Anssi Kela

Tamperelaisravintolan traaginen tuhopoltto jakaa median kahteen leiriin: jotkut nimittäin kirjoittavat pizzeriasta, toiset taas pitseriasta. Jälkimmäinen muoto lienee Kielitoimiston suosittelema. Sen näkeminen räjäyttää aina naaman kananlihalle – pitseria näyttää yksinkertaisesti aivan tajuttoman tyhmältä.

Samalla logiikallahan Nizzan pitäisi olla Nitsa ja jazzin jats.

Tai miksei poistettaisi kaikista muistakin ruokailuun liittyvistä sanoista vierasperäiset merkit: kepap, lasakne, kaltsoone, takliatelle, motsarella, pekoriino, rikotta, prii, tseevre, korkontsola, kamempert, rukola… Pitsa näyttää ihan yhtä pöljältä kuin mikä tahansa noista.

Miksei sanoista voitaisi käyttää niitä muotoja, jotka ovat jo juurtuneet käyttöön? Kuinka moneen pitseriaan olette törmänneet katukuvassa? Tässä kohtaa tuo ts:n käyttäminen on vähän kuin yrittäisi rekrytoida joukkoja nuijasotaan.

Tulipa mieleen: Olin joskus esipuberteetikkona kaverillani pelaamassa tietokonepelejä. Hänen mummonsa keskeytti kilvoittelumme ja patisteli meidät ruokakauppaan. Mummo antoi rahapussin ja ostoslistan, jossa luki pitkän litanian päätteeksi:

piššaa

Blogin historian ensimmäinen juorukilpailu päättyi viime viikolla, on vihdoin tulosten julkistamisen aika.

Kilpailussahan haettiin Anssi Kela -aiheisia, itse keksittyjä juoruja ja kuvamanipulaatiota. Määräaikaan mennessä tiskiin lyötiinkin runsaasti hyvää tavaraa: erilaisia juoruja oli kymmenittäin, manipuloituja kuviakin muutama.

Huomasin tuntevani osan kilpailijoista, joten totesin, että viiden parhaan juoruilijan löytämiseksi tarvitaan riippumaton jury. Löysinkin tehtävään todellisen ammattilaisen:

Juorukilpailun tuomarina toimi 13 vuotta toimittajana työskennellyt Laura Rantanen, jolla on pitkä työkokemus julkkishaastattelujen maailmasta. Hän on aikanaan työskennellyt 7 päivää- ja Katso-lehdille sekä mm. Oho:lle, Iltalehdelle ja jo kuopatulle Julkkis-lehdelle.

Toimitin juorukilpailun saldon Lauralle siten, ettei hän tuomarointia tehdessään tiennyt ottelijoiden henkilöllisyyttä – näin prosessi oli varmasti kaikille tasapuolinen.

Tuomaroinnin kriteereistään Laura Rantanen totesi seuraavaa:

“Parhaita Kela-juoruja valitessani kiinnitin huomiota erityisesti juorujen mitättömyyteen. Esimerkiksi Seiskan juoruista on parhaiten jäänyt mieleeni juoru, jossa soittaja kertoi nähneensä Tarja Halosen hakaniemeläisessä marketissa ostamassa mustia sukkia. Miten voisimme tulla toimeen ilman näin olennaisia tietoja? Iltapäivälehtien skuupeista verkkokalvoilleni ovat palaneet ikiajoiksi otsikot: ”Hauki puri mieheltä jänteen poikki” ja ”Linda Lampeniuksen kynsi katkesi.” Molemmat olivat etusivun uutisia ilmeisen hiljaisina uutispäivinä. Hauki-otsikkoon ei liity julkkista, mutta uutinen oli kaikessa pienuudessaan mykistävä. Lampenius-otsikon luin palatessani monen viikon ulkomaanmatkalta. Otin lehden käteeni tarkistaakseni mistä kotimaassa kohistaan. Kissankokoinen otsikko viulistin katkenneesta kynnestä veti hiljaiseksi.

Useat Kela-juorukilpailuun lähetetyistä juoruista käsittelivät muusikon absolutismia ja kasvissyöntiä. Nämä juorut olivat keskenään kovin samanlaisia ja melko ennalta arvattavia. Voittajaviisikon joukkoon nousi genrestä vain yksi, Kelan joulun ruokavaliota valottanut juoru. Kiinnitin toimittajana paljon huomiota juorujen kieliasuun. Viisikon juorut olisivat valmiita julkaistavaksi sellaisinaan. Jotkut kilpailuun lähetetyistä juoruista olivat lähes uuvuttavan pitkiä mininovelleja ja monessa kieliasu oli lyöty niin läskiksi, etteivät ne olleet enää lähelläkään uskottavaa, vaikka viihdyttäviä olivatkin. Valintaperusteina parhaiksi juoruiksi olivat uutisen mitättömyys, uskottavuus ja valmis sanamuoto.”

Seuraavassa Laura Rantasen valitsemat viisi parasta Anssi Kela -juorua, satunnaisessa järjestyksessä.

