Anssi Kela

Tarjoilen tällä viikolla pieniä ruoka-aiheisia anekdootteja. Sarjan toinen osa kertoo pienestä sivupolusta vegetarismin taipaleella.

♠    ♠    ♠

Olen ollut kasvissyöjä yli kymmenen vuoden ajan. Nelisen vuotta sitten ajauduin kuitenkin tilanteeseen, jossa oli nieltävä kuollutta eläintä.

Olin kävelemässä kaverini kanssa kaupungilla (Helsinki), kun ajauduimme väittelyyn. En enää muista kiistan aihetta, se koski joka tapauksessa jotain hyvin mitätöntä. Sillä ei ole merkitystä tarinan kannalta – hän väitti muistavansa jonkin jutun tietyllä tavalla ja minä muistin sen aivan toisin. Näkemysero kärjistyi kuitenkin nopeasti siihen pisteeseen, että alettiin puhua vedonlyönnistä ja heitellä tiskiin panoksia. Minä latasin täysillä: olin voitostani niin varma, että uhosin syöväni saman tien kuusi (6) Big Mac -hampurilaista jos osoittautuisi, että olisin väärässä sen hyvin mitättömän asian suhteen.

Osoittautui, että olin väärässä.

Eihän siinä auttanut muu kuin niellä tappion karvas burger. Lähimmät kultakaaret olivatkin vain parin korttelin päässä, raahustin häntä koipien välissä Iso-Roobertinkadun McDonald’sin tiskille ja tilasin: “Kuusi Big Macia ja yksi vesi, kiitos”.

Pienellä punaisella tarjottimella annos näytti työläältä. Kannoin sen pöytääni ja vedin syvään henkeä kaverini nauraessa itseään tärviölle. On syytä korostaa, ettei minulla ollut tuolloin edes nälkä. Itse asiassa päinvastoin – olin hetkeä aiemmin nauttinut pientä välipalaa. Sanojani en kuitenkaan voinut syödä, olin mennyt haukkaamaan paskaa ja nyt oli kärsittävä vakavat seuraukset. Avasin ensimmäisen rasian ja puraisin purilasta.

Maku oli yllätys. Ennen vegetaristiksi ryhtymistäni Big Maceja oli tullut mutusteltua paljonkin, pidin sitä nuoruudessani jopa armoitettuna herkkuna. Kymmenen vuoden tauon jälkeen eines kuitenkin tuntui uudestaan neitseelliseen suuhun kuivalta ja mauttomalta, kuin olisi jyrsinyt suolakurkuilla ja pienellä kastikeläntillä ryyditettyä styroksia. Itse pihvissä oli häivähdys sivumakua, nieleskellessäni yritin muistella mistä tuo maku oli tuttu.

Sitten keksin: Big Macin pihvi maistui kasvissyöjän tottumattomaan suuhun aivan maksalta!

Ängin vedonlyönnin tappiota suuhuni. Kaksi hampurilaista meni helposti, sitten alkoi tehdä tiukkaa. Istunto venähti pitkäksi, sain lopulta siinä ravintolan pöydässä nielaistua neljä Big Macia. Otin loput kaksi kotiin, siellä sulloin väkisin alas vielä viidennenkin. Sitten oli pakko heiluttaa valkoista lippua: kuudennen syöminen ei näillä raameillä yksinkertaisesti ollut mahdollista.

Olin etukäteen arvellut, että äkillinen lihapanos saattaisi vetää ituhipin herkän pikku massun kuralle. Näin ei kuitenkaan käynyt: syömäni setti pysyi kiltisti mahanpohjassa palaamatta maitojunalla takaisin. Ehkäpä noiden hampurilaispihvien lihapitoisuus ei loppujen lopuksi ole kovinkaan suuri? Seuraavana yönä kyllä puuskutin ja hikoilin normaalia enemmän.

Vegetarismin aatteelleni tuo purilaisateria teki eetvarttia. Näen sen eräänlaisena puhdistautumisriittinä: jos joskus alkaa tehdä mieli syödä kuollutta eläintä, niin viiden Big Macin muisto hävittää tuollaiset haihattelut erittäin tehokkaasti.

Maksan maku viipyilee vieläkin kielelläni.

Lupauduin antamaan Radio SuomiPOPille ruoka-aiheisen haastattelun. Luulin, että minulta haluttiin jollain tavalla ruokailuun liittyviä tarinoita, joita olisi sitten ajettu ulos eri päivinä. Haastattelun kynnyksellä kuitenkin osoittautui, että olin ymmärtänyt annetun tehtävän väärin: minulta kaivattiinkin selostuksia hyviksi havaitsemistani ruokalajeista ja niistä purettuja ostoslistoja. En pystynytkään käyttämään valmiiksi miettimiäni anekdootteja, haastattelua jouduttiin lykkäämään.

