Keikkarapsa: Den glider in

| Aiheet: Yhteisö | Kirjoittaja:

Anssi Kela & bändi pe 15.11.2019 Tulisuudelma, Vantaa

Syksyllä on Anssin bändikeikkoja todella harvakseltaan, joten on itsestään selvää, että Tikkurilan hurjamaineiseen Tulisuudelmaan on uskaltauduttava taas kerran. Pikkujoulukausi on juuri alkanut ja koska keikka on vasta puolen yön aikaan, tapahtumasta voi tulla melkoisen levoton mutta ei se mitään, onhan sitä nyt bändikeikalle päästävä!

Keikkapäivälle osuu joku suuria tunteita herättävä potkupallotapahtuma, jonka lopputulos (luulisin, että Suomi voitti) näyttää herättävän tunteita ja aiheuttavan jonkinlaisen vappuaaton kaltaisen sekaannuksen ja yleisen humalatilan koko kansakunnassa. Kuljen kohti rautatieasemaa lasinsiruin ja murskatuin juomatölkein päällystetyn Kansalaistorin halki, ja torilla huojuu toisiaan kaulailevia pääosin koiraspuoleisten henkilöiden ryhmiä ulvoen jonkinlaisia yksinkertaisia hymnejä. Junassa vieruskaverikseni osuu yksinäinen nuori mies, jonka kaikki kaverit ovat päätyneet putkaan tai ensiapuun, ja joka tyhjentää vatsansa sisällön vaunun lattialle juuri, kun pääsemme Tikkurilan asemalle.

Pakenen kaikkialla vellovaa viinanhajuista ja kovaäänistä urheilujuhlan tuntua keikkapaikalle. Tikkurilan asematorin laidalla seisova Ruotsinlaivasimulaattorinakin tunnettu hotelli Vantaa osoittautuu yllättävän rauhalliseksi turvasatamaksi tässä tilanteessa, ja toisen kerroksen yökerho Tulisuudelma baaritiskillä parveilevine seuranetsijöineen ja jumputtavine taustanauhoineen tuntuu nyt niin tutulta ja turvalliselta paikalta ulkona vallitsevaan maailmaan verrattuna. Hörhöjä täälläkin toki on, mutta tutulla tavalla hörhöjä ja kohta jo naureskelemme kavereiden kanssa ja hihkumme iloisia tervehdyksiä kosketinsoittaja Saaralle ja äänimies Tertulle, jotka näyttäytyvät salissa. Paikalliset järjestysmiehet kiiruhtavat rakentamaan äkkiä järeän turva-aidan lavan ja yleisön väliin kun me ilmestymme odottelemaan keikan alkua.

Parin tunnin odottelu sujuu joutuisasti täyttyvää salia katsellen, taustanauhan mukana laulellen ja yhtä sinnikästä vonkaajaa väistellen. Kyseinen mies käy läpi lavan edustalta kaikki naaraspuoleiset (ja lisäksi pitkätukkaiset miehet) ja viljelee hämmästyttäviä iskurepliikkejä (mm. ”Oiva Lohtander on hyvä jätkä”), mutta vailla suurempaa vastakaikua. Nautimme jotain juomist joka ois Vantaalla muodis, ja huominen on jo hyvin lähellä. Joku kaataa lasillisen lavalle, mutta sekin saadaan siivottua kun porukat kaivavat taskuistaan tarpeeksi nenäliinoja. Tuomas (on ollut Raskaan Joulun keikalla aiemmin illalla) ilmestyy paikalle, roudaa omat kamansa ja lisäksi asettelee Anssin askelmerkit (mikrofoni ja pedaalilauta) paikoilleen. Antti käy lämmittämässä bassonsa kielet ja Ville meditoi hetken rumpujensa takana. Anssi ei näyttäydy, mutta teknikko lavan sivulla virittelee hänen kitaroitaan. Vieruskaverin kanssa laskemme, että paikalla on ainakin neljä tuttua Anssin kitaraa, joten varmaan mies itsekin on jo talossa.