♠    ♠    ♠

Laulaja-lauluntekijä Anssi Kela toikkaroi viime viikolla Helsingin pääpostin ovella.
– Kelalla näytti olevan kiire, mutta hän ei saanut ovea auki. Hän yritti sinnikkäästi työntää ovea, vaikka siinä luki selkeästi “vedä”, muusikon sisään auttanut ohikulkija naureskelee.
Taitaa Kela olla sähköpostimiehiä!

Mari Lehmonen, Helsinki

Laura Rantasen kommentti:

”Taitaa Kela olla sähköpostimiehiä!” -loppukaneetti on kaikessa raikkaassa nokkeluudessaan hurmaava. Myös toikkaroida-sanan käyttö miellyttää ja maalaa mieleen kuvan hieman pihalla olevasta Kelasta. Juuri tällaisia juoruja saamme viihdelehdistä lukea. Silkkaa seiskamateriaalia, jos vielä pitäisi paikkansa.

♠    ♠    ♠

Anssi Kela kurkki viime viikolla erääseen helsinkiläiseen parturiliikkeeseen, taisi pitkätukka harkita vihdoin tukanleikkuuta, silminnäkijät hihittelevät.

Kirsi Salonen, Riihimäki

Laura Rantasen kommentti:

Tiiviydessään nerokas. Tämän enempää sanoja ei tarvita (eikä juorupalstoille yleensä mahtuisikaan.) Juoru on uskomattoman mitätön ja maalaa kirkkaasti lukijan mieleen kuvan no life -henkisistä vihjepuhelimeen soittelijoista ja Kelasta vilkaisemassa ajatuksissaan kampaamoon kesken satunnaisen kävelymatkan. Tuomarin suosikki. Juoru kuin haiku.

♠    ♠    ♠

Anssi Kelan kotona on iltaisin sammuteltu valoja. Ovatkohan laulajan rahat loppu?

Juha Torvinen, Ylöjärvi

Laura Rantasen kommentti:

Samaa sarjaa kuin edellinen. Tiivis, simppeli ja toimiva! Mitättömyyden taso uutisena kutkuttavan olematon! Tämä lähentelee nerokkuutta ja haluaisin ehdottomasti lukea juorun viihdelehden palstalta!

♠    ♠    ♠

Kaupan asiakaslehti:

Iskelmälaulaja Anssi Kela nähtiin kauppaketjumme supermarketin pakastealtaalla valikoimassa suurinta kinkkua joulupöytäänsä. Kelan lähipiiristä kerrotaan, että miehen jouluherkkuihin kuuluvat myös kalkkunarulla, maksalaatikko, lipeäkala ja sillisalaatti.

Nimimerkki “Hymiö”, Helsinki

Laura Rantasen kommentti:

”Lähipiiristä kerrotaan” -on juorupalstojen klassikko ja osoittaa kirjoittajansa lukeneisuuden ja syvän asiantuntemuksen viihdelehtien juorupalstojen saralla. Ketäpä eivät muusikon lemppariruuat kiinnostaisi?

♠    ♠    ♠

Kuvamanipulaatiosarjan voittaja:

Sanna Koskinen, Lahti

Laura Rantasen kommentti:

Tämä ei perusteluja kaipaa, kuva puhuu puolestaan. Herkullinen. Huomatkaa Kelan ilme!

♠    ♠    ♠

Viisi voittajaa siis yllä – lämpimät onnittelut menestyksestä! Palkintokirjat lähtevät postiin huomenna.

Seuraavassa vielä yksittäisiä poimintoja mehevästä juorusadosta. Näille kunniamaininta:

♠    ♠    ♠

Muusikko Anssi Kela nähtiin viime viikolla kävelemässä työvoimatoimiston ohi! Kela taisi havaita avustajamme viime tingassa ja päätti sittenkin jättää työkkärissä käynnin väliin. “Anssi Anssi, miten levymyyntisi on käynyt?” valppaat työvoimavirkailijat kysyisivät jos voisivat.

♠    ♠    ♠

Anssi Kelan nähtiin harhailevan miettiväisenä Ikean lastenhuone-osastolla. Tarkkasilmäisimmät huomasivat paidan alta pilkottavan somasti pyöristyvän vatsan. Onkohan haikara tulossa kylään?

♠    ♠    ♠

SUOSIKKILAULAJAN NOLO TYYLIMOKA! KATSO KUVAT!

Anssi Kelan julkaistua uuden setin promokuviaan, kiinnittivät tarkkasilmäisimmät huomiota lauluntekijän kiusalliseen kömmähdykseen: mustissa viihtyvän Kelan nahkakengästä pilkottaa pirteän pinkki puuvillasukka. Naapurustossa arvuutellaan jo, kenen pyykit mahtavat pyöriä samassa koneessa.

♠    ♠    ♠

Anssi Kela nähtiin maanantaina musiikkiliikkeessä kitarankieliä ostamassa. Keikoillaan kitaraa soittava Kela osti peräti kuuden kielen setin ja Juorulehden saamien tietojen mukaan Anssi Kela onkin lähdössä bändinsä kanssa pitkälle syyskiertueelle. “Anssi aikoo ilmeisesti rokata oikein kunnolla” Kelan ostoksilta bongannut henkilö arvelee.

