Ihmettä tekemässä

| Tagit: , , | Aiheet: Mielipiteet | Kirjoittaja:

Osallistuin eilen eduskuntatalossa Pekka Haaviston presidentinvaalikampanjaa tukevan kansalaisvaltuuskunnan tapaamiseen. Tapasin samalla ehdokkaani ensimmäistä kertaa:

Tilaisuus alkoi pienellä kiertokävelyllä. Haavisto esitteli meille eduskuntataloa ja jutusteli anekdootteja kansanedustajan työstä. Kahdensadan ihmisen suljetusta …

Lue lisää…

Nälänhätä 2011

| Aiheet: Mielipiteet, Musiikki | Kirjoittaja:

Meille Live Aid -sukupolven kasvateille 80-luvun nälänhätä Etiopiassa on palanut kiinni verkkokalvoillemme. The Cars -yhtyeen Drive-kappaleen tahtiin leikattu video aliravituista ja kuolevista lapsista ei unohdu koskaan. Kuvat ravistivat hyväosaisen maailman hetkeksi hereille ja jakamaan omasta kakustaan pienen siivun myös nälkäänäkeville.

Live Aid antoi apua, mutta hätä ei ole valitettavasti hävinnyt maailmasta mihinkään. Tänä vuonna uutiskynnyksen on ylittänyt Afrikan sarven katastrofi: pahin ruokakriisi Afrikassa kahteenkymmeneen vuoteen. Ennätyskuivuuden, ruoanhintojen nousun ja aluetta riivaavien konfliktien vuoksi jo yli 12 miljoonaa ihmistä tarvitsee apua Keniassa, Etiopiassa, Somaliassa ja Djiboutissa. Satoja ihmisiä menehtyy päivittäin. Somaliassa on kuollut jo kymmeniä tuhansia ihmisiä, joista puolet alle viisivuotiaita lapsia. YK:n mukaan 750 000 ihmistä uhkaa menehtyä lähikuukausien aikana, ellei riittävää apua saada perille.

Suurin riskiryhmä on lapset. Yli kaksi miljoonaa alle viisivuotiasta lasta kärsii akuutista aliravitsemuksesta ja on välittömässä hengenvaarassa. Aliravitsemuksesta kärsivät lapset eivät kuole pelkästään nälkään: he menehtyvät myös hoidon puutteeseen altistuessaan taudeille ja juodessaan likaista vettä. Hoidon avulla aliravittu lapsi voi kuitenkin toipua täysin.

Tarttis tehdä jotain.

Päätin käynnistää näillä sivuilla yhden miehen pienen kampanjan: luovutan tästä päivästä lähtien kuukauden ajan (14.10. asti) kaikista Musiikkipuotiin lataamistani kappaleista saamani myyntitulot Unicefin työn hyväksi. Kyse on siis niistä puodissani myytävistä harvinaisuuksista, jotka ovat esillä kaupan etusivulla. Ostamalla noita kappaleita seuraavan kuukauden aikana tuet Unicefin katastrofialueilla tekemää työtä – minä en ota näistä myynneistä senttiäkään. Kelpo diili: saat auttamalla hyvän mielen lisäksi myös musiikkia kuunneltavaksesi. Käy tutustumassa myytäviin kappaleisiin täällä, voit kuunnella jokaisesta 45 sekunnin näytteen.

Voit auttaa minua tässä kampanjassani levittämällä sanaa, esim. jakamalla tätä kirjoitusta Facebookissa.

Tässä ei ole kyse siitä, että yrittäisin tehdä nälänhädästä keppihevosta ja jakaa ratsailta omaa musiikkiani. Yritin vain keksiä tavan, jolla voisin tökkiä ihmisiä näkemään ongelman ja kerätä omalla vaatimattomalla panoksellani Unicefille edes hiukan rahaa. Suosittelen toki antamaan avustusjärjestöille myös suoria lahjoituksia, minun biisieni ostaminen ei ole tässä pointtina. Tärkeintä on toimia. Seuraavassa linkkejä lahjoitussivuille:

Unicef
Punainen Risti
Kirkon Ulkomaanapu
Pelastakaa Lapset

Pyydän: varatkaa kymmenisen minuuttia ja katsokaa tämä video. Se on jo lähes kolmenkymmenen vuoden takaa, mutta nälänhädän kasvot eivät muutu – vuonna 2011 ne näyttävät aivan samalta. Vaikka ainakin minun onkin haastavaa katsoa videota täysin kuivin silmin, niin sen lopussa on kuitenkin tärkeä sanoma: elävä esimerkki siitä miten avullamme voi tosiaan olla merkitystä.

Suosittelen myös kuuntelemaan Afrikan sarven asioista poikkeuksellisen hyvin perilla olevan Pekka Haaviston haastattelun, jossa hän latelee syitä sille miksi meidän suomalaisten tulisi tässä tilanteessa ojentaa auttava kätemme. Haastatteluun tästä.

Haastan kaikki talkoisiin! Kyynisyys ei ruoki ketään.

Reilua musiikkikauppaa

Ruokaostoksia tehdessäni yritän suosia Fairtrade-logolla varustettuja tuotteita. Tunnus lupaa sen, etten kuluttajana osallistu viljelijöitä riistävään tai lapsityövoimaa käyttävään ketjuun.

On hassua, että silloin kun meidän rahojamme pyydetään hyviin tarkoituksiin, niin …

Lue lisää…

Puoluegallup

| Aiheet: Mielipiteet | Kirjoittaja:

Eilisten vaalien tuloksia pähkäillessä juolahti mieleen, että mihinköhän suuntaan blogini lukijat ja Facebook-päivitysteni seuraajat mahtavat poliittisesti kallistua? Otetaanpa selvää!

Seuraavassa yksinkertainen gallup, jossa selvitetään minkä puolueiden laareja kävitte näissä vaaleissa …

Lue lisää…

Kortit pöytään

Oletteko panneet merkille, että eduskuntavaalit ovat tulossa? Takavuosien vaaleissa myönnän välillä vedelleeni sikeitäkin, en ole aina jaksanut könytä uurnille. Joskus on tuntunut siltä, että äänestäminen on samantekevää – mikään ei …

Lue lisää…