Anssi Kela

Pieni juhlakiertue starttaa keskiviikkona (28.9.) Heinolan WPK-talolta. Soitto alkaa klo 19, liput maksavat 15 euroa.

Olen jo pidempään odottanut malttamattomani kiertueen alkamista, tästä tulee mahtavaa. Koska liikenteessä ollaan juhlistamassa 10-vuotiasta Nummela-albumia, niin setin alkupuoliskolla keskitytään tuohon levyyn: biisilista on kaivettu vuodelta 2001, setin alku tulee olemaan kaikilla kiertueen keikoilla sama.

Kymmenen vuoden takaisen biisilistan jälkeen konsertti kuitenkin jatkuu vielä hyvän tovin. Loppukeikka onkin muodoltaan vapaampi, biisejä vaihdetaan illasta toiseen ja myös yleisön toiveita otetaan huomioon.

Toiveisiin liittyen: huutoja ei enää tulla toteuttamaan. Tähän on käytännön sanelema syy: koko bändillä on korvamonitorit painettuina syvälle kuuloelimiin, yleisön huudoista on niiden vuoksi todella vaikea saada mitään selvää. Jos kuitenkin tahdottaa vaikuttaa biisilistaan, niin siihen on kaksi tapaa:

1. Esittäkää toiveenne ennen keikkaa netissä; joko Facebook-sivullani tai kommentoimalla tähän blogiin.
2. Tehkää keikalle kylttejä tai lappuja, jotka näkyvät lavalle. Mitä hienommin askarreltu biisitoive, sitä varmemmin se esitetään.

Olette lämpimästi tervetulleita Heinolan WPK-talolle seuraamaan kiertueen avausta! Jos asustelette lähistöllä ja haluatte auttaa minua yleisön löytämisessä, niin jakakaa tätä kirjoitusta esim. Facebookissa. Nähdään keskiviikkona!

Otsikko ei viittaa grilliruokaan, vaan Porin asujaimistoon. Tulen tänään teille kylään! Ravaankin siellä nähtävästi ihan päntiönään: kävin viimeksi 2006 ja nyt olen tulossa heti perään uudestaan.

Esiinnyn akustisesti oman itseni kanssa KulttuuriKulmassa klo 21 alkaen. Liput maksavat ennakkoon 15 euroa ja ovelta 18 euroa. Lupaan tarjota hinnalle kelpo vastineen.

Tulkaa ihmeessä kuuntelemaan. Tällaiset akustiset esiintymiset ovat yleensä olleet todella hienoja, niissä on syntynyt hyvää vuorovaikutusta yleisön kanssa. Olen altis toteuttamaan välihuudoin esitettäviä toiveita – tehdään konsertista yhdessä ikimuistoinen. Nähdään illalla!

Juha H kirjoitti edellisen postaukseni perään seuraavanlaisen kommentin:

Lienee kirjoittamaton sääntö että uskonnosta ja politiikasta ei kannata viritellä keskustelua päivällisillä.

Monet tunnetut muusikot ovat ottaneet kantaa näkyvästi ja voimakkaasti, mutta ainakin osalla heistä on ollut siihen ns. varaa – kuten vaikka Brucella. Tarkoitan tällä sitä että kun suosio ja busineksen pyöriminen on mitä on, ei haittaa vaikka joku toista mieltä oleva vetäisi kidneypavut nenäänsä.

Rohkeaahan tämä sinulta Anssi on, mutta ei taida edistää uraasi artistina ainakaan nykyisessä tilanteessa.

Ryhdyin kirjoittamaan Juhalle vastausta, mutta pian totesin aiheen ansaitsevan ihan oman postauksensa. Olen nimittäin viime aikoina miettinyt paljon näitä julkisia mielipiteenilmauksiani.

Aikaisemmin kantani oli, etten ota artistina kantaa. Turha suututtaa ketään. Kieltäydyin kategorisesti erityisesti kaikesta, mikä haiskahti vähääkään politiikalta. Edellisten presidentivaalien aikaan minua lähestyttiin useammankin ehdokkaan taholta – vastaukseni kaikille oli ei.

Kolmisen vuotta sitten päätin muuttaa linjaustani.

Syynä tähän on se, että viime vuosina myös Suomi on muuttunut. Kansan ääni on päässyt kahleistaan, netissä kuka tahansa voi kommentoida mitä tahansa ja saada mielipiteensä kuuluviin. Sananvapaus on toki hieno asia, ei siinä mitään.