♠    ♠    ♠

Anssi Kela on viimeinkin kyllästynyt kasvisruokavalioon. Laulaja jäi kiinni verekseltään,  kun hän osti lauantai-iltana perhepakkauksen jauhelihaa joensuulaisesta ruokakaupasta. Kela oli niin nälkäinen,  että kävi lihan kimppuun jo kaupan pihassa. Onneksi hänellä oli haarukka mukana,  ettei tarvinnut sormin syödä,  silminnäkijät hihittelevät.

♠    ♠    ♠

Anssi Kela hankki tappajakoiran!

Muusikko Anssi Kela nähtiin Helsinkiläisessä lähikaupassa viime viikolla. Kela osti isoille koirille tarkoitettua koiranruokaa yli kymmenkiloisen säkin! Työntekijöiden mukaan kyseistä koiranruokaa ei ihan pienillle koirille osteta!

♠    ♠    ♠

Anssi Kela kahmi Big Maceja valepukuisena.

Menneiden vuosien poptähti Anssi Kela nähtiin Nummelan läheisellä McDonald’s:lla viikonloppuna. Anssi oli pukeutunut pitkään beessiin takkiin, sombreroon ja vihreisiin laseihin. Jonossa hänen takanaan olevat kuulivat Anssin hiljaisella äänellään tilaavan seitsemän Bic Macia nopeasti mukaan. Anssin nähtiin kiiruhtavan pihalla käynnissä seisseeseen bemariinsa, jossa hän aloitti vaivihkaa ensimmäisen hampurilaisen syömisen ja kaasutti tiehensä.

Kuvassa Anssi himoitsee “kiellettyä hedelmää”

♠    ♠    ♠

Hermesetaksena pohjalla vielä henkilökohtainen suosikkini kuvamanipulaatiorintamalta. Tämä on tosin niin hyvin tehty, etten itsekään tohdi lähteä kiistämään kuvan aitoutta:

Kävin tänään Eduskuntatalossa. Muodostin mm. Tuomari Nurmion, Anna-Leena Härkösen, Kimmo Pohjosen ja Markus Nordenstrengin kanssa karvalakkilähetystön, joka kävi puhumassa hyvitysmaksuasiasta Keskustan eduskuntaryhmän puheenjohtaja Timo Kallille.

Mikä ihmeen hyvitysmaksu? Pähkinänkuoressa kyse on seuraavasta:

Kuluttajalla on oikeus tehdä hankkimistaan levyistä, elokuvista ja tv-sarjoista kopioita yksityiseen käyttöön. Tämä oikeus ei kuitenkaan ole täysin ilmainen: kuluttaja maksaa siitä hyvitysmaksua ostaessaan kopiointiin tarvitsemiaan nauhoja, levyjä tai nykyisin mp3-soittimia ja digibokseja. Hyvitysmaksun tariffit riippuvat tallennusformaatin kapasiteetista: tallennettavien cd-, dvd- ja blu-ray-levyjen hintoja hyvitysmaksu korottaa 0,20-1,80 euroa, mp3-soittimien ja digiboksien ostohinnasta osuus on 4-21 euroa. Tavallisen 20-50 gigatavun mp3-soittimen kohdalla hyvitysmaksua maksetaan 12 euroa. (Koko hinnasto löytyy täältä.) Mitenkään radikaaleista summista ei ole kyse – tuskin iPodeja menisi kaupaksi yhtään sen enempää, vaikka ne maksaisivatkin joitakin euroja vähemmän.

Hyvitysmaksut tilitetään takaisin tekijöille, korvauksena oikeudesta tehdä kopioita heidän tekemästään työstä. Järjestelmä onkin käytössä suuressa osassa EU-maita, EU-direktiivi edellyttää kohtuullista korvausta kulttuuri- ja viihdetuotteiden tekijöille sen ehtona, että jäsenmaassa voidaan sallia yksityinen kopiointi.

Hyvitysmaksujärjestelmä on nyt kuitenkin kriisissä. Kerättyjen maksujen kokonaismäärä on viime vuosina vakiintunut noin 12 miljoonaan euroon. Kahden viime vuoden aikana se on kuitenkin romahtanut, vuonna 2009 yhdeksään miljoonaan ja tänä vuonna kuuteen. Hyvitysmaksut ovat siis puolittuneet kahdessa vuodessa.

Tämä suuntaus näkyy tietysti myös omalla pankkitililläni: vielä vuonna 2007 hyvitysmaksujen osuus omista tekijänoikeuskorvauksistani (jotka ovat suurin yksittäinen tulonlähteeni) oli 13,5 prosenttia, viime vuonna enää 2,5 prosenttia. Kyseessä on siis varsin merkittävä pudotus pienen lauluntekijän vinkkelistä. Tekijöiden lisäksi helisemässä ovat myös yksityiset edistämiskeskukset (esim. ESEK, LUSES, AVEK), joita on rahoitettu hyvitysmaksuvaroin: näiden tahojen viihteen- ja kulttuurintekijöille jakamat tuet ja avustukset ovat sukeltaneet käsi kädessä hyvitysmaksujen kanssa.