No nyt lavan sivulla näyttää lopultakin tapahtuvan! Siellä istunut Ville siirtyy rumpujensa taakse ja alkaa takoa. Hänen perässään lavalle ilmestyy kitaraa kantava Tuomas, joka jää osoittamaan kunnioitustaan Villelle kunnes Saara nostaa hänet syrjään reitiltään kohti kosketinkioskiaan. Kun Anttikin on ehtinyt basson tykö ja saa kompin käyntiin, Bumerangin tuttu intro alkaa hahmottua ja tuolta Anssikin jo singahtaa lavalle kertomaan, kuinka partnerin kanssa riidellessä paiskotaan ensin ovia, sitten erotaan ja sitten taas palataan samaan parisuhteeseen, kunnes taas paiskotaan ovia ja niin poispäin. Mutta ei kukaan nyt sen tarinan koukeroita pohdi, nyt ollaan bändikeikalla, nyt bumerangi lentää ja me heitämme sitä yhdessä Anssin kanssa. Anssin pitkän keikkatakin helmat liehuvat kun mies tanssahtelee aivan etukaiteen tuntumassa lavan reunasta reunaan ja hakee jokaisen katsojan mukaansa tähän parisuhdedraamaan.

Seuraavaksi pääsemme yhdessä paheksumaan sitä, että Milla ei ole edelleenkään päättänyt. Vai paheksummeko me sitä, että Millan äiti edelleen motkottaa aikuistuneelle tyttärelleen siitä, että hän ei elä edellisen sukupolven normien mukaan? Tuttuun tapaan tämä biisipari on aloittanut tämän vuoden bändikeikat, mutta mitä nyt voisi seurata? No jees, Kaksi sisarta! Tämä ei festarikeikkojen setteihin ole juurikaan mahtunut, mutta tällaisella omalla keikalla sekin onneksi pääsee soimaan. Laulan mukana ja rakastan kaikkia vieruskavereitani, mutta he eivät onneksi taida olla keskenään sisaruksia, joten ei ongelmia.

Puistossa ilta viilenee, ja sitten saadaan lupa olla tosi levottomia. Sen aiemmin illalla olleen urheilutapahtuman ja Tulisuudelman yleisen tunnelman takia tuo on melkoisen uskallettu lupaus, mutta onneksi tällä keikalla täällä eturiveissä on vain henkilöitä, jotka haluavat olla levottomia tällaiselle keikalle sopivalla tavalla. Lavallakin ollaan oikein hyvällä tavalla levottomia, kun Antti käy ilmeilemässä Tuomakselle hänen puolellaan lavaa ja Tuomas hiippailee kohta Anssin selän takaa yllättämään Antin (Tuomaksen kitarapiuha ei isommilla lavoilla salli tätä) ja päätyy nojailemaan rakastavasti pitkän basistin olkaan.

Levottoman tytön outro jatkuu Villen rumpukomppina ja Anssi ja Tuomas alkavat tuijotella toisiaan haastavasti. Antti lyö bassostaan avausmerkin, ja kitaristien välinen taistelu käynnistyy. Turnajaisissa pyöritään pitkin lavaa, mutta voittaja ei ole täysin selvillä vielä, kun Anssi alkaa esitellä bändiään. Esittelyiden jälkeen esitellään vielä Ilves, josta seuraava tarina kertoo. Samalla Anssi nappaa käteensä pikkuilveksen, joka on nojaillut hänen pedaalilautaansa ja katsellut pienillä muovisilmillään hartaasti keikkaa, ja nostaa sen koko yleisön nähtäville. Anssi palauttaa ilveksen kohta omalle paikalleen ja pääsemme yhdessä kuuntelemaan kertomusta menestyvästä muusikosta, jolla kaikki ei kuitenkaan ollut niin hyvin, että hän olisi halunnut jatkaa elämäänsä. Biisin lopulla muistelemme yhdessä tosielämän muusikoita, jotka ovat viime vuosina päätyneet samaan tilanteeseen eivätkä ole selvinneet siitä yli.