Koska kuitenkin vaivasin päätäni muistelemalla näitä ruoka-aiheisia sattumuksia, niin päätin rojauttaa ne tänne blogiin. Niinpä saattekin tällä viikolla lukea tositarinoita ruokailuun liittyen. Sarjan ensimmäinen osa kertoo makumatkasta Pattijoelle.

♠    ♠    ♠

Vuonna 2003 tein yhtyeeni kanssa 15 keikkaa käsittäneen konserttisalikiertueen. Jostain syystä saimme päähämme, että tuon turneen aikana emme söisi mitään muuta kuin Kotipizzan Kotzoneita (Kotipizzalla oli tuolloin Kotzone-niminen tuoteperhe; kyseessä oli kahtia taitettu pizza, jonka välissä oli salaattia kastikkeineen). Suunnitelma pantiin toteen. Aina uudelle paikkakunnalle saavuttaessa bussin ikkunasta tähysteltiin Kotipizzan suut kostuttavaa logoa. Aate sai pian uskonnollisia piirteitä: Kotipizza-ravintoloista alettiin käyttää nimitystä temppeli ja Kotzone-laatikoita availlessaan monet puhuivat kielillä.

Kaikki sujui juuri kuten oli kirjoitettu. Musiikki soi konserttisaleissa ja Kotzonet pitivät miehet tiellä.

Mutta sitten kiertue kuljetti meidät Raaheen. Kaupungin halki ajaessamme bussissa helähti ilon huudahdus: joku näki katukuvassa temppelin tutut punakeltaiset värit. Sanannälkä alkoikin olla jo melkoinen, joten kävimme nopeasti kirjautumassa hotelliin ja lähdimme sitten koko seurakunnan voimin käymään kohti temppeliä. Sen ovella kuitenkin odotti musertava potku suoraan nivusiin: ovessa oli lappu, jonka mukaan Raahen Kotipizza oli lakkautettu heikon kysynnän vuoksi.

Ryhmämme ajautui sekasorron tilaan. Useimmat olivat uskossaan heikkoja: he valitsivat temppelin sijasta epäjumalan, paikallisen Alto Mare -pizzerian. Minä kuitenkin päätin olla palvomatta kultaista vasikkaa. Pettyneenä muiden hengelliseen selkärangattomuuteen kävelin takaisin hotelliin ja aloin selvittää respan tädin kanssa missä mahtaisi olla lähin Kotipizza.

Parin puhelun jälkeen saimme vihjeen Pattijoen Nesteellä olevasta temppelistä, matkaa oli vain vajaat kymmenen kilometriä. Niinpä soitin Pattijoen Nesteelle ja pyysin papistoa laittamaan pizzauunit karjumaan – tulisin hetken päästä hakemaan kasvis-feta-Kotzonen. Otin taksin ja ajoin sillä Pattijoelle noutamaan jokapäiväisen leipäni. Näin toimii tosi uskovainen!

Öylätti ei ole kuunaan maistunut niin hyvältä kuin sinä päivänä Raahessa, jolloin hiljennyin sen ääreen hotellihuoneeni yksinäisyydessä.

BEGHAM-KRITIIKKIÄ -kirjoitukseni poiki peräänsä pienehkön keskustelun. Olin jättämässä siihen omaa kommenttiani, mutta se venähti melko pitkäksi – ja osittain alkuperäisen aiheen ulkopuolelle – joten päätinkin luoda kokonaan uuden postauksen.

Maahanmuuttoon liittyvän nettikeskustelun seuraaminen ahdistaa minua suunnattomasti. Asiallista keskustelua on ollut täysin mahdotonta löytää: se riistäytyy kerta kerran jälkeen rukkasesta ja ajautuu alta aikayksikön henkilökohtaisuuksiin menemiseksi, saivarteluksi, näsäviisasteluksi, vittuiluksi ja naamaa vasten karjumiseksi. Mitään keskustelua ei edes ole. On vain köysi, jota kaksi joukkuetta kiskoo naama irvessä eri suuntiin. Hedelmällinen keskustelu olisi kaiketi jonkinlaisen yhteisen maaperän tunnustelemista. Sen sijaan nyt keskitytään kaivamaan olemassa olevia poteroita yhä syvemmiksi ja syvemmiksi.

Tähän syyllistyvät molemmat osapuolet.