Tämä luuta pyyhkii koko kulttuurin kenttää.

Mikä syöksykierteen aiheuttaa? Kopiointi ei tiettävästi ole vähentynyt. Kuluttajien kopiointiin käyttämä laitekanta on kuitenkin muuttunut: c-kasetit ja vhs-nauhat alkavat olla muinaista historiaa, samoin tallennettavat cd:t ja dvd:t. Nykyisin kopioita tehdään mp3-soittimiin, digibokseille, tietokoneille, ulkoisille kovalevyille, musiikkipuhelimiin ja muistitikuille. Näistä ainoastaan mp3-soittimista ja digibokseista maksetaan hyvitysmaksua, esimerkiksi iPodin hinnassa on hyvitys. Kun samaan masiinaan kuitenkin liitetään puhelinominaisuus, niin jostain syystä hyvitysmaksua ei enää tarvitsekaan maksaa.

Suomessa valtioneuvosto päättää maksun piiriin kuuluvista laitteista ja sen suuruudesta. Kuluttajien kopiointitottumukset ovat muuttuneet, mutta samaan aikaan laitelistaa ei kuitenkaan ole päivitetty. Tätä kissaa olimme tänään eduskunnassa nostamassa pöydälle.

Hyvitysmaksun ulottamista esim. älypuhelinten piiriin vastustetaan julkisessa keskustelussa kiivaasti. Toisaalta tämä on ymmärrettävää. Kaikkihan eivät suinkaan käytä puhelintaan musiikkikappaleiden kopioimiseen, esimerkiksi omassa iPhonessani on tällä hetkellä täydet 0 kappaletta. Eikö ole siis epäreilua periä hyvitystä niilläkin, jotka eivät laitetta käytä tuohon tarkoitukseen?

Onhan se, tavallaan. Suuri joukko kuluttajia kuitenkin käyttää hyvitysmaksun ulkopuolisia laitteita juuri siihen mitä varten maksu on olemassa: Taloustutkimuksen 3/2010 mukaan yli miljoona suomalaista on tallentanut puhelimeensa musiikkia, keskimäärin 97 kappaleen verran – yhteensä valtakunnan luureissa soi siis yli 90 miljoonaa kappaletta. 54 % ulkoisten kovalevyjen käyttäjistä puolestaan on tallentanut kovalevylle musiikkisisältöä.

Eikä kyse ole tietenkään vain musiikista – tässä puhutaan lisäksi elokuvista, tv-ohjelmista ja tulevaisuudessa myös e-kirjoista.

Hyvitysmaksu lieneekin niitä kysymyksiä, joihin on vaikeaa löytää kaikkia tyydyttävää ratkaisua. Nykyisessä järjestelmässä me kaikki maksamme hyvitystä, riippumatta siitä kopioimmeko muiden tekemää sisältöä vai emme. Maksammekin mahdollisuudesta kopioida. Laitteen hintaan lisätyllä pienellä hyvityksellä tuemme osaltamme kulttuurin tekijöitä, tarjoamme jatkossakin kotimaisille tekijöille mahdollisuuden tuottaa meitä kiinnostavaa sisältöä.

Mikä olisi sitten vaihtoehto hyvitysmaksulle? Joidenkin mielestä systeemi on mätä – tekijöille ei tarvitsisi hyvittää yhtään mitään. Minä en tietenkään ammattimaisena sisällöntuottajana voi allekirjoittaa tällaista näkökantaa: teen elääkseni musiikkia, näen aikaa ja vaivaa, joudun panostamaan työhöni myös taloudellisesti. Jos tekeleitäni käytetään, niin odotan luonnollisesti saavani työstäni korvauksen, kuten jokainen ammattia harjoittava ihminen. Hyvitysmaksu on muodostanut ennen romahdustaan varsin merkittävän osan tuloistani.

Yksi vaihtoehto on tietysti se, että tehdään kopioinnista laitonta – kenenkään ei ainakaan tarvitsisi maksaa turhasta. Enpä usko kovin monen nousevan barrikadeille tämän vaihtoehdon puolesta.

Vallitseva tilanne ei siis ole täydellinen. Täydellisessä maailmassa kuluttajat varmaankin maksaisivat hyvitystä ainoastaan jokaisesta oikeasti tekemästään suojatun aineiston kopiosta. En kuitenkaan tiedä miten tällainen maailma käytännössä toimisi.

Niinpä meillä on nykyinen hyvitysmaksujärjestelmä. Joka vaatii pientä päivitystä.

Myös realiteetit on hyvä tarkistaa: musiikki- ja elokuvatuotteita kopioidaan vuosittain laillisesti 2 miljardin euron edestä. Hyvitysmaksua on ennen kerätty vuosittain 12 miljoonaa, tänä vuonna enää kuusi miljoonaa. Puhutaan siis 0,3-0,6 prosentin siivusta – hyvitysmaksumiljoonat ovat isossa kuviossa pikkuraha.

Pienessä maassa pikkurahakin on kuitenkin tarpeen. Sillä voidaan mahdollistaa monia kulttuuritekoja. Se saattaa olla vedenjakaja sille, onko taiteen tekeminen tässä maassa ammatti vai ainoastaan harrastelua.

