Keikkarapsa: Suuria kuvioita Silkkisalissa

| Aiheet: Yhteisö | Kirjoittaja:

Anssi Kela soolo la 15.11.2014 Silkkisali, Vantaa

Tikkurilassa on vanha tiilinen teollisuusrakennus, jonka yksi nurkka on muutettu pieneksi teatterisaliksi eli Silkkisaliksi. Enimmäkseen siellä taitaa olla paikallisen teatterin esityksiä, mutta parin vuoden ajan on nuori laulajatar Kanerva emännöinyt siellä Silkkiklubia, jossa illan aikana esiintyy joku muusikko, koomikko tai muu taiteilija, ja nyt kylmänä marraskuisena lauantai-iltana vieraana oli Anssi Kela.

Kanerva avasi illan toivottamalla yleisön tervetulleeksi ja esittämällä parikymmenminuuttisen setin omia biisejään akustisen kitaransa säestyksellä. Biisit kertoivat pieniä, tavallisia tarinoita kiinnostavien ja jännittävän erilaisten sanoitustensa kautta. Kanervalla on tavattoman kaunis ääni ja kitaransoittotaitoa on mukavasti eli tätä oli todella kiva kuunnella. Mutta noh, jos nyt kuitenkin jotain saisi toivoa niin ainakin minua vähän häiritsi vakava, jopa ankara ilme ja tiukasti jonnekin baaritiskin yläpuolelle suuntautunut katse joka ikisen biisin aikana. Välispiikeissä sentään heltisi hymyjä ja katsekin välillä osui lavan kahdella eri sivulla istuneeseen yleisöön.

Yhdeksältä lavalle astui sitten sellainen artisti, joka oli läsnä ei vain jotenkin eteerisen fyysisesti vaan aivan oikeasti. Anssin iloinen hymy tuntui niin lämpimältä ja nyt tuli heti se fiilis, että me kaikki olimme todella tervetulleita tänne ja oikeutettuja osallistumaan tähän yhteiseen hauskanpitoon. Eikä vain oikeutettuja, vaan nimenomaan etuoikeutettuja, sillä tämä(kin) ilta oli taas kerran niin sujuva, niin rento ja vielä erilainen kuin koskaan ennen.

Aloitus oli tuttu ja turvallinen Milla, jota seurasi Miten sydämet toimii?, mutta sitten yleisö pantiinkin yllättäen valitsemaan kahdesta vaihtoehdosta. Ääniä annettiin iloisesti jo ennen kuin vaihtoehtoja oli edes esitelty, ja se ”jotain erilaista kuin ennen” -vaihtoehto voitti varmaan jo ennakkoäänillä, vaikka emmehän me ensin tienneet aikooko Anssi ehkä lukea Vantaan puhelinluetteloa ääneen vai kenties keittää kaikille kaurapuurot. ”Erilaiseksi” paljastui suunnitelma soittaa koko Suuria kuvioita -albumi vuodelta 2003 läpi oikeassa järjestyksessä. Joo, kelpaa ilman muuta!

Albumillinen musiikkia tarjoiltiin meille pitkien, biisien tarinoita ja syntyhistorioita analysoivien välispiikkien kera ja kohdeyleisö oli selvästi oikea, sillä kukaan ei huudellut mitään ”vähemmän puhetta, enemmän musiikkia” -tyyppistä (ja Paranoidkin huudettiin vain kerran) vaan keskittyi kuuntelemaan tätä jutustelua. Ja olihan keikassa vielä mukana interaktiivinen multimediaosuuskin, sillä Anssi pyysi älypuhelinten omistajia kaivamaan levyn biisilistan esille Wikipediasta sillä hän epäili ettei muista biisien oikeaa järjestystä ja niitä sitten kiltisti kerrottiin katsomosta aina kun Anssi kurtisti kulmiaan ja sanoi ”Öö, mikäs se seuraava olikaan?”

Kipinöitä kesäyössä sisälsi yllättävää haparointia soinnuissa mutta biisin jälkeen Anssi paljasti, että ei ole soittanut tätä koskaan ennen soolona akustisella kitaralla, vaan on vetänyt sen aina ennen pianolla. Mutta siihen nähdenhän se oli aivan mainio esitys! 1972 sai aikaan jo jonkun verran yhteislaulua, mutta parasta olivat kyllä kauniit, viime aikoina vain harvoin soitetut Mies ja meri, Sormus ja Ensilumi. Kappaleista kertovine tarinoineen tämä osuus oli kyllä melkoista herkkua paatuneemmallekin keikoillakävijälle.