Ilvestä seuraa iloinen yllätys: Anssi kertoo tietävänsä, että nyt on urheilumaailmassa juhlittavaa, vaikka hän itse ei ole katsonut tapahtumia telkkarista (ja tuskin on ollut Kansalaistorillakaan metelöimässä), ja aloittaa kaikille tutun biisin: Den glider in! No se kyllä kertoo jääkiekosta eikä jalkapallosta, mutta maaleja siinäkin tehdään ja iloitaan oman joukkueen menestyksestä, joten ei se nyt niin tarkkaa ole. Anssi selvästi osaa sen ruotsinkieliset sanatkin juuri kuten kuuluukin, ja bändistä suurin osa liittyy mukaan hieman hämmästellen mutta hymyillen. Vain Antti mulkoilee muita kohti yrmeänä eikä koske bassoonsa tai yhdy lauluun, mutta me katsomossa kyllä laulamme. Vi ska kämpa, vi ska ge alt det vi har, vi ska ta gul igen! No ei tasan taatusti kyllä tässä lajissa, mutta me ollaan silti sankareita kaikki.

Seuraava intro on myös hyvin tuttu, Aamu! Biisi, joka kertoo normaalista arkiaamusta ihan juuri kuten meillä, jossa toinen lähtee varhain töihin ja toinen jää kotiin. Tai no meillä ei kyllä aamuisin keitellä kahvia eikä kuunnella radiota. Tällä keikalla kappaleen sanoitus tosin taitaa mennä että ” Teen saman jutun joka aamu, jätän kahvinkeittimen päälle” eli nyt ollaankin ajankohtaisessa aiheessa eli paloturvallisuusriskeissä. Ihan hyvä muistutus näin joulun alla, ei jätetä turhia sähkölaitteita päälle kun aamulla lähdetään töihin, vaikka mitään ei ole sattunut vuosiin. Sammutetaan se kahvinkeitin, tai ainakin varmistetaan, että se on itsekseen sammuvaa mallia.

Tulisuudelmassa ei ehkä kannata pyytää yleisöltä, että salaisuuksia ei jaettaisi maailmalle, mutta ei Sanni oikeasti suuremmin pahastuisi, vaikka kuulisi Anssin varastaneen häneltä erään muutaman vuosikymmenen päähän tulevaisuuteen sijoitetun kappaleen. Kättä yhdessä kohti kattoa, vaikka useimmat meistä eivät ole taatusti elossa enää 2080-luvulla. Anssi kysyy nyt, muistammeko, mitä tapahtui noin puoli tuntia sitten. Ööh, siitä on niin kauan, Suomi ehkä voitti jotain? Laulettiin yhdessä Den glider in? Eikun ai niin, seikkailtiin jossain puistossa parin nuoren kera, ja nyt kuullaan, kuinka heille kävi silloin, kun heistä tuli ”legendaa”. Toinen päätyi multiin, mutta toinen yrittää edelleen horjahdella jossain normaalin elämän rajoilla. Maailma matkaa radallaan, ja vaikka kuinka Petri tahtoisi taivaalle lennähtää, ne siivet puuttuvat selästä vieläkin.

Peten tarinasta siirrytään rymistelemään isommin ja miettimään, miksi me kuuntelemme edelleen tätä samaa musaa. No tietenkin sen takia, että me saamme tästä niin paljon! On aina yhtä onnellista olla todistamassa, kuinka Anssi intoutuu keikoilla tarjoilemaan meille näitä nautinnollisia hetkiä. Me saamme katsella Antin pomppivan tasajalkaa lavan laidasta toiseen, Tuomaksen matkivan koskettimiinsa keskittyneen Saaran käsiliikkeitä ja ilmeitä sekä Villen myhäilevän rumpujensa takana ja heittelevän satunnaisia poliittisia sloganeita efektivarastostaan (”Nyt tuli iso jytky!”). Eturivin Kuopio-jaosto hihkuu mopoilukohdassa ja kaikki jännäävät yhdessä, törmäävätkö kitaristit ja basisti toisiinsa tällä keikalla vai eivät.