♠    ♠    ♠

Niin, miten siellä eduskunnassa kävi? Timo Kalli kuunteli lähetystömme argumentit ja totesi sanoman menneen perille. Hän sanoi Keskustan toimivan tässä asiassa lipunkantajana ja vievän hyvitysmaksun päivittämisen vauhdikkaasti eteenpäin. Olimme tähän viestiin tyytyväisiä.

Jää nähtäväksi millainen lupaus tuo sitten oli: poliittinen, vaiko ihan oikea.

Kun saapuu Helsinkiin Turun moottoritietä pitkin, niin hiukan ennen motarin päättymistä tien oikealla puolella kulkijaa tervehtii Akseli Gallen-Kallelan museo, Tarvaspää. Olen käynyt siellä joskus lapsuudessani, muistaakseni ala-asteella luokan kanssa. Hieno paikka.

Joka kerta Tarvaspään nähdessäni ajattelen, että pitääpä jonain kivana päivänä nousta pyörän satulaan ja tehdä sinne pieni retki.

Tämä ajatus on jynkyttänyt takaraivossani jo ainakin kolme vuotta. Ehkä kauemminkin.

Kivoja päiviäkin olisi ollut.

Vuoden viimeinen keikka häämöttää reilun viikon päässä ja ajattelin sen kunniaksi junailla taas pienen yleisöäänestyksen. Tällä kertaa pääsette vaikuttamaan lainabiisien valintaan.

Listasin kappaleita, joita olen kuluneen kymmenen vuoden aikana laulanut keikoillani tai erilaisissa sessioissa. Jotkut biisit on kuultu vain kerran, toiset useammin. Joitakin olen varmasti unohtanutkin, lista on sen verran laaja ja epämääräinen.

Jokaiselle löytynee jotain. Äänestä siis viittä suosikkiasi alla olevalta listalta, kaksi eniten ääniä saanutta lainakappaletta esitetään Espoon Kulttuurikeskuksessa 27.11.

 Loading ...

Pari viikkoa sitten julistettu Juorukilpailu on yhä käynnissä, osallistumisaika päättyy keskiviikkona (17.11.) klo 12.

Juoruja onkin jo tullut mukavasti, kuvamanipulaatioita on sen sijaan saatu vasta yksi kappale. Myös turskein photoshoppaus palkitaan, joten kannattaa vielä aktivoitua silläkin rintamalla. Korostettakoon, ettei kuvamanipulaation tarvitse voittaakseen olla teknisesti erityinen – itse asiassa kökköys luetaan tässä kilpailussa eduksi.

Pistäkäähän siis juoruja ja tekaistuja kuvia tulemaan. Tarkemmat toimintaohjeet löytyvät täältä.

Lokakuun viimeisenä päivänä tuli kuluneeksi kymmenen vuotta siitä, kun esiinnyin ensimmäistä kertaa julkisesti sooloartistina. Mikään märkäkorva en kuitenkaan tuolloin ollut: takana oli jo satoja keikkoja erilaisissa bändeissä ja bakkanaaleissa. 31. lokakuuta vuonna 2000 könysin kuitenkin ensimmäistä kertaa estradille Anssi Kelana.

Olihan se jännä paikka, näin olen muistellut tuota lähtölaukausta Nummela – erään albumin anatomia -kirjassa:

“Ensimmäinen keikka. Esiinnyn yhtyeeni kanssa ravintola Sodan alakerrassa Radiomafian Hyvää ja kaunista -livelevyn julkaisutilaisuudessa. Tarkoituksena on soittaa vain kolme biisiä, mutta levy-yhtiöni järjestää jumalattoman hämmingin ja saa aikaan fiiliksen, että nyt on kyseessä vähintäänkin suora lähetys Wembleyn stadionilta koko maailmaan. Ennen keikkaa minua ajelutetaan ympäri kaupunkia ja juostaan etsimässä jalkoihini juuri oikeanlaisia lenkkareita. (Loppujen lopuksi vedän keikan Askon kymmenvuotiaan pojan jalkineissa…) Sitten ravataan vielä lisää ympäriinsä ja ihmetellään, että onko se nyt nahkarotsi vai kenties huppari kun sillä pitää olla keikalla yllään. Yhtyeeni pojat katsovat vierestä, että ei saatana…

Kun minulle vielä lisäksi koko ajan korostetaan kuinka tärkeä illan keikka on ja miten paikalla on tuvan täydeltä musiikkialan vaikuttajia, niin kertoohan sen maalaisjärkikin miten itse esiintyminen menee.

On se nimittäin vähän helvetin jäykkää!”

Tuohon muistelmaan on livahtanut pieni virhe, mielestäni esitimme ensimmäisellä keikallamme vain kaksi kappaletta: Mikan faijan BMW:n sekä Kaksi sisarta. On kuitenkin totta, että levy-yhtiön toiminta meni pelleilyksi: runsaasti energiaa käytettiin mm. sen pohtimiseen, missä järjestyksessä nuo kaksi biisiä tulisi esittää. (Tuo Sodan keikan säätö taitaakin itse asiassa olla viimeinen kerta, jolloin minun ulkoiseen olemukseeni on yritetty puuttua levy-yhtiön taholta. Ehkä korporaatiossa sittemmin todettiin, ettei tällä lärvillä myydä levyjä, parempi keskittyä siihen sisällölliseen puoleen.)

