Anssi Kela

♠     ♠     ♠

Haku

Satunnaisgeneraattori

"Vieraissa"

Biisirinki: alapään asiaa

22.1.2011, 0:03 | Tagit: , | Aiheet: Musiikki

Biisit kuulostavat monasti paremmilta basson kanssa, joten Biisiringin seuraava haaste oli lisätä kappaleeseemme tukevaa botnea. Basistiksi ilmoittautui Juha “Sumppi” Kaunisto. Hän luonnehtii itseään kotistudiosäätäjäksi ja Karmiini-yhtyeen kitaristiksi, jonka musiikillisesta syntilistasta löytyy kaikenlaista koneista metalliin ja liuta erilaisia Commodore 64- ja Amiga -pelimusiikkien modernisointeja.

Bassoraitoja palloteltiin muutaman kerran edestakaisin ennen kuin sävelet putoilivat oikeille paikoilleen. Näin Sumppi kertoo proseduurista:

Olen pääasiassa kitaristi, mutta kun kerran kotistudiossa askarrellessa on aikanaan tullut soiteltua kaikenlaista muutakin niin basistin virka tipahti minulle. Oma bassoni on vuosien laiminlyönnin vuoksi valitettavasti vähän heikossa hapessa, joten lainasin bändin basistilta (kiitos Samuli!) lätkyttimen tätä biisiä varten. Soitin bassot suoraan Apogee Onen kautta sisään aitoon kotimuusikkohenkeen sängyllä istuskellen.

Koska edellisestä ottelusta basson kanssa on jonkin verran aikaa, otti totuttautuminen taas oman aikansa – niin asenteen kuin sormenpäidenkin osalta. Ensimmäinen versio olikin melko kikkailua ja pomppimista, mutta pikkuhiljaa yksinkertaisempi linja alkoi löytyä itse maestron kommenttien avulla.

Maestro itse painiskeli tällä välin kappaleen tekstin kanssa. Jonkinlainen kokonaisnäkemys sanoituksen suunnasta alkaa hahmottua, raapustelin säkeistöihinkin jotain alustavaa. Toinen säkeistö on vielä keskeneräinen, c-osaan ei ole lainkaan sanoja. Myöskin c-osan melodiset linjaukset ovat puntarissa, tähän versioon kokeilin hiukan erilaista tulokulmaa.

Mitä pidemmälle olen tehnyt tekstiä, sitä epävarmemmaksi olen tullut sen käyttökelpoisuudesta. En tiedä onko tästä tulossa kovinkaan hääviä lyriikkaa, olenkin alkanut harkita reset-nappulan painamista – kaiken tähän mennessä kirjoittamani pyyhkimistä pois. Välillä tekstittämisprosessi on juuri tällainen, kokonaisiakin sanoituksia on tullut heitettyä roskakoriin ja aloitettua alusta.

Mutta tuomaristo tutkii vielä tätä tapausta. Kirjoitan luultavasti ainakin yhden kokonaisen version näillä jäykkyyksillä ja mietin sitten sen kohtaloa.

Biisirinki, vaihe 4

Tiedosto on jälleen lennähtänyt ringin seuraavalle lenkille – on tullut aika soittaa ensimmäinen kitararaita. Työpöydällä ei ole vielä varsinaista tungosta, sekaan mahtuu:

Lähetä:
  • Facebook
  • MySpace
  • Google Bookmarks
  • Digg
  • del.icio.us
  • Live
  • StumbleUpon
  • email
  • Print

18 kommenttia artikkeliin “Biisirinki: alapään asiaa”

  1. avatar Tweets that mention Biisirinki: alapään asiaa » Anssi Kela -- Topsy.com
    22.1.2011, 0:51

    [...] This post was mentioned on Twitter by Juha Kaunisto, Anssi Kela. Anssi Kela said: Biisiringissä kappaletta voi nyt kuunnella basson kanssa. Sanoituskin menee eteenpäin – vai sittenkin taaksepäin?… http://fb.me/FygzdGU6 [...]

  2. avatar Koivulahti
    22.1.2011, 1:54

    Jos tarviit jeesiä sen tekstin kanssa, niin mä voin toimia pallotteluseinänä :) Mielenkiinnolla seurailen proggista ja odotan mitä tuleman pitää.

  3. avatar Johnny
    22.1.2011, 10:53

    Todella hyvältä alkaa kuulostaa. Tuo kertsin “bassolasku” antaa tuolle hyvää jännitettä. Jännityksellä odotetaan mitä seuraavaksi on luvassa.

  4. avatar Walter B.
    22.1.2011, 12:56

    Älä nyt helvetissä tee ainakaa kertsin lyriikoita uudestaan! Oikeesti hei, loistavaa kamaa.

  5. avatar 25 or 6 to 4
    22.1.2011, 13:23

    Olen seuraillut jo sen aikaa näitä biisirinkiposteja, että nyt on jo pakko paljastaa tyhmyytensä ja kysyä. Linkit “Biisirinki, vaihe #” eivät toimi minulla, vaan heittävät artikkelin alkuun. Syykin on selvä, linkki on muotoa

    http://www.anssikela.com/2011/01/22/biisirinki-alapaan-asiaa/#

    Jos nyt oikein ymmärsin, linkin pitäisi heittää kuuntelemaan biisiä, vai?

    Mikä minua hämmästyttää, että kommenteistä päätellen kellään muulla ei ole tätä ongelmaa – mutta minulla on, kaikilla kokeilemillani selaimilla (3 selainta, joista kahta kokeilin eri koneillakin.)