Ja kun seuraava tuttu intro käynnistyy, ei maailmaa pidä muuttaa yhtään mihinkään, sillä kaikki on juuri nyt aivan hyvin! Pääsemme taaskin Miss Lohja -finaaliin ja vaikka vaatteet leijailevat ikkunasta, se on niin kaunista kun niitä saa heitellä yhdessä! Piruetit pyörivät ahtaalla lavalla taas niin tehokkaasti, että Antti on taas polvillaan. Anssi putoaa siihen viereen seuraavan pyörähdyksen jälkeen ja kohta on Tuomaskin kanveesissa, josta ei selviä ylös ennen kuin Anssi käy kiskomassa hänet taas pystyyn. Ai että tämä temppu näyttääkin komealta, ja se on vielä hienomman näköistä näin pienellä lavalla ja lähietäisyydeltä kuin festarilavoilla kaukaa katsottuna!

Encoretauolla yleisö ei ryhdykään normaaliin tahdissa taputukseen, vaan jostain takariveistä alkaa nousta mölinää, joka voimistuu jalkapallokatsomon rytmikkääksi kannustushuudoksi ja kaikki yhtyvät siihen. Bändi saadaan toki palautettua lavalle tälläkin tavoin. Anssille tarjoillaan yleisöstä niin pukinpartaa kuin Suomen joukkueen sinikirjavaa kaulahuiviakin, ja molemmat saavat olla hetken osallisina keikkaan. Yleisöstä huudetaan myös jossain vaiheessa Pukki! Pukki! normaalien biisitoiveiden sijasta. Iso kyltti opastaa meidät taas Nummelan suuntaan (juu, suunnilleen tuolla se tosiaan on) harjulle kävelemään, ja kun bemarin kyydissä ollaan ajettu niin pitkälle, että kitaristit alkavat taas mitellä keskenään, Anssi pistääkin Tuomaksen tapailemaan tuon aiemmin kuullun kannustushuudon rytmejä ja yllyttää yleisönkin yhtymään taas tähän.

Yhteinen ajomatka päättyy aikanaan ja on aika antaa bändin kumartaa ja siirtyä bäkkärin suuntaan. Anssi toki jää vielä kättelemään yleisöä ja Anttikin kättelee osan eturivistä. Taustanauha pauhaa, mutta parin lähinnä seisovan kanssa voi vielä yrittää jutella keikasta, ja kun siirtyy hieman syrjään lavan edustalta, löytyy vielä lisää keikalla olleita tuttuja, joita ei ole ehtinytkään tähän mennessä moikata. Olemme kaikki yhtä mieltä siitä, että keikka oli uskomattoman energinen ja erittäin hyväntuulinen ja iloinen. Ja myös vaikka kello on paljon ja keikkapaikkana Tulisuudelma, yleisö on ollut koko illan ja aamuyön todella mallikasta. Innostunutta ja aktiivista, mutta ei liian alkoholipitoista. Se yksinäinen vonkaaja toki kiertelee edelleen ahkerasti yöseuran toivossa, mutta edes tuorein iskurepliikki ”Nimeni on Dingo” ei tunnu tuovan toivottua tulosta. Eikä hänkään ole häiriöksi, vaan on pikemminkin kaivattua paikallisväriä.

Huominen ei ole enää huomenna, vaan ollaan jo pitkällä sen puolella, joten iso osa porukasta alkaa jo hyvästellä toisiaan ja siirtyä kotejaan ja muita nukkumapaikkojaan kohti. Mutta yksi selvä toive on kaikilla, joiden kanssa ehtii pari sanaa vaihtaa: Ehdottomasti lisää tällaisia keikkoja! No mielellään tietysti hieman aikaisemmin alkavia, mutta juuri tällaisia! Anssin tulevassa keikkakalenterissa onneksi näkyy jo soolokeikkojen lisäksi pari laivakeikkaa, ja nehän ovat bändikeikkoja. Ehkä nyt saadulla energialla pärjää niille asti, jos matkalla haetaan vähän lisäbuustia noista sooloistakin. Ja tosiaan, kuudesta julkistetusta Mun täytyy kävellä näin -elämäkertakeikasta kaksi ei ole vielä loppuunmyytyjä. Hmm, pitäisiköhän niistä katsella useampikin…

Settilista

Bumerangi
Milla
Kaksi sisarta
Puistossa
Levoton tyttö
Battle
Ilves
Det glider in
Aamu
2080-luvulla
Petri Ruusunen
Nostalgiaa
1972

Nummela
Mikan faijan BMW