Tuon nihkeän debyytin jälkeen kymmenen vuotta onkin pyörähtänyt uskomattoman nopeasti. Kyllähän ne vuodet kuitenkin huomaa, varsinkin jos vertaa peilikuvaansa vanhoihin valokuviin.

Ensimmäisen kymmenvuotiskauden täyttymisen kunniaksi tässä blogissa aletaankin silmäillä peruutuspeiliin, muistella menneitä kilometrejä valokuvia katselemalla.

♠    ♠    ♠

Kuva: Antti Karisalmi

Valmistautumassa lämmittelemään Stingiä Finnair Stadiumilla 12. kesäkuuta 2001. Ennen keikkaa saimme tehdä oikein soundcheckinkin: miksaajamme annettiin soittaa pa-laitteistosta cd-levyä neljän sekunnin ajan. Settimme alussa katsomot olivat vielä tyhjillään, mutta keikan edetessä väki alkoi löytää pelipaikalle ja lopussa oli jo pienen urheilujuhlan tuntua. Muistan yhä esityksen päätteeksi mikrofoniin lausumani sanat: “Meidän pitää nyt lopettaa, tänne on kuulemma tulossa joku Stig.”

Kuva: Antti Karisalmi

Finnair Stadiumin keikka olikin viimeinen koitos bändin alkuperäisellä kokoonpanolla: kosketinsoittajatar Anna Kuoppamäki vaihtui Saara Metsbergiin ja toinen rumpali Jani Auvinen keikkaa myöhemmin Kelly Ketoseen. Sittemmin virallista muodostelmaa ei olekaan tarvinnut peukaloida – syntynyt konsensus on edelleen käytössä. Kuvassa poseeraavat lyömäsoitintaiteilijat Auvinen sekä Kela hetkeä ennen konserttia.

Kuva: Jay Bjugg

Kun Sting oltiin saatu lämpimäksi minut kiidätettiin Kaivopuistoon suorittamaan päivän toista rastia, Helsinki-päivän konserttia. Tuo jälkimmäinen keikka on jäänyt mieleen hetkenä, jolloin vihdoin ymmärsin nousseeni jonkinasteiseen suosioon: Kaivopuiston mäki oli mustanaan ihmisiä, jotka lauloivat biisieni mukana niin lujaa, etten kuullut omaa ääntäni.

Kuva: Antti Karisalmi

Tässä orkesterin alkuperäisjäsen, Anna Kuoppamäki. Kuva on otettu YLEn Radiotalossa 27. huhtikuuta 2001, kävimme tuolloin äänittämässä muutaman biisin akustisen keikan Radiomafian tarpeisiin.

Anna jäi tuona kesänä äitiyslomalle. Saara otettiin kokeeksi mukaan juhannuskeikoille ja hän onkin pyörinyt kuvioissa siitä lähtien.

Kuva: Antti Karisalmi

Jani Auvinen suteineen Radiomafiassa. Auvinen lähti bändistä jatkuvien tuplabuukkauksien vuoksi. Hän soitti tuolloin myös jonkin verran keikkailleen Emmin bändissä ja lopulta aikataulujen jaappaaminen muuttui mahdottomaksi. Pyysin Auvista valitsemaan jomman kumman, minut tai Emmin.

Valitsi Emmin.

Minkäänlaista pahaa verta hänen lähtöönsä ei kuitenkaan liittynyt, Kelly oli ollut jo tuuraamassa useilla keikoilla ja otimme hänet ilomielin mukaan vakituiseen muonavahvuuteen. Auvisellakin on sittemmin piisannut hommia, tällä hetkellä hän rummuttelee Kummelin ja Eppu Normaalin yhteisellä joulukiertueella.

Kuva: Antti Karisalmi

Vielä yksi potretti Auvisesta. Tähän on mahdotonta määritellä tarkkaa aikaa tai paikkaa, ollaan joka tapauksessa keikkabussissa kesällä 2001.

Auvisen jätettyä yhtyeen teippasimme hänen kuvansa bussin seinään. Kutsuimme sitä Auvisen haudaksi, pyrimme aina pitämään kuvan edessä tuoreita kukkia.

Vanha kunnon Mikko Kuustonen ilahdutti sähköpostilla:

Jotenkin nämä kolme nostoa muodostavat kauniin kokonaisuuden päivän uutisvirrassa…

➢ Mystinen ohjus Kalifornian yllä hämmentää viranomaisia
➢ Hepokatin jättikivekset hämmentävät tutkijoita
➢ Poliisi varoittaa holtittomasta traktorikuskista Forssan seudulla

Tein otsikoista nopean remixin:

Mystiset jättikivekset Forssan yllä hämmentävät traktorikuskia

Mikko vastasi haasteeseen:

Holtittomat jättikivekset hämmentävät forssalaista ohjuskuskia

Hetken mietittyäni löysin vielä yhden näkökulman:

Forssalaisella poliisilla jättikivekset ja holtiton ohjus!

