruce Springsteenin albumia?

  6. Pari hätäistä kuuntelua takana. Ensikuunteluilla levy ei ole sytyttänyt, mutta pyöräytetään nyt vielä ainakin pari kertaa. Liput stadikalle on kuitenkin hankittu!

  7. Jos käyttää Viagraa, niin ei tosiaankaan kannata vetää ainakaan greippiä aamiaiseksi, voi sydän pysähtyä. En sitten tiedä, onko veriappelsiinissa jotain samaa aineosaa,

  8. Hei,

    Kommenttini ei liity postaukseesi oikeastaan, mutta yhteen edelliseen ehkä, joka jäi mieleen pyörimään.

    Minimaalinen viitaus siihen on sivuillani.

  9. Tämä ei nyt aivan aiheeseen kuulu, mutta luin kirjasi pari viikkoa sitten. Teen siitä koulussa äidinkielen tuntia varten esitelmän ja rupesin miettimään kirjassa olevaa lausetta jonka Markus sanoo ”Pakko mennä. Steiner-koulun vanhempainilta” Eli onko Markuksella lapsi?;o

  10. Mut miks ei Johannes sit sanonu siihen mitää vaan anto Markuksen vaan mennä jos Markus kerran valehteli sille. En aivan ymmärrä mitä järkeä tos on.

  11. Hyvää nimipäivää. Onko tarkkaa päivää milloin kirja julkaistaan?

  12. Eikö se kirja nyt ole kirjoitettu ainakin kolmeen kertaan,että tännekkin voisi jo pikkuhiljaa panna uutta päivitystä,hä?
    Alkaa aina sivut avattaessa vituttamaan sama saatanan veturinkuva;)

  13. En valitettavasti ole vieläkään päässyt kirjasta eroon. Tässä sitä nytkin vietetään kaunista kevätsunnuntaita sisällä kirjoitushommissa. Olen tekemässä viimeistä tarkastus- ja muutoskierrosta, kirjan pitäisi mennä ensi viikolla painoon. Olen sitä jo korviani myöten täynnä…

  14. Pitääpä ostaa teos ilmestyttyään,toivottavasti ei ole liikaa hiottu.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.