Liityin ja kirjoittelin Facebookin Begham-ryhmään, koska tuollaisen ryhmän olemassaolo tuntui minusta keitaalta suola-aavikolla. Siinä tulehtunut maahanmuuttokeskustelu pistetään reilusti läskiksi tekemällä rasismistä ronskia parodiaa. Mieleeni palasi runsaan vuoden takainen AUTETAAN SOMALI-YSTÄVÄMME TAKAISIN KOTIIN -Facebook-ryhmä, joka herätti tuolloin runsaasti huomiota mediassakin (kirjoitin siitä silloin postauksen). Muistan miten masentavalta tuntui lukea ryhmään liittyneiden ihmisten kirjoituksia, kaivoin muistin virkistykseksi esiin pari esimerkkiä silloisesta kirjoittelusta:

“olen ylpeä suomi on herännyt todellisuuteen!!!!! näidenkö VERENIMIJÖIDEN takia rakkaat veteraanimme taisteli!!!!! ei ja se on nyt aika potkia paska ulos!!!!!!!!”

“niitä pitäisi ehkä hakata vähän ennen kun ne lähetettäis takasin. ehkä ne oppis käyttäytymään”

Tuonhenkistä tekstiä oli koko selaimen täydeltä. Ryhmässä oli lopulta kai kymmeniätuhansia jäseniä, sitten se poistettiin. Minulle tuli järkytyksenä, että noin moni suomalainen allekirjoitti ajatuksen siitä, että tiettyyn kansanryhmään kuuluvat pitäisi kokonaan poistaa maasta. Päällimmäinen tunteeni oli vieraantuneisuus. Katselin ryhmään kirjoittaneiden kuvia ja mietin, etten tunne minkäänlaista yhteenkuuluvuuden tunnetta näiden satojen ja tuhansien maamiesteni kanssa.

EI LISÄÄ BEGHAMEJA SUOMEEN KIRURGI-HOITOON -ryhmään törmääminen aiheutti sen sijaan päinvastaisen tunteen: ilahduin huomatessani, että typerin rasistinen mellastaminen ja öyhö-isänmaallisuus oli nerokkaasti käännetty parodian keinoin itseään vastaan. Vielä ilahduttavampaa oli se, että niin monet ihmiset olivat täydellisesti ymmärtäneet vitsin ja päästelivät caps lockit pohjassa toinen toistaan mehevämpiä kommentteja. Ensimmäistä kertaa pitkään aikaan maahanmuuttoaiheisella sivustolla tuli tunne, että ehkei kaikkea toivoa olekaan vielä menetetty: en olekaan täysin yksin vihamielisessä ympäristössä.

Lisäksi kaasu pohjassa huutaminen ja mahdollisimman moniin kirjoitusvirheisiin pyrkiminen osoittautui aivan hemmetin vapauttavaksi ja hauskaksi. Eräänlaista primääriterapiaa.

Yleisesti ottaen minusta on kuitenkin apeaa, että maahanmuutosta, pakolaisuudesta ja rasismista keskustelemisesta on tullut niin punainen vaate, että käytännössä termi keskustelu on laitettava lainausmerkkeihin. Netissä asiat polarisoituvat niin, että jäljelle jäävät vain ääripäät: joko olet rajat kaikilta sulkeva rasisti tai sitten jokaista ulkomaalaista äiti Amman tavoin halaava hyysääjä. Tuskin kovinkaan moni meistä on oikeasti noista kumpaakaan. Kuitenkin nettikeskusteluissa käytettävä väripaletti tuntuu koostuvan vain mustasta ja valkoisesta.

Ehkä ongelma on välineessä. Onko netissä ylipäätään mahdollista keskustella sivistyneesti mielipide-eroista hedelmällisen ajatustenvaihdon merkeissä siten, ettei mopo lopulta karkaa käsistä? Loppuvuodesta laatimani Spotify-aiheinen kirjoitus aiheutti kommenttitsunamin, joka alkoi ahdistavuudessaan jo vetää vertoja maahanmuuttokeskustelulle. Jos suuressa yhteiskunnan kokonaisuudessa niinkin marginaaliset asiat kuin artistirojaltit ja tekijänoikeudet kiihdyttivät nettikeskustelijat noin suuren tunteen valtaan, niin lienee utopistista olettaa, että kansallisesti tai maailmanlaajuisesti huomattavasti merkittävämmistä asioista kyettäisiin kommunikoimaan ilman ylilyöntejä. Lainaan jälleen Jukka Relanderia: “Kasvokkaisessa vuorovaikutuksessa ihmisten välillä vallitsee jonkinlainen perustava eettinen side. Jos emme kaduilla karkaa toistemme päälle kuin joukko kuolaavia idiootteja, miksi tekisimme sen keskustelupalstoilla?” (Kirjoitin aiheesta myös pari kuukautta sitten.)

Miten punaisista vaatteista sitten voitaisiin keskustella hieman vähemmillä höyryillä? En tiedä – pelkäänpä, ettei tämäkään kirjoitukseni taida antaa minkäänlaisia vastauksia yhtään mihinkään. Ehkä vain toivoisin, että muistaisimme nettikeskusteluissakin olla ihmisiksi: kunnioittaa toistemme mielipiteitä ja tunteita. Olisiko hyvä nyrkkisääntö esimerkiksi sellainen, että pidättäytyisimme kirjoittamasta mitään sellaista mitä emme voisi myös sanoa keskustelukumppanillemme päin naamaa jos hän istuisi edessämme lihana ja verenä?