Nyt on vain niin, että kaikkein kovaäänisimmin sananvapauttaan näyttävät toteuttavan ne, joiden elämänkatsomus ja maailmankuva tuntuvat minusta kovin vierailta. Kyyninen, aggressiivinen, kaunainen, vainoharhainen, pikkumainen ja epä-älyllinen kirjoittelu tulehduttaa koko yleisen ilmapiirin. Se Suomi, jota erilaisilla keskustelupalstoilla nyt paksuin viivoin luonnostellaan, ei ole minun Suomeni.

Viime aikoina onkin yhä useammin tuntunut siltä, että tarttis tehdä jotain. En voi vain katsella hiljaa vierestä, kun kovinta ääntä käyttävä vähemmistö korottaa itsensä “Suomen kansaksi” ja kaappaa sen äänen nimiinsä. Katkeraa sappea vuodattavat nettikirjoittelijat eivät ole koko totuus. On olemassa myös muunlaisia ääniä, niidenkin pitää kuulua.

Siksi omien mielipiteitteni avoin jakaminen on alkanut tuntua minusta tärkeältä. Ei siksi, että kuvittelisin olevani oikeammassa kuin kukaan muu – en ole vielä ihan niin harhainen. Ilmapiirin ankeuttajille on vain saatava nettikeskusteluissa vastavoimaa. Jos koko pelikenttä jätetään Suomea taaksepäin raahaville kirjoittelijoille, niin miten suunta voisi muuttua?

Omilla kirjoituksillani en luonnollisesti voi muuttaa paljoakaan, olen vain hyvin pieni pippuri suuressa sopassa. Teenpähän kuitenkin edes jotain.

Tiedän hyvin, että mielipiteeni saattavat herättää myös ärtymystä: luultavasti on monia, jotka jättävät levyni jatkossa niiden takia ostamatta. Tämä on tietysti surullista ja hiukan kummallistakin – eihän esim. poliittisen kantani kai pitäisi vaikuttaa millään tavalla musiikkini laatuun?

On kuitenkin tärkeämpiäkin asioita kuin levymyynti. Jos näkisin ympärilläni vastustettavia epäkohtia tai puolustettavia hyviä asioita, mutta purisin vain kieltäni suosion menettämisen pelossa, niin minkälainen ihminen olisin?

En sellainen, jota itse arvostaisin.

Osallistuin eilen eduskuntatalossa Pekka Haaviston presidentinvaalikampanjaa tukevan kansalaisvaltuuskunnan tapaamiseen. Tapasin samalla ehdokkaani ensimmäistä kertaa:

Tilaisuus alkoi pienellä kiertokävelyllä. Haavisto esitteli meille eduskuntataloa ja jutusteli anekdootteja kansanedustajan työstä. Kahdensadan ihmisen suljetusta työyhteisöstä tulee kuulemma nelivuotisen vaalikauden aikana tiivis: vaikka julkisuudessa puolueiden rintamalinjojen ylitse tulitetaankin surutta, niin kameroilta piilossa eduskuntatalossa pidetään kuitenkin yhtä ja apua saa tarvittaessa yli puoluerajojen. Vertaistukea tarvitaankin, sillä työ on henkisesti niin kuluttavaa, ettei monen edustajan psyyke tai fysiikka ole sitä kestänyt.

Päädyimme lopulta talousvaliokunnan huoneeseen, jossa nautittiin sumppia ja nisua. Valtuuskuntaan tällä hetkellä kuuluvista yhdeksästäkymmenestä henkilöstä noin kolmannes oli päässyt paikalle. Lyhyen esittäytymiskierroksen jälkeen ehdokkaamme puhkesi puhumaan.

Haavisto kertoi aluksi, että presidentinvaalit ovat Suomen suosituimmat vaalit: äänestysprosentti on noin 80, kun se eduskuntavaaleissa on 70 ja kunnallisvaaleissa 60. Voidaan siis sanoa, että mitä enemmän ollaan tekemisissä yksilöä koskettavan päätöksenteon kanssa, niin sitä vähemmän se suomalaista kiinnostaa. Vasta isojen ja abstraktien teemojen ympärillä pyörivät presidentinvaalit kuljettavat ihmisiä uurnille.