Juha Pihkala & Esko Valtaoja: Tiedän uskovani, uskon tietäväni (kirja)

Kirkonmiehen ja tieteilijän sillanrakennusta uskon ja tieteen välille. Juha Pihkala on Tampereen hiippakunnan emerituspiispa, Esko Valtaoja Turun yliopiston tähtitieteen professori. Kirja on koostettu näiden kahden viisaan ja sivistyneen miehen käymästä kirjeenvaihdosta, jossa hengenmies ja agnostikko yrittävät tapailla yhteistä säveltä. Monissa kysymyksissä se löytyykin, mutta välille jää edelleen raja-aita, jonka ylitse kumpikaan ei pysty loikkaamaan. Kirjan lopuksi Pihkala toteaakin, että “raja on kyllä olemassa, mutta sitä pitkin kannattaa ainakin yrittää kulkea, ja mieluiten samaan suuntaan, toinen toisella, toinen toisella puolella. Käden voi näköjään ojentaa sen ylikin, tarttua siihen, etsiä yhdessä ihmisen ja maailman hyvää”. Tässä summautuukin kauniisti kirjan sanoma.

Valtaojan maailmankuva perustuu tieteellisiin havaintoihin, hän uskoo ihmiseen. Pihkala puolestaan uskoo Jumalaan. He pallottelevat suurilla kysymyksillä, lukijan tehtäväksi jää toimia linjatuomarina. Valtaojan lähestymistapa on suorempi ja maanläheisempi, Pihkala on taipuvaisempi filosofoimaan asioiden ympärillä. Molemmat kuitenkin tuottavat nautittavaa ja ajatuksia herättävää tekstiä.

Itselleni kirja on erityisen kiinnostava, koska olen viime vuosina puntaroinut jonkin verran siinä käsiteltäviä asioita. Oma taustani on fundamentalistinen, vartuin viidennen herätysliikkeen jyrkän mustavalkoisessa maailmassa. Vanhemmiten maailmaa on kuitenkin alkanut tarkastella hiukan erilaisin silmin. Reilut kaksikymmentä vuotta sitten olisin varmasti lukenut tämän kirjan piispa Pihkalan jokaista lentolyöntiä hurjasti kannustaen. Nyt huomaan kuitenkin siirtyneeni tiedemiehen kannustusjoukkoihin: pidän tässä tapauksessa Esko Valtaojan argumenttien osumatarkkuutta Pihkalan välillä kiemurteluksikin menevää retoriikkaa parempana. Tähtitieteilijän konkreettinen logiikka on järkeenkäypää siinä missä hengen mies roikkuu näkymättömien uskonlankojen varassa.

Kirja on joka tapauksessa oiva esimerkki siitä, ettei kahden erilaisen maailman välttämättä tarvitse törmätä – ne voivat myös kohdata.

♠    ♠    ♠

Neil Young: Le Noise (levy)

Löin ilahtuneena käsiäni yhteen kuultuani Daniel Lanoisin tuottavan Neil Youngin levyn. Young on mielestäni ollut viime vuodet pahasti tuuliajolla, julkaissut liikaa hätäisesti vasurilla väännettyjä juttuja. Lanois on puolestaan tehnyt hienoa jälkeä Bob Dylanin, Willie Nelsonin, U2:n ja Emmylou Harrisin taustalla. Toivoin, että kunnon tuottaja saisi kammettua vanhan kunnon Niilon takaisin raiteilleen.

Yhteistyön tuloksena syntynyt Le Noise on kuitenkin karvas pettymys: rujo mies ja kitara -levy, jonka biisimateriaali ei sytytä. Albumi jatkaa Neil Youngin nopeilta kyhäelmiltä kuulostavien levyjen sarjaa.

Arvostan kyllä sitä, että vanha kääkkä tekee jääräpäisesti mitä huvittaa, välittämättä kenestäkään tai mistään – asenteesta pisteet. Onhan tälläkin albumilla selkeää hakua uuteen sointiin, juuri tältä kuulostavaa albumia Neil Young ei ole ennen julkaissut. Mutta kun niistä biiseistä ei jää kouraan paljoakaan: kuuntelin Le Noisen kolmeen kertaan, enkä tätä kirjoittaessa muista yhdestäkään kappaleesta mitään. (Tai otetaanpa sen verran takaisin, että Angry Worldin kertosäe tarttui kyllä kalloon.)

Omissa kirjoissani Neil Youngin edellinen vahva kokonaisuus oli vuoden 2000 Silver & Gold. Sen jälkeen hän on julkaissut hienoja biisejä, mutta laiskoja albumeita. Vaikuttaa siltä, että äijä alkaa olla dogmiensa vanki: tehdään nopeasti, soitetaan ilman päällekkäisäänityksiä livenä, tavoitellaan tietynlaista autotalliestetiikkaa. Sinänsä hyviä periaatteita, mutta niillä on tehty jo liian monta levyä. Kuules, Neil: hellitä hiukan ja tee vaihtelun vuoksi seuraavaksi vaikkapa vähän tuotetumpi albumi – se olisi sinulta oikeasti radikaali veto.