♠    ♠    ♠

Myös Maija Vilkkumaa bloggasi BEGHAM-ryhmästä. Häneen verrattuna minä pääsin kommenttieni kanssa melko vähällä…

Ylivoimaisesti viihdyttävintä internetissä on viime päivinä ollut hiljattain Facebookiin perustettu ryhmä EI LISÄÄ BEGHAMEJA SUOMEEN KIRURGI-HOITOON. Ryhmän kuvaus on seuraavanlainen:

SUOMALAISET HOIDETTAVA ENSIN TERVEEKSI ja sittenvasta ulkolaiset1

JYRKKÄ EI ja portti kielto Begham-joukkueelle jotka tulevat SUOMEEN maailman parhaita TERVEYS PALVELUITA hakemaan ja hyväksi käyttämään. Veron maksajina kansalais velvollisuutemme on TORJUA ja KÄÄNNYTTÄÄ nämä potkupalloiliat jo ilmatilassa!!!!!!!!!!!!!!!!! PRESIDENTILLÄ OIKEUS MÄÄRÄTÄ TUNKEUTUJAT MUUALLE.

ei anneta SEN tapahtua!!!

Ryhmään on vuodatettu caps lockit pohjassa kansan syvien rivien huolestuneisuutta: miten on mahdollista, että Suomeen otetaan hyysättäväksi ulkomaisia Beghameja, joiden saama leikkaushoito pizzatarjoiluineen on suoraan pois esim. Jari Litmaselta? Tällainen paapominen tulee veronmaksajille valtavan kalliiksi. Ongelmasta on voitava keskustella myös kriittisesti, ilman rasistiksi leimaantumista. Astrid Thorsin ja Liisa Hyssälän olisi kuitenkin syytä erota välittömästi, eikä sotiemme veteraaneja ja vuoden 1995 mm-kultaa pidä unohtaa.

Tässä otteita käydystä keskustelusta:

NÄITÄ BEGHAMEJA PITÄIS AUTTAA LÄHI ALUEILLA MIS SE VÄITETTY ONNETTO MUUS TAPAHTUI (ONKO KUKAAN MUUTEN NÄHNYT RÖNTKEN KUVIA, KYSYN VAAN). SIELLÄ ITALIAN LÄHI ALUEILLA GIRURGIN HOITO OLIS HALVEMPAAKIN JA MAHDOLLISTA LEIKATA SAMALLA VERO RAHALLA USEAMPI AKILLES VANNE. OLISI BEGHAMILLE ITSELLEENKIN PAREMPI OLLA SIELLÄ MUIDEN ULKO MAALAISTEN JOUKOSSA JOTKA EI OLE SOTAA KOKENEET.

♠    ♠    ♠

ONKO OIKEIN ETTÄ VETE RAANIN VERELÄ MAKSETUT PITZAT POIES SPEGHAMUJEN SUISTA OMATKIN JALKA PALLO PELAAJAT AIKA HUONO VOINTISIA KYSYN VAAN THORS MIKSI EI EDUS KUNTA TEE TOIMEN PITEITÄ TÄTÄ ASIAA VASTAAN???½!

♠    ♠    ♠

HETI SYYTETÄÄN RASISTIKS JOS VAAN KERTOO FAGTAT ETTÄ KAIKKI RAISKAAJAT JA VÄKIVÄLTA RIKOLLISET ON BEGUJA!!%!!1

♠    ♠    ♠

JA EI TARTTE TULLA SITTEN SANOMAAN ETTÄ OLLAAN JOTENKIN ANTIBEGMANISTEJA; ULKOPUOLISET EI YMMÄRRÄ ETTÄ TÄÄLLÄ VAAN HEITETÄÄN HIUKAN RONSKIA LÄPPÄÄ HEHE EI ME OIKEESTI

♠    ♠    ♠

KAIKKI ON IRROIITETTU ASIA YHTEYDETSÄÄN!!

♠    ♠    ♠

KIITOS 1917, 1918, 1939-40, 1941-45, 1944-45, 1956 (KEKKOSEN TAKIJA), 1968 (OMAT SYNTTÄRIT), 1972 (LASSE VIREN MYNKKENISSÄ), 1976 (VARMAAN JOKU MONTREAALISSA), 1982 (KOJO EUROVIISUISSA), 1995 (SANO-MATTAKIN SELVÄÄ MIKSI), 2006 (LORDI)

♠    ♠    ♠

TURHA TULLA TÄNE KERÄÄMÄÄN MEIJÄN MANSI- JA MUSTIKOITA!!111!!!