Presidentin valta käytännön päätöksenteossa on melko vähäinen. Presidentti johtaa silti edelleen ulkopolitiikkaa ja on maailmalla Suomen kasvot. Mediassa on otsikoitu lautaskiistoista EU:ssa: kumman pitäisi mennä EU:n huippukokouksiin, presidentin vai pääministerin? Haavisto muistutti, että meidän pitää myös tajuta katsella EU:n yli. Sen takana on kokonainen maailma: Venäjä, Kiina, Afrikka, Yhdysvallat, Etelä-Amerikka… Presidentti on se, joka hoitaa Suomen dialogin näiden maiden ja maanosien kanssa. Hän kantaa soihtuamme maailmalla.

Haavisto sanoi monen haikailevan takaisin Kekkosen tapaisen johtajan aikoihin. Hän ei itse ole kovin vakuuttunut siitä, että vanhat hyvät ajat olisivat olleet yhtään parempia kuin nämä nykyiset. Haavisto kuitenkin jakoi Kekkoseen liittyvän muiston, joka kertoi siitä miten tärkeä symbolinen merkitys presidentillä voi olla.

Vuonna 1973 Chilessä tehtiin väkivaltainen sotilasvallankaappaus. Chileläinen Inti-Illimani -yhtye sattui olemaan Euroopan kiertueella kaappauksen tapahtuessa ja konsertit muuttuivat sotilasjuntan vastaisiksi tilaisuuksiksi. Inti-Illimani saapui esiintymään myös Helsingin Messukeskukseen. Nuori Pekka Haavisto istui täyteen ahdetussa hallissa, ilmapiiri oli latautunut. Konsertin alku kuitenkin viivästyi. Kuuluttaja kävi useaan otteeseen lavalla pyytämässä odotuksesta kihisevältä yleisöltä kärsivällisyyttä. Kolmen vartin odottelun jälkeen kuuluttaja käveli taas lavalle ja sanoi mikrofoniin: hyvät naiset ja herrat – Suomen tasavallan presidentti. Kekkonen astui saliin ja käveli yleisön halki suoraan eturiviin. Keikka alkoi.

Haavisto muisteli kuinka kohottava vaikutus Kekkosen saapumisella tuolloin oli: presidentti oli heidän kanssaan, osoittamassa mieltä sotilasdiktatuuria vastaan. Haavisto totesi haluavansa olla presidentti, joka samalla tavoin astuisi esiin yhteiskunnallisessa keskustelussa. Hän sanoi toivovansa, että jonain päivänä suomalaiset voisivat vuoden vaihduttua avata tv:n ja katsella sellaisen uudenvuodenpuheen, joka oikeasti innostaisi heitä.

Pekka Haaviston lyhyen puheenvuoron jälkeen eteemme astui Jussi Lähde, joka muistetaan erityisesti miehenä Martti Ahtisaaren voittoisan kampanjan takana. Lähde muistutti aluksi, ettei ihmeitä tapahdu – ne pitää tehdä. Pekka Haavisto on presidenttikandidaateista paras esiintyjä, mutta nousu presidentiksi vaatii ilmiön syntymisen. Ilmiöt puolestaan syntyvät silloin, kun ihmiset aidosti innostuvat jostain ja ovat valmiita heittämään itsensä peliin.

Jussi Lähde sanoi, ettei presidenttiehdokas voi olla täydellinen – Pekka Haavistokin on joissain asioissa väärässä. Tarvitaan kuitenkin henkilö, jonka keskeinen sanoma kokoaa yhteen hyvinkin erilaisia ihmisiä. Esimerkkinä hän mainitsi Ahtisaaren kampanjasta puhetilaisuuden, jossa rinnakkain puhuivat kenraali ja aseistakieltäytyjä. Kontrasti oli ollut voimakas: jos nuo ihmiset ovat tässä asiassa samaa mieltä, niin pakkohan siinä on olla jotain…

Lähteen mukaan presidentinvaaleissa ei yleensä voitakaan se ehdokas, jota kannatetaan eniten, vaan se, jota vastustetaan vähiten. Kun ajattelen omaa äänestyskäyttäytymistäni, niin tässä on varmasti vinha perä: edellisissä presidentinvaaleissa äänestin pikemminkin vastaan kuin puolesta. Ratkaiseviksi äänestäjiksi Lähde nimesi äidit ja isoäidit. Miehet ja monet naisetkin valitsevat presidentin senhetkisen tilanteen perusteella, juuri nyt tuo tilanne on yhtä kuin Kreikan kriisi. Äidit ja isoäidit kuitenkin käyttäytyvät äänestyskopissa eri tavalla: he katsovat pidemmälle tulevaisuuteen, tekevät päätöksiä lapsiaan ja lapsenlapsiaan ajatellen.