Omassa kaveripiirissäni Le Noise on jakanut mielipiteet: toisten mielestä tämä on parasta Neil Youngia vuosikymmeniin. Ehkä minä en vain tajua. Ajatuksissani pyörii joka tapauksessa keisarilla ei ole vaatteita -tyyppisiä mietteitä.

♠    ♠    ♠

Bruce Springsteen: London Calling Live In Hyde Park (dvd)

Huh huh. Enpä ole ennen katsellut konserttitaltiointia, jonka äärellä joutuu nieleksimään kyyneleitä lähes joka toisessa biisissä. Eikä siksi, että olisi jotenkin erityisen kaunista tai herkkää, vaan siksi, että on vain NIIN SIISTIÄ!

Springsteenin ja E Street Bandin lähes kolmetuntinen esitys on taltioitu kesäkuussa 2009, vajaa kuukausi sen jälkeen, kun todistin itse saman kiertueen keikan Tampereella. Dvd:llä nähtävä Lontoon konsertti on kuitenkin kaikkea muuta kuin toisinto Tampereen esityksestä, biisilista on hyvin erilainen. Siinä missä monien maailmantähtien konsertit ovat huolellisesti harjoiteltuja, koreografioituja ja illasta toiseen samanlaisina toistuvia spektaakkeleja, elää Springsteen hetkessä ja pistää kesken keikan sovitut kuviot uusiksi. Tämänkin konsertin alkuperäinen, käsin kirjoitettu biisilista on nähtävillä netissä – se poikkeaa melkoisesti verrattuna lopulta toteutuneeseen settiin. Dvd:llä onkin nähtävissä kuinka Pomo jakelee lavalla ohjeita uskolliselle yhtyeelleen ja sekoittaa pakkaa. Tällaisen heittäytymisen vuoksi hänen konserttinsa ovatkin massiivisista puitteistaan huolimatta hyvin spontaaneja, ainutlaatuisia tilaisuuksia.

En minä oikein tiedä mitä tästä pitäisi edes sanoa – taltiointi on alusta loppuun pelkkää mahtavuutta. Pohjimmiltaan tässä on kai kyse siitä, että paavi on saapunut saarnaamaan evankeliumia Hyde Parkiin pystytetylle rock’n'rollin alttarille ja seurakunta ajautuu hihhulitilaan. Tai ainakin minä ajaudun.

Jos joku epäilevä Tuomas ei vielä tunnusta Bruce Springsteenin parhautta, niin haastan katsomaan tämän konsertin alusta loppuun, ajatuksen kanssa. Tässä nimittäin annetaan tunnusteltaviksi naulan reiät kämmenissä.

Nimimerkki JMN avasi pari päivää sitten keskustelufoorumilla mielestäni hauskan aiheen: Keksi itse juoruja Anssi Kelasta. Hänen keksimänsä Anssi Kela -juoru oli seuraavanlainen:

Laulaja Anssi Kela hurjasteli viime lauantaina Lahden moottoritiellä. Taisi olla miehellä kiire keikalle, tarkkasilmäiset naureskelevat.

Valmista kamaa Seiskaan! Innostuin itsekin keksimään itsestäni juorun, vähintään yhtä vähäisen:

Laulaja Anssi Kela nähtiin viime viikolla ruokakaupassa. Mies pyöri hyllyjen välissä eksyneen näköisenä, ostoskoriin oli tarttunut ainakin sämpylöitä. Lieneekö taannoin aivohäiriöstä kärsinyt viisunikkari ollut nälkäinen, kaupasta kuiskutellaan.

Ja siitä se ajatus sitten lähti: järjestetäänpä oikein kunnon juorukilpailu!

Säännöt:

Keksi Anssi Kela -aiheinen juoru. Se voi liittyä mihin vain, olennaista kuitenkin on, ettei tarina pidä paikkaansa. Voit halutessasi osallistua vaikka useammallakin mehukkaalla skuupilla. Myös erilaiset kuvamanipulaatiot ovat sallittuja, mutta eivät tietenkään pakollisia – pelkkä juorukin riittää.

Palkinnot:

Jury arvioi juorut ja valitsee niistä viisi parasta. Voittajat saavat Kesä Kalevi Sorsan kanssa -romaanin omistuskirjoituksella.

Toimintaohjeet:

Lähetä juorusi 17.11. klo 12 mennessä osoitteeseen kilpailu(@-merkki)anssikela.com. Laita viestin otsikoksi “Juorukilpailu” ja liitä mukaan nimesi sekä postiosoitteesi. Jos haluat mahdollisen palkintokirjan omistettavan jollekin muulle kuin itsellesi, niin laita siitä maininta viestiisi.

♠    ♠    ♠

Joten ei muuta kuin mielikuvitus hölkkäämään sekä kynät ja photoshopit sauhuamaan! Laittakaapa minut mahdollisimman kuumottaviin ja epämääräisiin tilanteisiin. Kuka keksii vähäisimmän juorun?