♠    ♠    ♠

MINÄKIN TÄÄLLÄ TANSKASSA PUHUN KOKO AJAN SUOMEA JA VAADIN AINA TULKKIA JOKA PAIKKAAN KOSKA OLEN ISÄN MAAN ASIALLA ENKÄ SUOSTU PUHUMAAN VIERASTA KIELTÄ VAIKKA OSAISIN KOSKA EI SITÄ SODASSAKAAN PUHUTTU.

♠    ♠    ♠

KOMMARIT JA VIHER TYRÄ-LESPOT EI TAJUU ETÄ BEGHAMIT LISÄÄNTYY KU KANIT SUOMI NAINEN TEKEE 1.89 LASTA KESKI MÄÄRIN MUTTA BEGHAM KOLME EIKÄ SEKÄÄN OLE YLÄ RAJA!!11!!! vUONNA 2050 NIITÄ ON AINAKI MILJOONA BEGHAMIA!!111!!!! KUKA NIILLE KAIKILLE OSTAA UUDET ACILES JÄNTEET KYSYNPÄHÄ VAAN!!!!12!!!!

♠    ♠    ♠

ALLE KIRJOITTAKAA ADDDRESSI HALLA AHON KUUNNIAN PALAUTUKSEN PUOLESTA!!

♠    ♠    ♠

EILEN ILTA LEHTI KERTOI ETTÄ NEUMAN PAHSTI SAIRAS JA JOUTUU KAI LOPETTAA URAN!!!!! SAAKO HOITOA LEIKKAAKO KUKAAN ACILLES JÄNTEEN JA PÄÄSEEKÖ SUIHKARIIN?????11 EI SAA VARMAAN EDES PIZSAA!!!! KUITENKIN ON SUOMALAINEN JA VERON MAKSAJA EIKÄ LÄHTENYT ULKO MAAHAN VAIKKA OLISI VOINUT VAAN HALUSI LAULAA AUTIO TALO MUILLE SUOMALAISILLE!!!!!!!!!!!!!TÄSSÄKÖ KIITOS ETTÄ BEKHAM VEI KIRRUNGIN?????????

♠    ♠    ♠

JOS MINÄ LOUKAISIN JALKANI NIIM TESTAENENTASIN SEN SOTIEME VETEERANEILLE!

♠    ♠    ♠

AASEE MILANON PELIPAITOIHIN ON TÄSTÄHYVÄSTÄ PAINETTAVA SELÄN JA RINNAN TÄYDELTÄ KIITOKSIA JA VUOSI LUKUJA SEKÄ ISÄN MAAN KARTTOJA JA LEIJONIA JA MAAMME LAULU LAULETTAVA KOKO JOUKKUEEN VOIMIN ENNEN JA JÄLKEEN PELIN SEKÄ JUKKA KUOPPA MÄEN KOTI MAA KUN TAAKSE JÄÄ

♠    ♠    ♠

HÄTÄ HUUTO ISÄN MAAMME ALENNUS TILAN TAKIA EI OLE HUUMORIN TAJUN ASIA!!!111

♠    ♠    ♠

KUNNIA VELKA LEJONAT 95!!!

♠    ♠    ♠

ME EMME OLE RASISTINEN RYHMÄ!!!!!!!!!!!!!!!!!!! ENSINNÄKIN: ME EMME TOISTAN ME EMME OLE RASISTINEN RYHÄ VAAN! EMME OLE BRITANNIA VASTAISIA VAAN SAARISTOLAISUUS , jalkapALLOILIA JA BURPERI KRIITTISIÄ

♠    ♠    ♠

KYLLÄ SELLAINEN BEGMANI SAA TULLA JOKA TULEE PELAAMAAN MEIÄN OMAAN HUUHKAJA JOUKKUEESEEN JA TEKEE MAALEJA!!! JOS TULEE VAAN NAUTTIMAAN KIRURGI HOIDOISTA MEIDÄN VERON MAKSAJAN RAHOILLA NIIN PITÄÄ KÄÄNNYTTÄÄ HETI!!!!!!!!!!

♠    ♠    ♠

Ryhmässä on julkaistu myös graafisia esityksiä, jotka havainnollistavat ongelman koko laajuuden:

Ryhmän nimi oli muuten alunperin EI LISÄÄ BEGHAMEJA SUOMEEN KIRURGI-HOITOON. Ylläpitäjät taisivat kuitenkin pelästyä ryhmän saamaa huomiota mediassa, sillä he vaihtoivat sen nimen pikaisesti poliittisesti korrektimpaan muotoon EI LISÄÄ BEGHAMEJA SUOMEEN KIRURGI-HOITOON.

Kokoelmalevy tänään levykaupoissa!

Toinen huomenna ilmestyvän kokoelmalevyn uusista biiseistä, Nolla, julkaistiin jo pari viikkoa sitten radiopromosinglenä. Minä en kuitenkaan ole vielä kuullut, että se olisi lähtenyt soimaan millään kanavalla. Jos haluatte auttaa minua tässä asiassa, niin pommittakaa toiveita esimerkiksi seuraaville asemille. Kiitos.