Illan viimeisteli Haaviston kampanjapäällikkö Riikka Kämppi, joka kertoi kampanjasta käytännön tasolla. Tavoite on kova: kerätä 600 000 ääntä. Tällä hetkellä kannatus on mielipidemittauksissa vielä pientä, mutta se kuitenkin liikkuu oikeaan suuntaan: alussa kolme prosenttia, nyt tuplaantunut kuuteen. Kämppi myös muistutti, ettei galluptuloksista voi vielä tässä vaiheessa päätellä yhtään mitään – niillä kun on taipumus tehdä matkan varrella huikeitakin hyppyjä ja sukelluksia. Esimerkiksi Riikka Kämppi vetäisi mielipidemittauksia reilun kymmenen vuoden takaisista vaaleista:

KESÄKUU 1999 – TAMMIKUU 2000

Elisabeth Rehn johti kesäkuusta lokakuuhun, kannatus ylimmillään 29 %.
Lopputulos vaaleissa: 8 %.

Riitta Uosukainen johti loka-marraskuun, kannatus ylimmillään 31 %.
Lopputulos vaaleissa: 13 %.

Esko Aho johti joulukuun, kannatus ylimmillään 38 %.
Lopputulos vaaleissa: 34 %.

Tarja Halosen kannatus marraskuussa 17 %, johtoon vasta tammikuussa.
Lopputulos vaaleissa: 40 %.

Kaikki on siis vielä mahdollista. Ehdokkaiden vaalitentitkään eivät ole vielä alkaneet. Uskon, että niissä Pekka Haavisto tulee yllättämään monet.

♠    ♠    ♠

Tapaaminen oli hyvin innostava. Sen sanoma oli, että nyt jokaiselta Haaviston kannattajalta vaaditaan tekoja, ei pelkkiä sanoja. Päätinkin kääräistä hihat ja sylkäistä kämmeniin: ryhdyin saman tien puuhailemaan valtuuskuntaan myös kuuluvien Lauri Ylösen ja Arto Pajukallion kanssa jonkinlaista tukikonserttia Pekka Haavistolle. Toivottavasti saamme loppuvuoden aikana jotain järjestetyksi.

Haastankin myös muita Haaviston äänestäjiä barrikadeille: puhukaa aiheesta lähipiirissänne, levittäkää sanaa – kynttilän kätkeminen vakan alle on mennyttä maailmaa. Ääntä kannattaa pitää, sillä monet eivät luultavasti ole vielä hoksanneet kuinka erinomainen ehdokas kisassa on mukana.

Ikäviä uutisia: Pienen juhlakiertueen avauskeikaksi kaavailtu ilmaiskonsertti on jouduttu perumaan. Nummelaa juhlistavalla kiertueella ei siis soiteta Nummelassa.

Minä en itse ole ollut käytännön tasolla järjestämässä keikkaa, joten en tunne tapahtumavyyhdin kaikkia lankoja. Seuraavassa kuitenkin apea tapahtumasarja sellaisena kuin minä sen ymmärrän:

Aloite esiintymiseen Nummelassa tuli minulta. Nummela ei ole tunnettu keikkapaikoistaan – en ole varma onko kylässä tällä hetkellä edes sellaista ravintolaa johon minut ja yhtyeeni olisi järkevästi voitu lyödä esille. Vihdissä (jonka suurin taajama Nummela siis on) kuitenkin operoi erinomainen kevyen musiikin yhdistys, Vikke ry. Otinkin yhteyttä Vikken aktivisteihin tiedustellen josko heillä olisi virtaa järjestää konsertti jossain hiukan epäortodoksisemmassa paikassa.

Vikkeläiset innostuivat kovasti. Aloimme suunnitella koko päivän tapahtumaa, johon oman keikkani lisäksi sisältyisi paikallisten bändien katselmus, jonka lupauduin tuomaroimaan. Paikaksi haarukoitui Kuoppanummen koulukeskus.

