Jean, Kalle ja Anssi aivan Kosketusetäisyydellä 5.10.2017

Anssi Kelasta kertovan kirjan Kosketusetäisyydellä julkistustilaisuus on tulossa mutta se on vain joillekin median edustajille, senkin hannuhanhet! Miksi aina kaikki muut pääsee kaikkeen kivaan, miksi en ikinä minä? Vasta kun fiksummat kaverit erikseen vääntävät ensin rautalangasta ja sitten ratakiskosta, että sullahan on julkinen musiikkiblogi ja sinä olet siis bloggaaja eli oikein muodikas nykymedian edustaja, niin minullakin lopulta välähtää että JOO, minähän olen mediaa! Pikainen vinkumiskirje kirjan kustantaja Docendolle että minäkin haluun sinne, pääsenksmä pretty pliiz ( + bambi eyes), ja sieltähän todella tulee kutsu tapahtumaan. No oho!

Astelen siis torstaina tyylikkäästi helsinkiläiseen kabinettiin muiden median edustajien sekaan. Päälle pitää tietenkin laittaa jotain, josta ei saa arvata että olen oikeasti ihan vain fani, eli nyt minulla ei ole minkäänlaista Kela-paitaa vaan aina turvallinen valinta, Suomen Bruce Springsteen -yhteisön This Hard Landin musta logopaita. Täydellinen valeasu, tunnen itseni melkein oikeaksi bloggaajaksi! Tältä siis tuntuu elää omaa rock-unelmaansa…

Paikalla on vasta ilmestynyttä kirjaakin tarjolla mutta en ota sellaista itselleni, koska olen tietenkin hakenut oman kappaleeni kirjakaupasta heti, kun sain vihiä että sitä löytyy jo myyntihyllyistä. Se on tietenkin luettu huolella kannesta kanteen jo ennen tätä virallista julkaisuhetkeä. Olen myös aamupäivän aikana jo perehtynyt siihen, mitä kirjan kirjoittaja ja esikoiskirjailija Jean Ramsay ja Anssi Kela ajattelevat teoksesta ja sen tekemisestä, koska Anssihan vieraili heti aamusta Ylen Aamuteeveessä ja molemmat miehet olivat lähes tunnin verran äänessä Yle Puheen Nosto-ohjelmassa radion puolella.

Meitä on kabinetissa paikalla noin parikymmentä henkeä, kun tilaisuus avataan. Ensin Docendon edustaja toivottaa meidät tervetulleiksi, ja sitten kova kolmikko eli vasemmalta oikealle Anssi Kela, Jean Ramsay ja kirjan valokuvaaja Kalle Björklid astuvat estradille. He kaikki kertovat ensin kirjaprojektin taustoista ja siitä, kuinka homma käynnistyi. Ensin Docendo halusi tällaisen kirjan ja Anssi suostui mukaan projektiin. Seuraavaksi Anssi pyysi tietämänsä oivan musiikkitoimittajan Jean Ramsayn teoksen kirjoittajaksi, ja Jean taas vuorostaan pyysi tietämänsä lahjakkaan rock-kuvaajan Kalle Björklidin kirjan kuvittajaksi.

Saamme kuulla, kuinka Anssi ja Jean ajelivat vuoden verran pitkiä keikkamatkoja, Anssi kertoili tarinoitaan Jeanin kuunnellessa ja tallentaessa, ja samalla Kalle kävi lukuisilla keikoilla kameroineen tutkimassa tilannetta ja dokumentoimassa sitä, mitä tapahtuu niin lavalla kuin sen edessä ja takana niin itse keikan aikana kuin ennen sitä ja vielä sen jälkeenkin. Miehet jutustelevat ensin kolmistaan aikansa (Anssi selvästi rennoimmin ja monisanaisimmin), ja sitten on meidän median edustajien vuoro esittää kysymyksiä.

Useimmat oikeat toimittajat osoittavat kysymyksensä Anssille, mutta minä valetoimittaja heitänkin yhden kysymyksen Jeanille ja toisen Kallelle (taisi olla muuten ainoa suoraan Kallelle suunnattu kysymys), koska minun oli jostain syystä paljon helpompi keksiä järkevää kysyttävää näiltä harvemmin nähtäviltä tähdiltä kuin Anssilta. Miehet vastailevat mukavan kattavasti ja rönsyilevästi meidän uteluihimme.

Kun kysymysten puro vähitellen ehtyy, Docendon edustaja tarjoaa paikallaolijoille vielä mahdollisuuden nimmareiden hakemiseen kirjoihin (iik, onks mulla toimivaa kynää?) ja käytän tätä mahdollisuutta tietenkin hyväkseni. Muutama aito toimittaja vielä näkyy haastattelevan Kallea ja Anssia, joten minä jututan hetken verran Jeania. Juttelemme musiikkitoimittajan ammatista ja muista kirjoitushommista. Kuulemma seuraava kirja (ei musiikkiaiheinen) on jo työn alla, mutta sen aikataulua ei ole vielä lyöty lukkoon. Jutellaan vielä hetki niitä näitä (mm. Brucesta ja fanittamisesta, ja Jean kyllä tietää hyvin, että minä en ole mikään aito toimittaja) ja sitten muu väki onkin pääosin jo poistunut paikalta, joten kai meikäläisenkin on aika häipyä himaan kirja-arvostelun vääntämisen pariin.

No tämä rapsa syntyikin nyt ensin, mutta se varsinainen kirja-arvostelukin on jo hyvässä vauhdissa ja ilmestyy varmaan viimeistään huomenna. Rapsa vaan on niin paljon helpompi kirjoittaa, koska keikkarapsojahan minä olen kirjoittanut vuosien varrella jo satoja ja tämä kirjanjulkaisutapahtuma nyt oli ihan keikkaan verrattavissa. Yksi teatteriarvostelu on tullut kirjoiteltua, pari levyarvostelua ja ties mitä muuta tauhkaa, mutta niitä kirja-arvosteluja, nooh, tuota jos se keskeneräinen lasketaan mukaan, niin sitten niitä on kai noin yksi…

Mutta hei, tällä välillä kun mä kirjoitan sitä, käykää ihmeessä hankkimassa se kirja jos sitä ei vielä löydy hyllystä! Se on mainiota luettavaa jokaiselle Anssista ja hänen musiikistaan tai ihan vain kotimaisista musiikkielämän nykyisistä koukeroista kiinnostuneelle, ja ne jännät kuvat kestävät useammankin katselukerran! Sitä paitsi, Anssi sanoi että kirjoittaa varsinaisen elämäkertansa sitten itse, mutta vasta kun on jotain 90-vuotias eli tämän Kosketusetäisyydellä-teoksen ehtii hyvin lukea useampaankin kertaan sitä odotellessa.

Niin vielä, ruvetkaa te muutkin kirjoittamaan omia keikkarapsoja tai muita stooreja tai ruvetkaa keikkakuvaajiksi, jos ette vielä tee näitä juttuja. Siitä ihan oikeasti seuraa kaikenlaista kivaa, kuten juuri tällaista.