SuomiPOP
YleX
Radio Nova
The Voice
NRJ

PS. Muistutan myös, että edellisessä postauksessa mainitsemiini kilpailuihin on vielä vuorokausi aikaa osallistua. Erityisesti fanikuvia kaipaisin lisää, niitä on tullut varsin niukasti.

Päivitys: Kilpailut ovat päättyneet, blogiarvonnan voittajat on ilmoitettu tämän postauksen kommenteissa.

Kokoelma- ja livelevy Singlet 2000-2010 kohtaa vihdoin keskiviikkona levykauppojen hyllyt. Sen kunniaksi järjestän arvonnan, jonka palkintoina jaan viisi omistuskirjoituksilla varustettua kappaletta tätä tuoretta tupla-albumia. Tällä kertaa osallistuakseen ei tarvitse tietää tai kommentoida mitään – riittää kun lähetät yhteystiedoillasi varustetun sähköpostin osoitteeseen kilpailu(@-merkki)anssikela.com. Jos haluat levysi omistettavan jollekin muulle kuin itsellesi, niin laitathan siitä viestiisi maininnan.

Osallistumisaikaa on keskiviikkoon (24.3.) klo 12 saakka.

Facebook-sivullani (sinnehän pääsee myös tuon vasemmassa marginaalissa olevan laatikon kautta) on puolestaan käynnissä hiukan toisentyyppinen kilpailu: peräänkuulutan sinne perinteisiä fanikuvia, siis potretteja, joissa poseeraan fanin kanssa. Kaikkien tuollaisen kuvan Facebook-sivulleni lähettäneiden kesken arvon kolme Singlet 2000-2010 -levyä. Osallistumisaika on sama kuin tässä bloginkin arvonnassa. Jos sinulla on siis kuva (voi hyvin olla vanhakin), jossa pönötän typerästi hymyillen kanssasi, niin postaapa se Naamattuun. Tähän mennessä osallistumisia on tullut vasta neljä, joten todennäköisyydet levyn voittaminen tuohon koitokseen osallistumalla ovat hyvät.

Huomasin muuten uuden levyn löytyvän jo iTunesin valikoimista. Jos tarkoituksena on ollut lunastaa albumi tai yksittäisiä biisejä digitaalisessa muodossa, niin nyt voi nähtävästi jo ottaa varaslähdön. Spotifyhin levyä ei kuitenkaan julkaisuvaiheessa ole luvassa, ainakin näin on levy-yhtiön kanssa sovittu. Fyysisiä levyjähän voi tilata kätevästi kotiinkuljetettuina esim. näistä osoitteista:

www.levykauppax.fi
www.stupido.fi

Lähipäivinä esiinnyn mediassa seuraavasti: huomenna (tiistaina siis) vierailen aamulla Radio Novassa klo 8.20 ja MTV3:n Huomenta Suomessa klo 8.50, keskiviikkona ääntelen Radio SuomiPOPilla klo 15 lähtien.

Menomatkalla autossa viritellään keskustelua siitä, että jos meidän pitäisi valita kiertueelle monitorimiksaaja Jeesuksen opetuslapsista, niin kuka olisi tehtävään sopivin? Ei ainakaan Simon Kiivailija! Juudas Iskariot puolestaan tekee hyvää soundia, muttei ole kovinkaan luotettava. Pietari taas kieltäisi julkisesti olevansa Anssi Kelan monitorimiksaaja, hän ratkoisi kiertuetakistakin rinnukseen brodeeratun nimeni pois. Tuomaskaan ei olisi hyvä valinta, hänellä on kuulemma asenneongelmia.

Monitorimiksaajan valinnassa ei lopulta päästä yksimielisyyteen, joten seuraavaksi aletaan kehitellä uutta visailuformaattia televisioon. Siinä kilpaillaan siitä, kenellä on suurimmat aukot yleissivistyksessä. Kilpailun kulku muistuttaa Haluatko miljonääriksi -visailua sillä erotuksella, että kysymykset muuttuvat aina vain helpommiksi mitä pidemmälle edetään. Kilpailija on kiinnitettynä valheenpaljastimeen, joka takaa vastausten rehellisyyden. Pääpotin voittaa henkilö, joka ei osaa nimetä esim. Suomen pääkaupunkia tai istuvaa presidenttiä.

Tällainen visailu kertoisi varmasti ajastamme enemmän kuin tuhat sanaa.

Sitten ollaankin jo Hyvinkäällä. Suosioni huipulla minulla oli Hyvinkääsalissa samana päivänä kaksi loppuunmyytyä konserttia. Nyt esiinnymme kertaalleen eikä sali ole edes puolillaan. Suosioni huipulla esiintymiseni kesti kolmisen varttia. Nyt se kestää kolmisen tuntia. Annan itsestäni enemmän, mutta ottajia on vähemmän. Niin se vain menee.