Vikke lähestyi asialla Vihdin kuntaa, joka lupasikin tilan käyttöön nimelliseen hintaan: vuokran suuruusluokka liikkui puheissa joissakin kympeissä. Vikke junaili paikalle äänentoiston ja hoiti muut tarvittavat järjestelyt.

Minä ja yhtyeeni lupauduimme tekemään keikan ilmaiseksi. Salissa oli tarkoitus laittaa illan aikana hattu kiertämään ja kustantaa sillä tavoin tekniikan miesten palkat. Pääsylippuja ei ollut aikomusta myydä, tilaisuus olisi ollut kaikille ilmainen. Talkoohenki oli vahva.

Tulossa oli mahtava tapahtuma, jonka tarkoituksena oli juhlistaa vihtiläistä musiikkia ja jo vuodesta 1980 lähtien kevyen musiikin lippua ansiokkaasti liehuttanutta Vikke ry:tä. Minulle henkilökohtaisesti konsertti oli merkittävä: sen myötä olisi vihdoinkin ollut tilaisuus maksella kiitollisuudenvelkaa.

Vihdin kunnan nuorisotoimi valoi nimittäin 20 vuotta sitten merkittävän askelman niille portaille, joita kiipesin kohti musiikin ammattilaisuutta. Saimme Pekka ja Susi -yhtyeen kanssa suurenmoisen hienoa tukea silloiselta nuorisotoimenjohtajalta, Päivi Veikkolaiselta, joka oli hyvin innostunut yhtyeestämme. Aluksi hän junaili meille kolme päivää studioaikaa isossa studiossa, jossa pääsimme ensimmäistä kertaa tekemään oikeasti hyvän demon. Tuolla demonauhalla tie aukesi Rock SM -kilpailuun, jonka Tampereella järjestettyyn finaaliin tarmokas nuorisotoimenjohtaja raahasi bussilastillisen vihtiläisiä kannustamaan meidät lopulta voittoon.

Samoihin aikoihin Päivi myös usutti meidät Nuorison Taidetapahtumaan, jonka kautta avautui mahdollisuus päästä esiintymään Ranskaan l’Europe d’Art d’Art -festivaaleille. Nuorisotoimi kustansi esittelyvideon, jolla Pekkaa ja Sutta markkinoitiin ranskalaisille. Videon perusteella meidät kelpuutettiinkin mukaan festareille, kyseessä on edelleen ainoa ulkomailla tapahtunut esiintymiseni.

Nämä olivat merkittäviä kädenojennuksia, olen niistä yhä kiitollinen. Kuten myös niistä lukuisista Vikken järjestämistä konserteista, jotka tarjosivat aloitteleville musikanteille esiintymiskokemusta. Uransa alussa tarpovalle bändille keikat ovat elinehto: on oltava aina jotain mitä kohti ponnistella ummehtuneessa treenikämpässä, muuten soitto lopulta raukeaa. Tietoisuus yhdestäkin keikasta on merkittävä piristysruiske.

Näistä syistä olinkin erityisen iloinen voituani liittää Nummelan keikkakalenteriin – olisi ollut supermahtavaa antaa vanhalle kotikylälle ilmainen keikka ja tarjota samalla myös esiintymismahdollisuus uudelle sukupolvelle.

Valitettavasti Vihdin kunnan byrokraatit eivät nähneet tässä samaa mahtavuutta kuin minä. Tapahtuman lähestyessä suullisesti sovittu muutaman kympin tilavuokra nimittäin hiukan pomppasi: konsertin järjestäminen Kuoppanummen koulukeskuksessa olisi lopulta tullut maksamaan n. 1 500 euroa. Ei Vikellä ole tuollaisia rahoja, keikkaa oltiin toteuttamassa puhtaasti vapaaehtoisvoimin.

Suurimman ongelman muodosti vastuukysymys: kunnan kanta oli, että tällaiseen tapahtumaan on ostettava vahtimestaripalvelut ulkopuoliselta taholta. Vikke yritti tarjota ratkaisua, jossa nuorisotoimen työntekijä olisi toiminut vastuuhenkilönä, järjestysmiehiä olisi löytynyt omasta takaa. Nuorisotoimen edustaja olikin ollut suostuvainen ottamaan tapahtuman kontolleen. Hänen esimiehensä, eläkkeelle jääneen Päivi Veikkolaisen saappaisiin astunut uusi nuorisotoimenjohtaja, kuitenkin esti tämän. Ei kompromisseja – joko ilmaiskeikan järjestämisestä maksetaan pari tonnia, tai sitten ei järjestetä mitään.