  6. avatar Anssi Kela
    22.1.2011, 13:29

    Jaa… Kolmella selaimella ja kahdella koneella on kokeiltu täälläkin ja tuntuisi toimivan niin kuin pitääkin.

    Tässä urlit musiikkinäytteisiin, toimisivatko nämä:
    http://www.anssikela.com/wp-content/uploads/2011/01/Biisirinki-1.1.mp3
    http://www.anssikela.com/wp-content/uploads/2011/01/Biisirinki-3.mp3
    http://www.anssikela.com/wp-content/uploads/2011/01/Biisirinki-4.mp3

  7. avatar Terhi
    22.1.2011, 15:14

    Tosi hyvältä kuulostaa tää biisi! Ihan tulevaa radio kamaa! Jouset oli hyvä veto! niitä ei paljon AK:n tuotannossa olekaan kuultu muistaakseni.. odotan innolla millainen se on sitten valmiina ^^

  8. avatar
    22.1.2011, 15:35

    Tässä laulussa on sitä jotain! melodia on ihanan melankolinen, lopullisia sanoituksia odotan innolla :P

  9. avatar 25 or 6 to 4
    22.1.2011, 17:47

    Joo, nuo postaamasi linkit toimivat mainiosti. Mysteeri on niin kihelmöivä, että täytyypä vilkaista sivun HTML:ään, että mikä mahtaa kanittaa.

    Mainoksia filtteröivää proxyä tms minulla ei ole, mutta flashblock-laajennus kylläkin.

  10. avatar 25 or 6 to 4
    22.1.2011, 17:59

    Vilkaisu konepellin alle tuotti valaistumisen. Käyttämäsi SoundManager 2 -skripti vaatii flashin (ainakin tuo versio noin käytettynä).

    Onnistuin hämmääntymään, kun ilman flashiä ladattuna sivulla ei näkynyt jälkeäkään flash-appleteista (kuten käytännössä aina kun flashia on johonkin tarvinnut). Lisäksi linkki viittasi johonkin (osoitteeseen ‘#’), joten epäilin vain rikkinäistä linkkiä.

    Flashin päälle kytkemällä ryhtyi jytäämään.

    Ja joo, ihan hyvälle kuullostaa. Rakentavat kommentit jätän musiikista oikeasti ymmärtäville.

  11. avatar Jeppistä!
    23.1.2011, 1:35

    Tämähän on AK:n paras biisi sitten Nummelan, jo näin puolivalmiinakin!! :)

  12. avatar joku
    23.1.2011, 15:54

    Muuten tosiaan hyvältä kuulostaa, mutta sanoituksia voisi tosiaan munkin mielestä säätää vielä, kuten itsekin jo pohdit. Niissä on vain jotain joka häiritsee (tietysti keskeneräinenhän tämä on vielä muutenkin), vaikka kovasti haluaisin tästä laulusta täysin mitoin pitää.. Mutta eiköhän ne oikeat sanat sieltä lävähdä jossain vaiheessaa sitten ;) ja muutenkin elä pidä kiirettä! odottele, että hyvät sanoitukset tulee, eikä mitään vähän sinne päin, ei meillä kuulijoilla kiirettä ole

  13. avatar Jens Riesling
    23.1.2011, 16:00

    Ihan vitun mielenkiintoinen kokeilu! Hyviä muusikoita on myös blogin seuraajista löytynyt, olisi mahtava tutustua.

    Muutama kommentti Anssille:

    - Kokeiles laulaa kertosäe oktaavia alempaa
    - C-osaan en tekisi tekstiä ollenkaan vaan laittaisin siihen kitarasoolon
    - Rummut + lyömäsoittimet soittavan mielestäni hieman liikaa
    - Kannatan tekstin resetoimista, teema on huono

    Eipä mulla muuta. Voi olla, että myöhemmin tulee vielä jotain juttuja mieleen.
    go with the flow!
    moi.

  14. avatar Johnny
    24.1.2011, 15:59

    Kun teksti on muuten varsin synkähkö, niin sopisko C-osaan ripaus toivonkipinää ja ehkä jotain ns. rakkausjutskaa. C-osan viime metreillä tuokin kipinä sitten riistetään ja päästäänkin hektiseen loppurutistukseen. Tai sitten ei :)

  15. avatar tepa
    24.1.2011, 17:08

    Garagebandin 11 saa app storesta edulliseen n 11e hintaan, jos joku haluaa päivittää.

  16. avatar Koivulahti
    25.1.2011, 19:52

    @25 or 6 to 4:
    Mulla oli sama ongelma.
    Nyt pääsin vasta kuuntelemaan nuo.

  17. avatar Biisirinki: kuosittelua ja sooloilua » Anssi Kela
    9.2.2011, 17:00

    [...] koollekutsu (29.12.) Luonnos ja rumpuraita (13.1.) Jouset (17.1.) Basso (22.1.) Akustinen kitara (25.1.) Rautalankakitara (2.2) [...]

  18. avatar Biisirinki: banjoa, rumpua ja lyriikkaa » Anssi Kela
    18.2.2011, 10:01

    [...] koollekutsu (29.12.) Luonnos ja rumpuraita (13.1.) Jouset (17.1.) Basso (22.1.) Akustinen kitara (25.1.) Rautalankakitara (2.2) Kosketinsoittimia ja soolo (9.2.) [...]

↑ Takaisin ylös

Kommentoi