Konsertti jakaantuu kahteen puoliaikaan. Ensimmäisellä jaksolla soitamme Aukion alusta loppuun. Mielestäni onnistumme tässä erinomaisesti, monista kappaleista esitetään toistaiseksi parhaat liveversiot ja kokonaisuus on miellyttävän saumaton. Toinen puoliaika onkin sitten toivekonsertti: saavumme tauon jälkeen estradille ilman biisilistaa soittamaan katsomosta huudeltuja toiveita. Kantaesityksiäkin kuullaan: tulevalla viikolla julkaistavan kokoelman uudet kappaleet, Nolla ja Vanha biisi, rykäistään ensimmäistä kertaa koko bändin voimin. Näiden lisäksi tarjoamme vielä tuoreempaakin materiaalia: vasta pari päivää aikaisemmin suorassa radiolähetyksessä tekemäni kevät-aiheinen kappale huomattiin sen verran päteväksi, että siitäkin hieraistiin pika-aikataululla bändiversio tälle keikalle.

Ilta venähtää katsomosta kajahtelevia pyyntöjä toteutellessa. Kuriositeetteina kuullaan mm. Ensilumi ja Sormus, näiden edellisistä esityksistä onkin jo vaikka kuinka monta vuotta. Soittaminen osallistuvan ja kuuntelevan yleisön edessä on mukavaa ja huomaamatta keikka ryömii lopulta ennätysmittoihin: liki kolme tuntia ja 32 kappaletta. Tämä lyö kahdella biisillä laudalta edellisen maratonennätyksemme, Kosketuksessa-konsertin kuvaukset vuonna 2006.

Viimeiset kappaleet ovatkin kieltämättä jo melko työläitä soitettavia. Sormiin sattuu ja jalat ovat tohjoutuneet raivokkaasta rytmin tamppaamisesta. Antti esittelee oikean kätensä keskisormeen kasvanutta mahtavaa vesikelloa ja toteaa, että nyt tältä raatteentieltä on syytä vetäytyä. Takahuoneessa romahdan istumaan ja huomaan, etten ole luultavasti koskaan ollut keikan jälkeen fyysisesti näin finaalissa. Onneksi pöytään on sentään konsertin aikana kannettu ruokaa. Päivän ensimmäistä ateriaa nauttiessamme kohotamme maljat illan esitykselle.

Olemme hyviä. Mitenköhän siitä vain saisi sanaa leviämään?

♠    ♠    ♠

Vietin alkuviikon NRJ:n iltapäiväohjelman vieraana. Tiistaina raahasin studioon kitaran, viritellessäni sitä hetkeä ennen lähetystä minulla välähti: uhosin tekeväni ohjelman aikana täysin uuden biisin, kuulijoiden antamien aiheiden perusteella. Tuumasta toimeen. Studioon alettiin ottaa puheluita ja keräsin ihmisiltä ideoita tulevaan biisiin. Niitä tulikin runsaasti, mm. ahtaajien lakko, tytön ja pojan välinen suhde, Beckhamin akillesjänne, Turun Myllysillan notkahtaminen ja suomalaisatleettien luokattomat esitykset Vancouverissa. Parikin kuulijaa toivoi erityisesti keväistä kappaletta.

Tässä vaiheessa totesin ajaneeni itseni pahaan liemeen, koko juttu alkoi kaduttaa. Lupaus oli kuitenkin pidettävä, joten kääräisin hihat ja ryhdyin hommiin samalla kun studiossa soitettiin hittimusiikkia.

Myllysilta tarjosi nopeasti ensimmäisen vision. Kirjoitin muistiin: silta on kuin sydämeni, taipunut painon alla. Seuraava ajatus oli hyvin yksinkertainen: kevät tulee. Hyräilin näitä kahta sanaa ja keksinkin saman tien pienen melodian. Raapaisin kitaralla sen alle ehkä kuluneimman mahdollisimman sointukulun. Sai luvan kelvata, eteenpäin – nyt oli kiire.

Hieromiseen ei totisesti ollut aikaa. Etenin aina ensimmäisillä päähän pälkähtävillä ideoilla, niin sanojen kuin säveltenkin suhteen. Kuulijoiden antamista aiheista sain upotettua tekstiin myös ahtaajien lakon:

Kevät tulee, katson tyhjää satamaa
Kevät tulee, nostokurjet odottaa
Ne tahtoisivat juoda laivojen suonista elämää
Vielä ei mitään
Mut kevät tulee

Beckhamin akillesjänne sen sijaan osoittautui liian haastavaksi aiheeksi.