Tilannetta sivusta ihmetelleenä on pakko todeta, että kylläpä meininki on muuttunut nihkeäksi. Takavuosina tällaisia tilaisuuksia puuhattiin tuon tuostakin; kouluilla, työväentaloilla, nuorisotiloissa, toreilla ja urheilukentillä – niiden järjestäminen ei varmasti maksanut kymmentätuhatta markkaa. En myöskään muista, että konsertteihin olisi milloinkaan liittynyt mitään isompia ongelmia. Hommia tehtiin hyvällä fiiliksellä ja talkoohengellä. Jos matkaan tuli mutka, niin jostain löytyi aina oikotie kaikkien puhaltaessa samaan hiileen.

On todella surullista, ettei tällaista enää ole.

En voi muuta kuin esittää pahoitteluni kaikille vihtiläisille. Olisin todella halunnut tulla ja tehdä päivästä erityisen. Ehkä joskus toiste.

Meille Live Aid -sukupolven kasvateille 80-luvun nälänhätä Etiopiassa on palanut kiinni verkkokalvoillemme. The Cars -yhtyeen Drive-kappaleen tahtiin leikattu video aliravituista ja kuolevista lapsista ei unohdu koskaan. Kuvat ravistivat hyväosaisen maailman hetkeksi hereille ja jakamaan omasta kakustaan pienen siivun myös nälkäänäkeville.

Live Aid antoi apua, mutta hätä ei ole valitettavasti hävinnyt maailmasta mihinkään. Tänä vuonna uutiskynnyksen on ylittänyt Afrikan sarven katastrofi: pahin ruokakriisi Afrikassa kahteenkymmeneen vuoteen. Ennätyskuivuuden, ruoanhintojen nousun ja aluetta riivaavien konfliktien vuoksi jo yli 12 miljoonaa ihmistä tarvitsee apua Keniassa, Etiopiassa, Somaliassa ja Djiboutissa. Satoja ihmisiä menehtyy päivittäin. Somaliassa on kuollut jo kymmeniä tuhansia ihmisiä, joista puolet alle viisivuotiaita lapsia. YK:n mukaan 750 000 ihmistä uhkaa menehtyä lähikuukausien aikana, ellei riittävää apua saada perille.

Suurin riskiryhmä on lapset. Yli kaksi miljoonaa alle viisivuotiasta lasta kärsii akuutista aliravitsemuksesta ja on välittömässä hengenvaarassa. Aliravitsemuksesta kärsivät lapset eivät kuole pelkästään nälkään: he menehtyvät myös hoidon puutteeseen altistuessaan taudeille ja juodessaan likaista vettä. Hoidon avulla aliravittu lapsi voi kuitenkin toipua täysin.

Tarttis tehdä jotain.

Päätin käynnistää näillä sivuilla yhden miehen pienen kampanjan: luovutan tästä päivästä lähtien kuukauden ajan (14.10. asti) kaikista Musiikkipuotiin lataamistani kappaleista saamani myyntitulot Unicefin työn hyväksi. Kyse on siis niistä puodissani myytävistä harvinaisuuksista, jotka ovat esillä kaupan etusivulla. Ostamalla noita kappaleita seuraavan kuukauden aikana tuet Unicefin katastrofialueilla tekemää työtä – minä en ota näistä myynneistä senttiäkään. Kelpo diili: saat auttamalla hyvän mielen lisäksi myös musiikkia kuunneltavaksesi. Käy tutustumassa myytäviin kappaleisiin täällä, voit kuunnella jokaisesta 45 sekunnin näytteen.

Voit auttaa minua tässä kampanjassani levittämällä sanaa, esim. jakamalla tätä kirjoitusta Facebookissa.