Uusien autojen jälkeen Anssi lupasi, että nyt tulee sitten hittikimaraa niille, jotka olivat tulleet tänne pääasiassa vain tunnetuimpia biisejä kuumntelemaan, mutta eipä sekään mennyt ihan normaalilla tavalla. Ensiksi huutoäänestettiin soitettavaksi Karhunelämää, jonka jälkeen Anssi jatkoikin uraansa syväluotaavaa tarinointia ja kertoi biisin olleen ensimmäinen nyt soitettavista kolmesta uran tärkestä biisistä. Ne kaksi muuta olivat Mikan faijan BMW ja Levoton tyttö.

BMW taisi olla illan upein esitys. Biisi hiljeni siinä loppupuolen kaupungillatapaamiskohdassa lähes kuiskaukseksi, jota tämä yleisö kuunteli lähes henkeä pidättäen, laajeten sitten taas täysillä keuhkoilla vedettäviksi tuskanhuudoiksi itsarin tehneen kaverin kunniaksi. Tunnetta ja tunnelmaa, tämä on just näin niin hyvä. Tällaisten hetkien takia näille keikoille tulee aina uudestaan.

Yleisö kinusi ja vinkui, ja lopulta Anssi suostui esittämään uuden biisin Nostalgiaa, joka jäi tällä kertaa vähän vajaaksi mutta se kertosäe on komea ja yleisöllä (toivottavasti Anssillakin) oli hauskaa. Mutta siis hei, jos me haluttaisiin virheetön keikka, me voitaisiin mennä katsomaan jotain artistia joka aukoo suutaan playbackina. Tai oikeastaan me voitaisiin vain katsoa telkkaria. Elävässä musiikissa kuuluu olla ELÄMÄÄ.

Anssi alkoi pohtia mitä kello on, ja vaikka yleisö esitti ne normaalit verukkeet (kello on vasta suunnilleen puoli yhdeksän, ei tämä paikka mene kiinni) niin nyt olivat tiedossa jo illan viimeiset biisit. Ensin Nummela, jossa harjullavaelluskuoro hoiti hommansa oikein mallikelpoisesti. Vaikka sali oli täynnä, se oli niin pieni että porukkaa ei ollut paikalla kovin paljoa mutta salin kovat pinnat saivat aikaan akustiikan, jossa yleisön hiljaisempikin osallituminen kuului hyvin. En muista koskaan ennen kuulleeni noin kaikuvaa sormien napsuttelua! Vielä Parasta aikaa, ja sitten se oli siinä eikä kunnon aplodeista huolimatta saatu enää jatkoa parin tunnin verran kestäneelle keikalle.

Anssin äänestä kuuli että edellisen päivän Hyvinkään keikalla oli tainnut kolmen kitarankielen lisäksi mennä muutama säie äänihuulista, mutta tämän ongelman pystyi näköjään kiertämään oikein hyvin laulamalla jotkut kohdat hiukan eri tavalla kuin parilla aiemmalla keikalla. ja kun ääniala on noinkin laaja, kyllä siinä oli ihan riittävästi kaliiberia näinkin.

Tämä oli kaiken kaikkiaan hyväntuulinen keikka. Osa välispiikeistä käsitteli vähän vakavampiakin asioita kuten tietysti monen biisin sanoitukset, mutta nyt silti oli vain jotenkin tavallista hauskempaa. Tästä keikasta jäi niin hyvä fiilis mieleen että nyt kotiin tultua ei edes ihan heti malttanut mennä sänkyyn vaan piti ensin istua vähän purkamaan omia ajatuksia tällä tavoin.

Settilista

Milla
Miten sydämet toimii?

Suuria kuvioita full album:
Kipinöitä kesäyössä
1972
Laulu petetyille
Mies ja meri
Faijan haamu (duurissa)
Kaatuneiden muistolle
Sormus
Ensilumi
Suuria kuvioita
Uudet autot

Karhunelämää
Mikan faijan BMW
Levoton tyttö
Puistossa
Nostalgiaa
Nummela
Parasta aikaa

Kommentit

  1. Kiitos hienosti kirjoitetusta raportista… Ja Anssille kiitos mieleenpainuvasta, upeasta ja lämminhenkisestä keikasta! 🙂
    Faijan haamu, on yksi lempparibiiseistäni oli hienoa kuulla se livenä! Rokcunelmaa olisi vielä kruunannut keikan. 😉

    t. Kati

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.