Tilanne oli kieltämättä hektisenpuoleinen: välillä piti käydä mikrofonin ääressä höpöttämässä radio-ohjelmaa, rupattelun ohella rämpyttelin vielä akustisia versioita vanhoista biiseistäni. Aina kun oli muutama minuutti aikaa, niin yritin kirjoittaa laulua.

Yllätyksekseni onnistuin. Vajaan kahden tunnin kuluttua siitä, kun suttasin paperille ensimmäiset sanat, minulla oli valmiina jonkinlainen biisi. Hetken päästä suorassa lähetyksessä tapahtunut kantaesitys oli ensimmäinen kerta, kun ylipäätään soitin kappaleen alusta loppuun. Lopputulos menikin hiukan sekoilun piikkiin, en saanut tekstitöherryksistäni kunnolla selvää ja ensimmäisessä kertosäkeistössä unohdin soinnutkin. Fiilis oli kuitenkin korkealla: olin asettanut itselleni pahan haasteen ja selvittänyt sen – kenties rimaa hipoen, mutta kuitenkin. Hyvä minä!

Seuraavan päivän lähetyksessä NRJ:n juontaja, Mira Kuronen, soitteli pienen pätkän edellispäivän esityksestä. Näytettä kuunnellessa tuli mieleen, että olisikohan tuossa biisissä ihan oikeasti ainesta johonkin? Se ei nimittäin kuulostanutkaan yhtään pöllömmältä.

Niinpä kaivoin myöhemmin kotona NRJ:ltä pelastamani sanoituslappuset ja aloin viilata tekelettä. Huomasin, että suurin osa oli oikeastaan ihan kelpo kamaa. Vietin illan biisin parissa, kirjoittelin sitä nyt kaikessa rauhassa uusiksi. Satamakohtaus vaikutti hieman irralliselta joten heivasin sen yli laidan. Sillan kuitenkin pidin. Kertosäkeistöä muutin reilustikin, alkuperäinen kertovärssy ei oikein kantanut loppuun saakka. Hioin sieltä, ruuvasin täältä, kiillotin tuolta.

Ja tällainen siitä sitten tuli:

Kevät tulee

Raskaan odotuksen maalisuora aukeaa: Singlet 2000-2010 -kokoelma rojahtaa kauppojen hyllyille tasan viikon päästä. Siksi onkin syytä ottaa tyypit myös toisesta levyllä julkaistavasta uudesta laulusta.

Uutuuskappaleen nimi on luonnollisesti Vanha biisi. Nimellä on kaksoimerkitys: se liittyy sanoitukseen (kertojamme kuuntelee nuoruudestaan tuttua laulua ja kokee voimakkaan nostalgianpuuskan), mutta biisi on myös oikeasti vanhempaa perua. Se on itse asiassa ehditty jo julkaistakin kertaalleen, singlenä kaksi vuotta sitten.

Osallistuin tuolloin UNICEFin Tukijoukko-kampanjaan. Osana kampanjaa piti julkaista single ja päätin tunnustella kepillä jäätä kokeilemalla poikkeuksellisesti englanninkielistä materiaalia. Olin juuri perustanut The Hulatones -nimisen trion yhdessä Antti Karisalmen ja Kelly Ketosen kanssa. Olimme tehneet muutamia kelpo kappaleita, valitsimme niistä Tukijoukko-singleksi biisin nimeltä Dance Like It Was ’85.

Minusta tuo ralli oli rautaa – arvelin sen olevan takuuvarma kesähitti. Mitään ei kuitenkaan tapahtunut, tietääkseni yksikään radiokanava ei alkanut soittaa sitä. Biisi upposi pohjaan kuin Titanic ja unohtui.

Kun sitten kokoelmalevylle piti keksiä pari uutta kappaletta, niin muistin tämän biisin. Sen kohtalo harmitti edelleen, joten päätin hiissata laulun syvyyksistä ja antaa sille uuden elämän. Tein biisiin suomenkieliset tekstit ja tässä se nyt on. Toinen yritys.

Pohjat ovat edelleen samat kuin sillä The Hulatones -singlelläkin, kappale on vain laulettu ja miksattu uudestaan. Huomionarvoista on se, ettei raidalla kuulla lainkaan kitaroita tai kosketinsoittimia. The Hulatonesin kokoonpano on rummut, basso ja basso. Laulujen ja rumpujen lisäksi kaikki muu on siis soitettu bassoilla. Tämä takaa persoonallisen, hieman vinksahtaneen soundimaailman.

Kappaleen ennakkokuuntelu on päättynyt.

Singlet 2000-2010 -tupla-cd (mukana livelevy Elossa ruotsinlaivalla) julkaistaan 24. maaliskuuta. Albumi on tilattavissa ennakkoon, jolloin saat sen heti julkaisupäivänä kotiisi kannettuna:

www.levykauppax.fi

www.stupido.fi