Tässä ei ole kyse siitä, että yrittäisin tehdä nälänhädästä keppihevosta ja jakaa ratsailta omaa musiikkiani. Yritin vain keksiä tavan, jolla voisin tökkiä ihmisiä näkemään ongelman ja kerätä omalla vaatimattomalla panoksellani Unicefille edes hiukan rahaa. Suosittelen toki antamaan avustusjärjestöille myös suoria lahjoituksia, minun biisieni ostaminen ei ole tässä pointtina. Tärkeintä on toimia. Seuraavassa linkkejä lahjoitussivuille:

Unicef
Punainen Risti
Kirkon Ulkomaanapu
Pelastakaa Lapset

Pyydän: varatkaa kymmenisen minuuttia ja katsokaa tämä video. Se on jo lähes kolmenkymmenen vuoden takaa, mutta nälänhädän kasvot eivät muutu – vuonna 2011 ne näyttävät aivan samalta. Vaikka ainakin minun onkin haastavaa katsoa videota täysin kuivin silmin, niin sen lopussa on kuitenkin tärkeä sanoma: elävä esimerkki siitä miten avullamme voi tosiaan olla merkitystä.

Suosittelen myös kuuntelemaan Afrikan sarven asioista poikkeuksellisen hyvin perilla olevan Pekka Haaviston haastattelun, jossa hän latelee syitä sille miksi meidän suomalaisten tulisi tässä tilanteessa ojentaa auttava kätemme. Haastatteluun tästä.

Haastan kaikki talkoisiin! Kyynisyys ei ruoki ketään.

Hyvät ystävät.

Nummelan julkaisusta on tänä vuonna kulunut kymmenen vuotta. Se on pitkä aika. Tasavuosia juhlistaakseni päätin raottaa ummehtuneen laulunkirjoituskammion jykevää ovea ja karata hetkeksi tien päälle. Mukaan otan uskollisen yhtyeeni. Ajattelimme tarjota teille jotain aivan erityistä: Pienen juhlakiertueen.

Kiertueen myötä kuulija pääsee tekemään aikamatkan kymmenen vuoden taakse: bändi on sama, lavalla nähdään taas kaksi rumpusettiä ja minun käsissäni akustinen kitara. Biisilistakin kaivetaan vuodelta 2001. Sen sijaan en lupaa leikata hiuksiani, kasvattaa pulisonkeja ja laihduttaa kymmentä kiloa. Kuulija voi kuitenkin halutessaan tehdä aikamatkasta täydellisen sulkemalla keikalla silmänsä.

Jos näit meidät vuonna 2001, niin nyt on  tilaisuus muistella menneitä.

Jos missasit meidät vuonna 2001, niin nyt on tilaisuus korjata virhe.

Pieni juhlakiertue ei kuitenkaan ole pelkkää peruutuspeiliin tuijottelua. Nostalgiasetin perään esitämme tuoreempaakin tavaraa, keikoilla kuullaan myös aivan uusiakin kappaleita. Kiertue piirtääkin kartalle koko tekemäni matkan Nummelasta tähän päivään.

Tarjolla on myös bonus: Pienen juhlakiertueen keikalle pääsylipun ostaneet saavat koodin, jolla tämän sivuston Musiikkipuodista voi ladata ilmaiseksi tuolla kyseisellä keikalla nauhoitettuja biisejä. Lipun hinnalla saa siis keikkaelämyksen lisäksi audiomuiston kelpo illasta.

Minulla ja Live Nationilla on siis suuri ilo esittää:

PIENI JUHLAKIERTUE

28.09. HEINOLA – WPK-talo
07.10. HELSINKI – Virgin Oil
08.10. MIKKELI – Wilhelm
28.10. ÄHTÄRI – B52
29.10. KAUSTINEN – Konsta
11.11. RUKA – Zone
12.11. SUOMUSSALMI – Kiannon Kuohut
18.11. KUOPIO – Puikkari
19.11. VIITASAARI – Pihkuri
25.11. KOUVOLA – Encore
26.11. LEPPÄVIRTA – Vesileppis
02.12. JYVÄSKYLÄ – London
03.12. ESPOO – Amarillo
09.12. TAMPERE – Ilona

HUOMAA SUOMUSSALMEN MUUTTUNUT PÄIVÄMÄÄRÄ!
(aikaisemmin 21.10.)

Lippuja voi ostaa ennakkoon täältä:
www.livenation.fi/artist/anssi-kela-tickets

Huom! Periodissa on vielä muutamia aukkoja, joita ohjelmatoimistossa yritetään kuumeisesti muurata umpeen – uusia päivämääriä saattaa siis vielä ilmaantua. Lisäksi keikkakalenteriin on nyt päivitetty myös Pienen juhlakiertueen ulkopuolisia esiintymisiäni.

Kymmenen vuotta sitten oli tällaista: